Liian moni yrittäjä luopuu voitosta vapaaehtoisesti. Keskustelin ystäväni Jari Sarasvuon kanssa ongelmasta. Mitä olisi tehtävissä? Tiivistimme turinasta neljä videota. Niistä on sinulle iloa ja hyötyä.
Uusin kirjani ilmestyy syyskuussa. Tilaa se jo etukäteen.
Tiistai-iltana osallistuin kaimani Jari Sarasvuon isännöimään webinaariin (katso tallenne). Aiheenamme oli hinnoittelu ja ensimmäinen verkkovalmennukseni. Se on nimeltään Houdini-hinnoittelu.
Osallistujia oli hurjasti, lähes kaksituhatta! Kun kuulin lukeman, iski sellainen ramppikuume, että horjuin kameran eteen hädin tuskin tajuissani.
Sain ennen suoraa lähetystämme kysymyksen, jonka lähetti yrittäjä Tarja Impiö:
Asiakasehdokas soitti perjantaina ja kysyi, olisinko kiinnostunut copywriter-keikasta. Firma tarvitsisi kiireesti tekstiä, joka myisi tehokkaasti uutta tuoteversiota. Sovimme tapaamisen.
Yritys valmistaa lipputangon nuppeja. Tai ei se oikeasti valmista juuri niitä, mutta tavallaan tuote muistuttaa lipputangon nuppia. Tavallinen ihminen ei koskaan tule ajatelleeksi, että joku niitäkin suunnittelee ja tehtailee jossain.
Jätän nyt kertomatta, mistä kikkulasta on kyse. Mutta se lienee muovia, asennetaan taloon sisälle ja maksaa ehkä muutaman kympin. Jokainen kämppä tarvitsee sellaisia yhden tai muutaman. Rautakaupasta niitä löytyy.
Sain asiakasehdokkaalta viikonlopun aikana sähköpostia:
Lauantain aviisi julkaisi laajan jutun maaseudun kunnista, jotka vokottelevat paluumuuttajia (HS 20.5.2017: Asukkaita houkutellaan tonteilla ja työpaikoilla).
Stoori oli hauska. Se käsitteli jos jonkinlaisia vaikuttimia, jotka saattaisivat innostaa etenkin lapsiperheitä pois kasvukeskuksista. Kuitenkin kaikkein tärkein syy jäi kokonaan mainitsematta.
Mutta mitä tekemistä tällä aiheella on Pölli tästä -blogissa?
No, Hesarin juttu kertoo hienosti siitä, miten ihmisillä on aina piilomotiiveja. Ne ovat yleensä sen verran noloja, että asiakkaat eivät kerro niistä ääneen. Mutta siellä taustalla ne joka tapauksessa vaanivat.
Juttelemme koulutuksissani miellyttämisen rajoista usein. Pitäisikö markkinoinnin olla sopivan kilttiä niin, ettei se suututa ketään?
Moni tarjoaa edelleen käytännön esimerkiksi SAK:n Ruokapöytä-vaalivideota vuodelta 2007. Siinä Oiva Lohtanderin esittämä stereotyyppinen ökyporvari mässäilee ja höpisee tavalla, joka oli repäisty jostain sadan vuoden takaa.
Demarit kuulemma hävisivät vaalit juuri videon vuoksi.
Helmikuun Tekniikan Maailma (3/2017) kertoi kiinnostavan pienuutisen. Sen mukaan ruotsalaiset järkyttyivät, kun he näkivät vuoden 2016 henkilöautojen rekisteröintitilastot.
Volvo menetti 54 vuotta putkeen jatkuneen ykköspaikkansa.
Mutta mikä oli se valmistaja, joka kehtasi syrjäyttää Volvon?
Olen joskus luvannut peilikuvalleni, että luen ainakin yhden tai kaksi bisneskirjaa kuukaudessa. Mutta itseopiskelu on juuri sellaista pitkän tähtäimen puuhaa, joka jää ärsyttävän helposti satunnaisten kiireiden jalkoihin.
Siksi olenkin järjestänyt lukupiirejä jo parin vuoden ajan. Niin olen varmistanut, että saan luetuksi ainakin tärkeimmät uutuudet jo virkani puolesta.
Viimeisin sessio oli syyskuussa. Olin sen jälkeen niin järkyttynyt, että harkitsin jo iskeväni hanskat tiskiin.
Joensuulainen tiimivalmentaja Jonne Posti otti yhteyttä viime viikolla. Hän kertoi, ettei hänen palvelunsa käy kaupaksi läheskään niin hyvin kuin pitäisi.
”Henkeni pitimiksi olen saanut haalittua pari työnohjaus- ja coaching-asiakasta, joista olen saanut haalittua sen verran tuloja, että vaimo ei ole vielä heittänyt pihalle.”
Jonne on soittanut sadoille asiakasehdokkaille ja tarjonnut tiimivalmennusta. Mutta hän on törmännyt outoon käytökseen.
Pari vuotta sitten näytti siltä, että Suomen meriteollisuus on kanttuvei. Sitten syyskuussa 2014 saksalainen Mayer osti Turun telakan.
Yhtäkkiä näkymät muuttuivat rajusti. Nyt turkulaiset hukkuvat tilauksiin. Eilen he juhlivat jälleen uutta jättikauppaa. Työtä piisaa jo vuoteen 2024 saakka.
Tilanne on tietysti tosi nolo suomalaisen insinöörin näkökulmasta.
Miten on mahdollista, että kotimaiset laivanrakentajat horjuvat yhtenä päivänä konkurssin partaalla? Hetkeä myöhemmin täsmälleen sama porukka onkin maailman parasta eliittijoukkoa.
Epätoivoisia selityksiä onkin helppo bongata tiedotusvälineistä harva se päivä. Esimerkistä käyköön lausunto, jonka Meriteollisuus ry:n toiminnajohtaja Merja Salmi-Lindgren antoi Tekniikka & Talous -lehdelle (12.8.2016):
Sain Soneralta kirjeen. Kapulaani olisi tarjolla entistä nopeampi nettiyhteys – ja vieläpä entiseen hintaan!
Heti otsikon alle on präntätty pari pylvästä. Uutta nopeutta kuvaava palkki tosiaan näyttää pilvenpiirtäjältä verrattuna vanhaan rupunopeuteen.
Olin eilen käynnistämässä uutta tuotteistusprojektia. Ei mennyt viittä minuuttia, kun ensimmäinen ryhmän jäsen syöksyi sakkorysään.
Jokainen ”tämä ei onnistu, koska” -tyyppisen vastaväitteen esittäjä saa maksaa Nosteen kahvikassaan 10 euroa. Vain käteinen kelpaa.
Eilen kymppejä kertyi lopulta vain kaksi. Lisäksi yksi osallistuja olisi ehkä ansainnut elämäntaparapsut (Oscar-kunniapalkinnon tapaan). Mutta annoin olla tällä kertaa.
Samat torjuntareaktiot toistuvat vuodesta toiseen. Tässä kuusitoista tavallisinta:
Taloustieteilijät käyttävät usein esimerkkeinä vettä ja timantteja. Vaikka vesi on jokaiselle ihmiselle täysin välttämätön hyödyke, se on silti (länsimaissa) puoli-ilmaista.
Esimerkiksi Suomessa laadukkainkin hanavesi maksaa vain puolisen senttiä litralta.
Toisaalta timantit ovat tavisten kannalta täysin tarpeettomia. Silti kiiltävät kivenpalaset ovat erittäin kalliita.
Jonkin asian tarpeellisuus ei siis tarkoita, että siitä saisi paljon rahaa.
Tätä sairaanhoitajat aina ihmettelevät. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että heidän työnsä on tärkeää. Silti vain vaalikiimainen Karkuri-Katainen on mennyt korottamaan hoitajien liksoja mitenkään merkittävästi yli kymmeneen vuoteen.
Mutta miksi kuluttajalle täysin tarpeettomat hiilenpalat – eli timantit – kuitenkin ovat niin kallita? Yleisin selitys on tietenkin se, että timantit ovat harvinaisia.