Keskustelusäännöt

Suuri osa blogeista kärsii siitä, että osa keskustelijoista jauhaa jonninjoutavaa soopaa aiheen vierestä. Mahdolliset mielenkiintoiset näkökulmat hukkuvat yleiseen mölinään.

Siksi Pölli tästä -blogissa noudatan tavallista tiukempia toimituksellisia sääntöjä. Niiden tarkoitus on pitää keskustelu mieluummin vaikka olemattoman niukkana, kunhan siinä säilyy tolkku.

Julkaisen kommenttisi välittömästi, ilman ennakkosensuuria. Muuten viiveet tekevät keskustelusta kankeaa. Poistan sääntöjen vastaiset kirjoitukset jälkikäteen.

1. Esiinny mieluiten omalla nimelläsi

Suosin kommentteja, jotka kirjoitat omalla nimelläsi.

Nimettömiä mielipiteitä en välttämättä pidä mielipiteinä lainkaan. Ne ovat surkeimmillaan mitättömien pelkureiden harrastamaa puskasta huutelua.

Lehtien yleisöosastoilla julkaistaan ajoittain myös nimimerkkien näkemyksiä – aivan ymmärrettävistä syistä. Pölli tästä -blogissa niin arkaluonteiset aiheet ovat harvinaisia.

2. Yhteystietosi eivät näy julkisesti

Oikea nimesi ja sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin kaikelle kansalle. En käytä sitä markkinointitarkoituksiin. Sen sijaan otan toisinaan kirjoittajaan yhteyttä ja varmistan hänen henkilöllisyytensä.

3. Pysy aiheessa

Jos kirjoituksesi harhautuu aiheesta selvästi, saatan poistaa sen keskusteluketjusta ilman eri varoitusta. Hyvillä, entuudestaan tutuilla keskustelijoilla on jonkin verran muita enemmän liikkumavaraa.

4. Vältä huutelua

Yhden virkeen älähdykset tyyliin ”Mahtava kirjoitus!” tai ”Olipa typerä teksti!” sisältävät harvoin mitään uutta näkökulmaa. Useimmiten hävitän sellaiset.

5. Kirjoita lyhyesti

Edellinen sääntö ei tarkoita, että kukaan jaksaisi lukea loputtoman pitkiä jorinoita. Tiivistä tekstisi niin, että näkökulmasi tärkein asia tulee selväksi.

6. Käytä hyvää kieltä

Korjaan kommenteista pieniä painovirheitä jatkuvasti. Mutta selvästi tahallaan laiskojen kommentit lentävät helposti roskiin.

7. Älä jankuta

Juupas-eipäs-jankutukset kitken armotta. Niitä voit viljellä sydämesi kyllyydestä lukuisilla muilla keskustelupalstoilla.

8. Älä sorru henkilökohtaisuuksiin

Mitä tiukemmin väität vastaan ja perustelet näkemyksesi, sitä parempi. Mutta älä sorru haukkumaan tai ivaamaan muita keskustelijoita. Muuten saat 10 vuoden porttikiellon ennen kuin huomaatkaan.

9. Älä mainosta

Älä yritä kalastella liikennettä omaan blogiisi tai verkkosivuillesi.

Poistan muutenkin kaikki selvästi mainostarkoituksessa kirjoitetut tekstit. Se ei tarkoita, että firmojen tai tuotteiden nimiä ei saisi tai pitäisikin mainita.

Linkityspolitiikkani poikkeaa useimmista muista blogeista tarkoituksellisesti. En kirjoita juttuja muiden blogistien iloksi tai viihdyttääkseni suomalaisia. Laadin niitä asiakkaitamme, eli keskisuurissa ja suurissa yrityksissa työskenteleviä insinöörejä ja muita asiantuntijoita varten.

10. Kerro esimerkkejä & käytä lähteitä

Konkreettiset tarinat elävästä elämästä kiinnostavat aina. Muut lukijat arvostavat myös linkkejä ja viitteitä lisätiedon lähteille.

 (0)



3 kommenttia

  1. Jarno Halme kirjoitti:

    Hei Jari, lienee moni jo ehdottanut mutta olisiko aivan mahdoton ajatus perustaa Pölli Tästä -nimen alle (keskustelu)ryhmä Facebookiin? Tiedän että aihe kiinnostaa monia ja usein tulee mieleen "aiheen vierestä" asioita joita en viitsi blogisi kommentteihin laittaa. Eli samanmielisten vertaistukiryhmä jossa liike-, tuotteistus- ja markkinointi-ideoita, -kokemuksia ja -neuvoja voisi puolin ja toisin innokkaat markkinamiehet ja -naiset jakaa.

    Pyöritän itse matkailuaiheista ryhmää Facebookissa jossa on nyt vajaat 500 jäsentä, ryhmään liittyminen vaatii jonkun jo jäsenen "hyväksynnän" ja keskustelu on hyvinkin siistiä jne., omalla nimellään ei kukaan juuri kehtaa suoraan mainostaa tai huudella törkeyksiä. Helpottaakseni "taakkaa" olen jakanut myös admin-oikeudet toiselle luotetulle aktiivijäsenelle.

    Kiitos jo etukäteen kommentista ja vastauksesta!

    T. Jarno

     (0)
     (0)
    • Jari Parantainen kirjoitti:

      Öö, olisihan se tietysti mahdollista. Mutta oliko mielessäsi ajatus, miten asiat sitten jakautuisivat Pölli tästä -blogin ja Facebookin välillä? Kahta eri foorumia tuskin pystyisin pyörittämään.

      Sinänsä en välttämättä ole murheissani, jos asian viereen osuvat kommentit pysyvät vähäisinä. Holtittomasti rönsyileviä palstoja riittää yllin kyllin muutenkin.

       (0)
       (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *