Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Luvassa erikoinen webinaari hinnoittelusta: siinä on myös ääni!

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Kuten kaikki Pölli tästä -lukupiirien osallistujat tietävät, live-lähetyksiini ei läheskään aina kuulu esimerkiksi ääntä. Olenkin saanut kitkerää palautetta niiltä lahjattomilta, jotka eivät osaa lukea huulilta.

Mutta nyt olisikin tarjolla poikkeuksellisen laadukasta kamaa. Tällä kertaa siihen sisältyy visuaalisen puolen lisäksi myös audio!

Olen tässä kuluvan kevään aikana kehitellyt mallin, jonka avulla hinnoittelu onnistuu järjestelmällisesti neljässä vaiheessa. Sille Sukseen tuotantopäällikkö Sami Paassola keksi tosi kuvaavan nimen. Se on Houdini-hinnoittelu.

Kuten nimestä saattaa päätellä, konseptin idea on auttaa yrittäjiä ja asiantuntijoita rimpuilemaan irti paskojen katteiden kahleista.

Asia ei ole aivan vähäpätöinen. Liian moni tämänkään blogin lukijoista ei saa työstään läheskään sellaista korvausta kuin ansaitsisi.

Maksuton webinaari hinnoittelusta pärähtää käyntiin parin päivän päästä tiistaina 20. kesäkuuta illansuussa klo 19. Avaan Houdini-hinnoittelumallin idean yhdessä kaimani Jari Sarasvuon kanssa.

Vielä ehdit mukaan. Ilmoittaudu webinaariimme nyt heti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Kuinka kalastat ruutanoita
Tommi Elomaa

Kuinka kalastat ruutanoita?

Miten myyt asiakkaille, jotka säästävät pysyäkseen hengissä? Millaisella syötillä ruutana käy koukkuun kiinni?

Kolme viheliäistä kysymystä yrittäjälle
Riikka Nurmi

Yrittäjän kolme viheliäistä kysymystä

Mitä tehdä, jos asiakas pyytää jotain, mitä en osaa, ja josta en tiedä, miten se tehdään? Miten asetan hinnan oikein, ettei palveluni ole liian halpaa eikä kallistakaan? Mitä vastaan, kun asiakas kysyy miksi palvelusi on niin kallis?

Reputatko kananmunatestin
Tommi Elomaa

Reputatko kananmunatestin?

Elätkö siinä harhassa, että teidän palvelunne on uniikki myös asiakkaidenne mielessä? Kananmunatesti paljastaa höttöpuheen armotta.

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.