Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Taiteilijaa ei asiakkaan mielipide kiinnosta

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Taiteilija Virpi Kanto kirjoitti lehteen, että Taiteilijan työtä ei pidä määritellä vain rahalla (HS 28.5.2017):

”Kuvanveistäjän ammatissa pitkään toimineena olen tyrmistynyt siitä, kuinka Heikki Pursiainen esitti röyh­keästi, että tuet eivät ole tai­teilijoita varten vaan taiteen ­kuluttajia varten.”

Kantoa harmitti Pursiaisen kirjoittama essee Taiteen valtiontuesta pidetään kiinni kynsin hampain, vaikka se vaarantaa taiteen vapauden (HS 21.5.2017) .

Lisäksi Kanto purnasi, että ”taiteesta on vaikea keskustella, jos ei ymmärrä taiteen luonnetta, itseisarvoa tai vapautta taiteessa”.

Sitä jaksan aina ällistellä, miten joku pokkana selittää, että juuri hänen valitsemallaan ammatilla on jokin itseisarvo. Eikö Virpi Kanto todellakaan hahmota, miten röyhkeän itsekeskeinen moinen ajatus on?

Missä tahansa muussa työssä on aivan selvää, että tulosten täytyy hyödyttää muita olentoja tavalla tai toisella. Muuten ammatti siirtyy historiaan hyvin pian.

Taiteilija Kanto kysyi hyvän kysymyksen:

”Kaatopaikalleko kaikki, mikä yleisöä ei miellytä, pitäisi kuskata?”

Jos Kanto ei halua pitää veistoksiaan omana ilonaan, kaatopaikka tai kierrätyskeskus olisi varmasti erinomainen vaihtoehto. Eivät sitten jää suutareiksi osoittautuneet tekeleet pihapiiriä rumentamaan tai perikunnan riesaksi.

Myös säveltäjä Kalevi Aho oli eri mieltä Pursiaisen kanssa (Valtiontuki on turvannut taiteen vapauden, HS 28.5.2017). Ahokin haluaa päättää ihan itse, mikä on hyvää taidetta:

”Ongelmallinen on kuitenkin hänen [Pursiaisen] vaatimuksensa, että tuettavan kulttuurin pitäisi olla tarpeeksi monen kuluttajan mielestä arvokasta. Miten pystyy etukäteen näkemään, mikä tulee olemaan tarpeeksi monen mielestä arvokasta, ja kuka tällaisen arvioinnin pystyy tekemään ennen kuin teosta on edes luotu?”

Taiteilijoiden kannattaisi miettiä asiaa niin kuin eräs toinen luovaa työtä tekevä ammattiryhmä tekee. Tarkoitan tuotekehittäjiä. Tältä Ahon kommentti kuulostaisi insinöörin lausumana:

”On aivan älytöntä vaatia, että koneemme olisi hyödyllinen kuluttajien mielestä. Mistä me voimme tietää, millaisia vimpaimia ihmiset ostavat? Kuka sen muka pystyy arvioimaan ennen kuin laite on edes valmis?”

Virpi Kanto toteaa, että ”taiteen vapaus ja merkitys on siinä, ettei lopputulosta voi tietää etukäteen.” Mutta sama pätee myös muihin tuotekehitysprojekteihin.

Ei kukaan voi tietää, tuleeko tuotteesta hitti vai floppi. Mutta ei insinööri silti vaadi, että juuri hänen huonojen tuotteidensa kehityskulut pitäisi maksaa verovaroistamme.*

Jari Parkkinen ilmaisi usein toistuvan huolen kirjoituksessaan Taiteen valtiontuen pienentäminen ei lisäisi taiteen vapautta (HS 24.5.2017):

”Taiteen ja kulttuurin historiassa on useita tapauksia, joissa jokin teos ei ole ollut arvostettu omana aikanaan, mutta sen arvo on ymmärretty myöhemmin. Seitsemän veljestä riittänee tässä esimerkiksi. ”

Käännän tämänkin kommentin insinöörikielelle:

”Olemme vain edellä aikaamme. Eihän se meidän vikamme ole, jos nykyisin elävät asiakkaat ovat juntteja. Haluammekin kehittää ratkaisuja, joista jotkin saattavat olla keräilijöiden mielestä arvokkaita sadan vuoden kuluttua. Yhtiömme pitäisi investoida pomminkestäviin varastotiloihin.”

Sinänsä en ihmettele lainkaan Heikki Pursiaisen esseen herättämiä reaktioita. Ne ovat kovin tuttuja sekä poliitikkojen, radioyhtiöiden johtajien että esimerkiksi lääketehtaiden rahoittamien tutkijoiden kommenteista.

Itse uskon ns. kultaiseen sääntöön:

Kullan omistaja määrää säännöt.

Silti ammattilainen toisensa jälkeen väittää silmät ymmyrkäisenä, ettei rahoittajan mielipide vaikuta hänen valintoihinsa millään lailla.

Taiteilijaa ei asiakkaan mielipide kiinnosta – mutta tämän kuuluu maksaa taiteilijan elanto siitä huolimatta.

*No joo, myös ikävän moni insinööri mankuu tukiaisia sen sijaan, että hän ottaisi riskin omilla rahoillaan.

62 vastausta

  1. Tuote- ja varsinkin palvelukehitystyön tulokset ovat parantuneet ratkaisevasti, kun kaikki osapuolet: asiakkaat, yhteistyökumppanit ja alihankkijat, työntekijät/toteuttava väki ja asiantuntijat on saatu yhteistyöhön; yhteiskehittämään.

    1. Aivan! Jostain syystä taiteilija ei saa kysellä keltään mitään. Sen sijaan hänen täytyy touhuta mahdollisimman erityksissä, jotta tavikset (palkanmaksajat) eivät pääse sotkemaan hänen nerouttaan.

  2. Kiitos tästä. Tällaista ajattelua kaipaan kovasti itse taidealalle.

    Yksi taiteilija esitti juuri mielipiteen julkisesti, että taiteen kuluttajien pitäisi ”kasvaa henkisesti”, jos eivät tajua taidetta. Aha.

    Kyllä se on niin, että jos asiakkaita ei kiinnosta taide eivätkä he halua siihen rahaa laittaa, se on taiteilijoiden vika pohjimmiltaan. Itseäni harmittaa kovasti, että taiteilijat ovat onnistuneet pilaamaan koko alaa kaikenlaisella itsekeskeisellä jupinalla ja syyttämällä asiakkaita jatkuvasti siitä, että asiakkaat ovat jotenkin tyhmiä ja vika on heidän, että taide ei kiinnosta. Lisäksi haluavat pohjimmiltaan elää muiden kustannuksella (eivät tietenkään kaikki).

    Kaipaan taidealalle positiivista ja eteenpäinmenevää ajattelua, jossa asiakkaat nähdään ystävinä eikä vihollisina.

    Terveisin, taidetta tekevä itsekin

    1. Juuri tuossa Twitterissä mainitsin (kuluneen) esimerkin Steve Jobsista, joka tuntui olevan sitä mieltä, ettei asiakkailta kannata kysellä mitään.

      Tosin hän oli kyllä hyvin selvillä siitä, mitä nykyiset ja tulevat Apple-käyttäjät halusivat saada aikaan. Sitä varten hänellä oli mm. verraton vakoilupisteiden verkosto, jonka hän miehitti asiantuntevilla tiedustelijoilla.

      Kyse on siis Apple-myymälöistä. Sieltä käyttäjien mietteet menevät Cupertinoon tuotekehittäjien tiedoksi.

      Tarkoitan tällä vain sitä, että Jobs saattoi olla kovakorvainen jääräpää – ja hyvä niin. Mutta ei hänelle silti ollut epäselvää, että lopulta ostavat asiakkaat maksoivat hänenkin liksansa.

      1. Väitteesi ei ikävä kyllä ole mitään urbaania legendaa. Törmään näin pohjimmiltaan ajatteleviin asiantuntijoihin harva se viikko.

    2. Jari: Niinpä.

      Muutenkin on aina vähän kyseenalaista, jos joku alkaa vaatia itselleen jotain tarjoamatta välttämättä mitään takaisin. Olipa kyseessä sitten raha, kunnioitus, asema… Tai mitä muuta tahansa.

      Joose: No näinhän se on. Ja jokainen voikin sitten päättää itse, missä vika todellisuudessa on.

      Taiteilijat menevät siinä mielessä pidemmälle, että vaativat lisäksi kovaäänisesti muiden rahoja oman elämänsä ylläpitoon.

  3. Hyvä taide vaatii taakseen poikkeavia elämänkokemuksia.

    Mistä ihmeestä keskiluokkainen apurahataiteilija edes ammentaisi sytykkeitä hyvän taiteen luomiseen? IKEA-sohvan kokoamisesta vai?

    Van Gogh leikkasi irti korvansa ja kuoli äärimmäisessä köyhyydessä. Nyt herran halvin taulu on arvokkaampi kuin kaikkien suomalaisten apurahataiteilijoiden teokset yhteensä.

    1. Juuri kuuntelen kirjaa Barking up the Wrong Tree, jossa on puhetta samasta asiasta: luovimmat ihmiset ovat tavallista useammin seinähulluja.

      Vastaavasti perinteisen tervejärkisiksi luokitellut luotettavat suorittajat ja sääntöjen noudattajat ovat harvoin kovin luovia.

  4. Niin, tästähän me tosiaan äsken Twitterissä keskustelimme.

    Hieman pohdituttaa kyllä tässäkin blogauksessa käyty keskustelu: taide rinnastetaan tosiaan helposti tuotteeseen, sellaiseen asiaan jota _käytetään_. Toisaalta miksipä ei, mutta oikeastaan taidehan on kommentointia. Se on uusien näkökulmien avaamista.

    Mietitään tätä asiaa vaikka vitsin pohjalta.

    Onko mahdollista kirjoittaa vitsi sen perusteella, ketkä vitsin kuulevat? Tottakai se on mahdollista. Mistä tahansa voi kirjoittaa vitsin.

    Onko mahdollista kirjoittaa _oivaltava_ vitsi pelkästään sen pohjalta? Ei, vaan vitsin pohjana on nimenomaan uuden ja yllättävän näkökulman avaaminen. Siitähän nauru lähtee, kun tulee yllättävä mutta looginen ajatus. Klassikkovitsit perustuvat siihen, että ne ihan oikeasti avasivat uuden näkökannan.

    Sitten mietitään vielä, että onko vitsi välttämättä huono, jos joku ei ymmärrä sitä? Ja onko paras vitsi yleensä sellainen, jolle kaikki nauravat vai nauravatko eri ihmiset eri tavoilla eri vitseille? Voiko vitsiä tuotekehittää? Naurattaako sama vitsi uudestaan, jos sen on jo kertonut eri tavalla aiemmin? Yllättääkö punchline, jonka on jo kuullut?

    Voisiko tällaisista ajatuksista olla apua taiteen ajatuksen avaamiselle? 🙂

    1. Monet maailman parhaat stand-up-koomikot kirjoittavat vitsinsä hyvin tiukan metodin mukaisesti. Aiheesta löytyy Amazonista kirjoja vino pino. Eivät hauskat jutut synny sattumalta – vaikka toki niitä vahingossakin kertyy. Mutta vitsien kirjoittaminen on tuotekehitystä jos mikä.

      Käytän tietysti tuote-rinnastusta tahallani. Se paljastaa mielestäni sen, miten hankalasti monet taiteilijat yrittävät kierrellä ja kaarrella, kun he eivät halua miettiä tekemisiään asiakkaidensa näkökulmasta.

      Tässä on tietysti sellainenkin puoli, että jos ihmisten pitäisi valita taiteen tai tuotteiden väliltä, taide häviäisi kisan 6–0. Siksi en oikein ymmärrä asennetta, että taide olisi jotenkin tuotteita hienompi asia.

    2. Tuomas Peuraniemi: ”Sitten mietitään vielä, että onko vitsi välttämättä huono, jos joku ei ymmärrä sitä? Ja onko paras vitsi yleensä sellainen, jolle kaikki nauravat vai nauravatko eri ihmiset eri tavoilla eri vitseille?”

      Noin yleensä Stand Up koomikot pyrkivät kirjoittamaan vitsinsä sellaisiksi, että ne naurattavat useimpia ihmisiä. Tietty joukossa voi olla joku hapannaama joka vain yksinkertaisesti kieltäytyy nauramasta tai joku jonka kengänkoko dubbaa äo:na ja joka siten ei vain hiffaa vitsiä. Mutta noin yleensä jos yleisön valtaosa ei tajua vitsiä tai ei pidä sitä huvittavana, koomikko on epäonnistunut ja tuloksena voi olla että kutsua hienompaan esiintymispaikkaan ei tulekaan. Isommasta rahasta.

      Muuten en oikein ymmärrä miksi rinnastat vitsit ja taiteen tässä. Jos koomikko ei onnistu tuottamaan materiaalia joka yleisöä miellyttää, hänen tulisi parantaa suoritustaan kunnes yleisöä miellyttää tai mennä muihin töihin. Sama tulisi pitää paikkansa myös taiteen tuottamisen kanssa. Mutta ei pidä kun taiteita tuetaan valtion taholta.

  5. Hmm, tuotekehityksestä puheen ollen, en löydä tästä blogista mahdollisuutta vastata vastaukseesi 🙂 Mutta lainaan tästä:

    ”Monet maailman parhaat stand-up-koomikot kirjoittavat vitsinsä hyvin tiukan metodin mukaisesti. Aiheesta löytyy Amazonista kirjoja vino pino. Eivät hauskat jutut synny sattumalta.”

    Tottakai kirjoittavat. Mutta nyt on erotettava metodi taiteesta. Tavallaan ajatukset ”art” ja ”craft” tai ”sisältö” ja ”tekniikka”. Tekniikkansa huippuun treenannut kitaristi osaa varmasti soittaa mitä vain, mutta osaako hän luoda jotain merkityksellistä? Se on tekniikan ja hiomisen koko pointti: tehdä päässä oleva visio mahdolliseksi. Kun rinnastat taiteen tuotekehitykseen, tulet esittäneeksi väitteen, ettei taiteilija muka olisi kehittänyt teostaan juuri siihen visioon, joka hänellä on. Vai luuletko, että klassikkoteokset ovat vain menneet ykkösellä purkkiin ja se siitä?

    Kuten varmasti itsekin tiedät, bisneskin aloitetaan ideasta. On olemassa joku konsepti ja tätä sitten hiotaan. Ideaa, joka ei toimi, ei kannata hioa, koska siinä ei ole sisältöä. Nyt kun puhut vaikka Pixarin elokuvista, puhut jo siitä, missä on ensin otettu se taiteen riski. Periaatteessahan taiteilija ottaa aina yleisönsä huomioon: kukaan inhimillinen ei ole taiteilijan yleisön ulkopuolella. Taide kommentoi sitä, mitä ja ketä me olemme, miksi teemme jotain kuten teemme ja niin edelleen.

    Elämme kuitenkin sellaisessa jännässä tilanteessa, jossa esimerkiksi ”mukavuus” tai ”mielihyvä” ovat yhdistettynä ajatukseen kokemuksen hyvyydestä. Lars von Trier on todennut, ettei haluaisi elokuvillaan miellyttää vaan elokuvan pitäisi jäädä vaivaamaan kokijaa, kuin kivi kengässä. Herättää ajatus, vaikka se olisikin vastenmielinen.

    Tässä tapauksessa ongelma on tietysti se, että yleisö harvemmin haluaa kuluttaa sitä mitä se tarvitsee, vaan se haluaa kuluttaa se mitä se, no, haluaa. Ja se on ehkä homman juju: jotta taidetta voi arvostaa ja ymmärtää, täytyy ymmärtää se, ettei sen tarkoitus ole välttämättä viihdyttää vaan avartaa katsetta maailmaan. Jos se tekee sen epämiellyttävällä tavalla, se tekee mitä sen pitää.

    Mutta mikäli taide on alisteinen samoille ajatuksille kuin tuotemuotoilu, niin jäämme taas sellaiseen ajatukseen, että yleisön ei tarvitsekaan oppia mitään. Yleisö on kaikkitietävä. Itsekin varmasti lukeneena kaverina tiedät sen hetken, kun luet jotain ja ymmärrät, että on suunnaton määrä sitä, mitä et ymmärrä.

    ”Tässä on tietysti sellainenkin puoli, että jos ihmisten pitäisi valita taiteen tai tuotteiden väliltä, taide häviäisi kisan 6–0. Siksi en oikein ymmärrä asennetta, että taide olisi jotenkin tuotteita hienompi asia.”

    Mutta sinä sanoit sen hienousasian, ei joku muu. Tuote on tuote. Taide on taide. Ei sillä ole väliä kumpaa arvottaa, ne ovat vain erilaisia. Kysymys on siitä, että arvotammeko taidetta niin vähän, ettemme jäisi kaipaamaan sitä, jos se katoaisi? Mikä sinun nähdäksesi taiteen merkitys on?

    Toisaalta? Onko maailma valmis? Tarvitseeko sitä edes katsoa enää uudelta kantilta?

    1. Olen kanssasi aivan samaa mieltä siitä, ettei asiakkailta kannata kysellä etukäteen liikaa. Eivät he useinkaan tiedä, mitä haluavat. Se on ihan selvää.

      Mutta sitten tuleekin ero tuotekehittäjien ja taiteilijoiden välillä. Jälkimmäiset tuntuvat olevan sitä mieltä, että taide voi olla myös valmistuttuaan hyvää, vaikka (juuri) kukaan muu ei olisi asiasta samaa mieltä.

      Tuotekehittäjä pitää kaupan hyllyssä mätäneviä tuotteita tietenkin pahana epäonnistumisena.

      Toki taiteilijan kannalta on erittäin kätevää mitätöidä kaikki epämieluisa palaute niin, että se on vain asiakkaiden tyhmyyttä. En voi välttyä vaikutelmalta, että se on jopa erityisen hienon taiteen tunnus, että teos ei käy kaupaksi.

      Mielessä ilmeisesti häilyy haave, että ehkä fiksummat sukupolvet joskus satojen vuosien päästä vihdoin äkkäävät, että taiteilija olikin aikansa väärinymmärretty nero.

    2. Tuomas Peurakoski: ” Kysymys on siitä, että arvotammeko taidetta niin vähän, ettemme jäisi kaipaamaan sitä, jos se katoaisi? ”

      Miksi ihmeessä taide katoaisi, jos markkinoilta löytyisi sille sekä asiakkaita että toimittajia? Silloinhan sitä taidetta tuotettaisiin juuri sopiva määrä.

      Markkinat ratkaisevat kivasti taiteen arvon pohtimisen. Jos esim. taulun maalaa ilman tukia ja sitten myy sen, niin sen taidetta edustavan taulun hinta on se myyntihinta. Taulun / taiteen arvo sitten on hieman yli myyntihinnan.

      Jos ei usko uniikilla taiteella olevan markkinahintaa, niin kannattaa vaikka käydä illalla gallerioissa kävelyllä.

      1. Sehän tässä tukihumpassa aina eniten huvittaa, miten vähän taiteilijat luottavat markkinavoimiin – ja siis oman taiteensa menekkiin. Vaikka kaikkea ei pidä mitata rahalla, en kyllä ymmärrä, miksi taiteen arvoa ei voisi mitata rahassa paljon nykyistä useammin.

        Kuitenkin monet taiteilijat ovat itse sitä mieltä, että heidän työnsä arvoa pitäisi nimenomaan mitata rahassa. Miksi he muuten a) vakuuttelisivat ammattinsa tärkeyttä ja b) vaatisivat käsi ojossa yhteiskunnalta juuri sitä kiroamaansa rahaa?

    3. sivustahuutaja: ”Miksi ihmeessä taide katoaisi, jos markkinoilta löytyisi sille sekä asiakkaita että toimittajia? Silloinhan sitä taidetta tuotettaisiin juuri sopiva määrä.”

      Mitenköhän tämän nyt muotoilisi: sanotaan että taiteen monimuotoisuus kärsisi aika rutkasti. Siinä mielessä taide ei eroa muusta työstä, että sitäkin tehdessä taiteilijan on syötävä.

      Nyt mikäli taiteilijan täytyy toimittaa nimenomaan sellaista tavaraa, joka asiakasta miellyttää, niin silloin asiakkaan täytyy myös osata ostaa taidetta, joka, no, laittaa ajattelemaan. Muussa tapauksessa kysymyksessä ei ole varsinaisesti taidetta vaan tuotemuotoilua.

      Jos kaikki taide tehdään asiakkaan tarpeeseen, niin se vaatii ihan hurjan paljon asiakkaalta. Harvemmin kun osaa arvioida reaktionsa taiteeseen muuten.

      Taide on myös siitä tosi hankala määritelmä, että me keskitymme tosi usein niihin manifestaatioihin jotka ovat jo. Tässäkin puhumme esimerkiksi taiteesta gallerioissa, mutta on myös taidetta joka ei mahdu niihin ennaltamäärättyihin lokeroihin, joka taide-esineellä on.

      Koska taide ei ole esine, johon se on sidottu – se on näkemys ja mielipide ja viesti. Se on keskustelunavaaja ja se maalaa kuvaa meistä kaikista. Se on kaikkea tätä ja se ei välttämättä ole mitään näistä.

      Taiteen tuki tarkoittaa yleisesti ottaen sitä, että taiteen syntymiseen voivat vaikuttaa myös ne, jotka eivät ole ehtineet tai jaksaneet miettiä taiteeseen liittyviä asioita yhtä pitkälti. Se on tavallaan kädenojennus kaikille, jotta kulttuuria voi olla. Silloin ei haittaa, vaikkei taiteen kuluttaja näe näiden moninaisten asioiden eroa.

      1. Miksi taiteen pitäisi olla veronmaksajien rahoittamaa kokopäivätyötä, jos työn tuloksille ei löydy maksavia asiakkaita?

        Ihmiset tekevät valtavasti esimerkiksi vapaaehtoistyötä omalla ajallaan. Elanto tulee jostain palkkatyöstä. Mutta vuorokaudesta jää ainakin kolmannes vielä muille puuhille.

        Esimerkiksi ohjelmistopuolella on syntynyt jopa Linuxin kaltaisia taideteoksia ilman, että siihen tarvittiin valtion apurahajärjestelmää.

    4. Jari: on se joo kumma, kun esim. kuvataiteilijalle ei riitä, että hänen ammattinsa arvostetaan kyselytutkimuksissa korkeammalle kuin esim. pörssimeklari.

    5. Taidetta mitataan rahassa koko ajan ja joka paikassa. Huutokaupat ovat yksi esimerkki tästä. Taidetta ostetaan sijoitusmielessä, mikä sekin on rahalla mittaamista. Galleriatoiminta, taidekauppa…

      En tiedä, miksi rahan olemassaolo pitää taidepiireissä jotenkin kätkeä. Siellä se raha kumminkin on, joten eikö olisi kaikille helpompaa vain myöntää tosiasiat ja alkaa suhtautua rahaan neutraalisti.

      Jos rahasta keskusteltaisiin taidepiireissä avoimemmin ja siihen suhtauduttaisiin neutraalisti, taiteilijat todellisuudessa hyötyisivät. Hyöty tulisi esiin ihan käytännön tasolla: Taiteilijoiden olisi helpompi saada itselleen parempaa palkkaa työstään, kun taiteen hinnat olisivat reilusti esillä ja rahasta voisi puhua. Nythän esim. galleriaympäristö hankaloittaa taiteen myyntiä. Toiseksi omaa työtä ja sen korkeatasoisuutta voisi arvioida objektiivisemmin, sillä rahahan toimii juuri arvon osoittavana mittarina.

      Nyt tietenkin joku ajattelee, että taidetta ei pitäisi tällä tavalla mitata, koska se on niin ylevää, että se olisi jotenkin tällaisen mittauksen yläpuolella. Mutta se että jotakin mitataan jollakin, ei varsinaisesti muuta mitattavaa asiaa miksikään. Minuakin voidaan mitata mensan testillä, luuntiheysmittauksella tai vaikka ihan perinteisellä vaa’alla. Ei se minua pohjimmiltaan mihinkään muuta, saadaan vaan lisää informaatiota.

      1. Kiitos Liisa, osaat kyllä käsitellä taiteen ja rahan tuskaista suhdetta mahtavan rauhallisesti ja loogisesti!

        Kirjoitin pari vuotta sitten jutun kirjasta How to Measure Anything.

        Douglas W. Hubbard toteaa, että mittaamisen tarkoitus on vähentää epävarmuutta – juuri niin kuin itsekin toteat. Mittauksen tavoite on siis auttaa tekemään parempia päätöksiä kuin umpimähkään tai näppituntumalta sähläämällä.

        Raha on joka tapauksessa yksi ihmiskunnan tärkeimmistä innovaatioista. Vaikka fyysinen pätäkkä epäilemättä muuttuu harvinaisemmaksi, mitä ihmeellisimpien asioiden arvottaminen jää elämään tästä hamaan tappiin. Moni taiteilija tekisi itselleen suuren palveluksen, kun hän opettelisi suhtautumaan rahaan kuin mihin tahansa mittariin.

    6. Ymmärrän Tuomas Peurakosken ja monien muiden ajatuksen siitä, että taide toimii keskustelunavaajana, peilaa yhteiskuntaamme ja parhaimmillaan tuo näkökenttään jotakin uutta.

      Minua kuitenkin häiritsee se ajatus, että taiteilijoilla ajatellaan olevan jotakin sellaista tietoa, näkökulmaa tai kykyä avata uusia näkymiä, mitä taiteen kuluttajilla ei olisi. Ovatko taiteilijat ”tavallista rahvasta” alykkäämpiä tai jopa jonkinlaisia profeettoja ehkä?

      Seuraan paljon tämänkaltaista keskustelua mitä tässäkin blogissa nyt käydään, mutta vielä en ole törmännyt kovin seikkaperäiseen selvitykseen, mikä on se juuri taiteeseen liitetty ylevyys tai viisaus, mitä ei muualla ole ja mitä eivät katsojat tajua? Esimerkiksi pyyteetön rakkaus on todella ylevää, mutta ainakin se on vielä tavallisenkin ihmisen tajuttavissa.

      Mikäli taiteilijalla sitten on jokin korkeampi ymmärrys asioista, minusta hänen pitäisi kyetä toimittamaan se sellaisessa muodossa, että se tavallinenkin ihminen sen tajuaa.

      1. Sekin olisi kiinnostavaa tietää, miksi taiteilija on jotenkin eri asia kuin arkkitehti, tutkija, mainosmaakari, mekaniikkasuunnittelija, tapahtumajärjestäjä tai koodari.

        Kaikki he tekevät luovaa työtä, joka vaatii jatkuvaa keksimistä ja taitoa esittää ”vääriä” kysymyksiä. Heidän työtään asiakkaat kuitenkin ovat päteviä arvioimaan – ja kertovat arvostuksensa mm. rahan avulla.

    7. No niin, lähtihän tämä keskustelu käyntiin. Otetaas tästä eka kommentti:

      Liisa: ”Minua kuitenkin häiritsee se ajatus, että taiteilijoilla ajatellaan olevan jotakin sellaista tietoa, näkökulmaa tai kykyä avata uusia näkymiä, mitä taiteen kuluttajilla ei olisi. Ovatko taiteilijat ”tavallista rahvasta” alykkäämpiä tai jopa jonkinlaisia profeettoja ehkä?

      Seuraan paljon tämänkaltaista keskustelua mitä tässäkin blogissa nyt käydään, mutta vielä en ole törmännyt kovin seikkaperäiseen selvitykseen, mikä on se juuri taiteeseen liitetty ylevyys tai viisaus, mitä ei muualla ole ja mitä eivät katsojat tajua? Esimerkiksi pyyteetön rakkaus on todella ylevää, mutta ainakin se on vielä tavallisenkin ihmisen tajuttavissa.”

      Nähdäkseni tässä otetaan jotenkin henkilökohtainen antipatia tähän. Kun kysytään, että onko taiteilijalla mahdollisuus avata paremmin uusia näkökulmia, päästään juuri siihen kuinka visio toteutetaan. Paitsi että näkökulma avataan, täytyy olla pätevä kyky myös rakentaa se. Tästä on itse asiassa hyvä ajattelumalli Ira Glassilta, puheessaan The Gap:

      https://vimeo.com/85040589

      Ira Glass itse asiassa puhuu juuri siitä, kuinka taiteilija käy läpi sen tietyn kehityksen siksi taiteilijaksi joksi tulee. Ja toisaalta tähänhän vaikka taiteen tukikin viittaa: ei se, joka taidetta tekee useinkaan saa tukea jollei hänellä ole olemassa jo valmiiksi perusteluita sille, MIKSI tätä taidetta pitäisi tukea.

      Parantaisen kirjoittama blogiteksti antaakin ymmärtää, että taiteilija ei muka olisi käynyt tällaista kehitysmallia vaan kuka tahansa, joka vain nyt keksii kutsua itseään taiteilijaksi, saa itselleen tukirahaa. Tai no, pakko näin on olettaa, muussa tapauksessa hän ei voisi oikein tuota vertausta tehdä.

      Ei taiteilija välttämättä ole muita fiksumpi, mutta hän on käyttänyt enemmän aikaa tutustuakseen aiheeseen ja siksi osaa ehkä sanoa asiasta enemmän. Kuka tahansa voi halutessaan omistaa aikansa samalle asialle. Mietitään vaikka tuotteistamista: on selvää että vaikka tässä ketjussa kysyisimme asiaa Parantaiselta, koska hän on siihen eniten aikaa käyttänyt. Vai pitäisikö meidän sen sijaan tuhahtaa että mitä tuokin tyyppi luulee tietävänsä enemmän kuin me tavikset?

      Jari Parantainen: ”Miksi taiteen pitäisi olla veronmaksajien rahoittamaa kokopäivätyötä, jos työn tuloksille ei löydy maksavia asiakkaita?”

      Niin, hyvä kysymys. Ja oikeastaan tämän kysyminen itsessään jo osoittaa sen, että kokemus siitä, mitä taide on, on kysyjälle jäänyt hieman epäselväksi. Mikä mielestäsi on työn tulos? Mikä on taide? Mikä on se, joka maksavalle asiakkaalle tulee, jos mietimme tässä tapauksessa maksavana asiakkaana veronmaksajaa?

      Jari Parantainen: ”Ihmiset tekevät valtavasti esimerkiksi vapaaehtoistyötä omalla ajallaan. Elanto tulee jostain palkkatyöstä. Mutta vuorokaudesta jää ainakin kolmannes vielä muille puuhille.”

      Tietysti tekevät. Mutta tässä on se, mistä puhuin ohuena yläpilvenä. Kulttuuria syntyy, mutta se kohta kulttuurista joka eniten avaa uusia tekemisen tapoja, tulee sieltä mihin sinä tai minä emme osaa katsoa koska meillä ei ole tarpeeksi aikaa selvittää ja tutkia asioita. Vähän niin kuin se perustutkimus. Avataan erilaisia ovia ja katsotaan mitä niiden takana on. Taide on parhaimmillaan myös kuin uusi ruokalaji: se tarvitsee totuttelua ennen kuin makupaletti ottaa sen vastaan.

      Parantainen kirjoittaa vähän nokkavasti että ”olemme väärinymmärrettyjä ja tulevat sukupolvet ymmärtävät mitä haimme” mutta tavallaan siinä on myös totuuden siemen: taiteen pitää saada aikaa, jotta sen kokijat voivat oppia ottamaan sen vastaan. Muuten jäämme vahvasti jumiin kitsch-tyyppiseen ajatteluun, jossa taiteen pitäisi olla suoraan tunnistettavaa ja antaa tietynlainen tunne-elämys. Sehän täällä kommenteissakin on näkynyt, kun taide itsessään määritellään manifestaationsa mukaan, aivan kuin kirja olisi sivut ja kantensa eikä sisältönsä.

      Ja tässä sitten onkin se juttu:

      Liisa: ”Mikäli taiteilijalla sitten on jokin korkeampi ymmärrys asioista, minusta hänen pitäisi kyetä toimittamaan se sellaisessa muodossa, että se tavallinenkin ihminen sen tajuaa.”

      Kyllähän tavallinenkin ihminen sen tajuaa, mutta hän ei välttämättä ymmärrä ottaa sitä vastaan. Kun taiteilija esittää kysymyksiä, taiteen kokija saattaa odottaa, että kysymyksiin tulee myös vastaukset. Miksi niin? Eikö se kysymys itsessään ole se juttu? Ja tämähän on se perussyy siihen, miksi tätä keskustelua käydään: kun tavallinen ihminen (käyttääkseni tätä termiä tässä) ei välttämättä tiedä mitä on ostamassa. Hän on ostamassa kokemusta, joka on teoksen ja henkilön välillä. Taide ei ole yhtä kuin teos. Ja kun joku kokee vaikka taidekokemuksen epämiellyttävänä, hän saattaa ajatella, että taide on huonoa, vaikka se tekee juuri sitä mitä sen piti tehdäkin.

      Hyvinvointi ei välttämättä tarkoita miellyttävyyttä. Ja taide väistämättä kärsii, jos joka kerran sen kommentoidessa yhteiskuntaa on käytävä läpi jokainen sen viittaus ja alleviivattava, että nyt on kyse tästä. Se vertautuu yliopiston matematiikan kurssiin, jossa aluksi opetellaan varmuuden vuoksi numerot ja yhteen- ja vähennyslaskut, koska osa porukasta ei ole tutustunut aiheeseen ennalta. Kun asiaan tutustumaton näkee sitten käsiteltävän aiheen, hän voi helposti ajatella, että luennolla käydään läpi aivan käsittämättömiä ja turhia asioita.

      Liisa: ”Toiseksi omaa työtä ja sen korkeatasoisuutta voisi arvioida objektiivisemmin, sillä rahahan toimii juuri arvon osoittavana mittarina.”

      Ei varsinaisesti. Se toimii subjektiivisen arvon osoittavana mittarina. Mietitään vaikka Stradivariuksen viulua. Se maksaa todella paljon. Olisinko minä, ei-viulistille, valmis maksamaan tuosta sen hinnan? Ei, koska en osaisi käyttää sitä. Korkeintaan siinä tapauksessa voisin kuvitella maksavani, jos haluaisin päteä omistavani Stradivariuksen. Mutta sekään ei silloin osoittaisi viulun arvoa vaan sen brändiarvon. Ja jos mittaamme taidetta vain brändiarvolla, niin me siirrymme pois taiteesta ja kohti taiteilijaa.

      Ja vielä lopuksi:

      ”Esimerkiksi ohjelmistopuolella on syntynyt jopa Linuxin kaltaisia taideteoksia ilman, että siihen tarvittiin valtion apurahajärjestelmää.”

      Mutta Linux itsessään on malliesimerkki kollektiivisesta kehityksestä, joka perustuu tarpeeseen, se on taas manifestaatio yhdestä asiasta, siinä ei ole varsinaista visiota. Mutta tokikin Linuxin niputtaminen taideteokseksi on ihan vähän virhetermeillä jutustelemista 🙂 En siis millään muotoa väitä, etteikö se olisi yksi makeimmista jutuista ikinä, käytän itsekin, mutta ei Linux ole taidetta, se on käyttöjärjestelmä. Se on työkalu, kuin kirves tai vasara.

  6. ”Olen kanssasi aivan samaa mieltä siitä, ettei asiakkailta kannata kysellä etukäteen liikaa. Eivät he useinkaan tiedä, mitä haluavat. Se on ihan selvää.”

    Nimenomaan näin. Ja tavallaan taiteen asiakas on ihmiskunta samoin kuin sinä olet tämän meidän keskustelumme asiakas: minun pyrkimykseni on yrittää avata sinulle uutta näkökulmaa.

    ”Mutta sitten tuleekin ero tuotekehittäjien ja taiteilijoiden välillä. Jälkimmäiset tuntuvat olevan sitä mieltä, että taide voi olla myös valmistuttuaan hyvää, vaikka (juuri) kukaan muu ei olisi asiasta samaa mieltä.”

    Mutta tämä on juuri se juttu, mitä minä yritin sillä vitsivertauksellani selvittää. Jos kerron jutun, joka on todella hauska, mikäli tietää, mille juttu nauraa, niin voiko silloin sellainen henkilö joka EI naura vitsille todeta, että vitsi on kelvoton? Toimii toiselle, toiselle ei.

    Tässä on tuotteen ja taiteen ero. Kuten mainitsin aiemmin, taide toimii teoksen ja kokijan välissä. Siinä missä tuotteen kannattaa ilman muuta muokata itseään sellaiseksi, että se toimii useammalle, taiteen pointtina on viesti. Se on vähän kuin Einstein sanoi: yksinkertaista niin paljon kuin voit mutta älä lainkaan enempää.

    Ja siksi edelleen mietin mitä tarkoitat kun sanot:
    ”Jälkimmäiset tuntuvat olevan sitä mieltä, että taide voi olla myös valmistuttuaan hyvää, vaikka (juuri) kukaan muu ei olisi asiasta samaa mieltä.”

    Koska jos esimerkiksi menemme katsomaan vaikkapa Modiglianin näyttelyä, me näemme, mistä vaikutteet on otettu. Me näemme lukuisia luonnoksia ja sitten lopulta valmiita teoksia. Ihan samanlainen ”tuotekehitys” taiteellakin siis on, valmiiksi teokseksi asti. Ensin luonnostellaan ja mietitään.

    Koska taide on statement, sen tarkoitus on avata näkökulmia. Kaikille ihmisille näkökulmia ei voi avata. Suosittu mielipide ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se olisi välttämättä oikea.

    Taiteen muokkaaminen palautteen perusteella on sama kuin muokkaisi mielipidettään sillä perusteella, että joku ei pidä siitä. Se on sisältöön kajoamista toisen miellyttämiseksi.

    Tämä on toki loogista mikäli ajattelee, että miellyttäminen on taiteen tehtävä. Siksi kysyinkin sinulta, mikä mielestäsi on taiteen tehtävä ja mitä menettäisimme, jos emme tukisi sitä.

    ”En voi välttyä vaikutelmalta, että se on jopa erityisen hienon taiteen tunnus, että teos ei käy kaupaksi.

    Mielessä ilmeisesti häilyy haave, että ehkä fiksummat sukupolvet joskus satojen vuosien päästä vihdoin äkkäävät, että taiteilija olikin aikansa väärinymmärretty nero.”

    Voisitko perustella tämän? Emmekö nimenomaan keräänny taidemuseoihin seuraamaan hienoa taidetta? Emmekö esitä klassikoita oopperoissamme? Käsi sydämellä, KUKA väittää, etteikö kulttuuri saisi menestyä? Vai voisiko kyse olla sen kritisointi, että ydinviestiä muokataan jotta useampi suostuisi ottamaan sen vastaan?

    1. Mielestäni taiteen tehtävä on lisätä ihmisten hyvinvointia. Mutta koska maailmassa on niukkuutta lopulta kaikesta, taidekaan ei saa maksaa mitä tahansa.

      Juuri siksi keskustelun aloittanut Heikki Pursiainen totesi, että kulttuurin tukemisella yleisistä varoista on kaksi edellytystä:

      1. Tuen avulla täytyy syntyä sellaista kulttuurituotantoa, jota muuten ei syntyisi.

      2. Tuen tuloksena täytyisi syntyä jotain, joka on riittävän monen kuluttajan mielestä arvokasta.

      Nythän ei ole lainkaan selvää, että esimerkiksi musiikkia tai veistoksia ei syntyisi aivan riittävästi ilman yhteiskunnan tukeakin. Tai etteikö sama tuki saattaisi tuottaa enemmän hyvinvointia jossain muussa käytössä.

    2. Vastaakohan tämä suoraan sinun vastaukseesi? Vähän jännässä paikassa Vastaa-namiska, sillä se näyttää vastaavan minun viestiini eikä sinun. Joka tapauksessa:

      ”Mielestäni taiteen tehtävä on lisätä ihmisten hyvinvointia. Mutta koska maailmassa on niukkuutta lopulta kaikesta, taidekaan ei saa maksaa mitä tahansa.”

      Ei tietenkään saa maksaa mitä tahansa. Kulttuurin tukihan nimenomaan tuo kulttuurin lähelle ihmisiä. Se lisää mahdollisten kokijoiden määrää.

      ”1. Tuen avulla täytyy syntyä sellaista kulttuurituotantoa, jota muuten ei syntyisi.”

      Spekuloidaan.

      Jotta kulttuurituotanto ei syntyisi ilman valtion tukea, voimme katsoa esimerkiksi kotimaista elokuva-alaa. Jotta siellä kukin saisi asianmukaista palkkaa, niin jopa suuret ja menestyksekkäät tuotannot tarvitsevat alkupääomaa. Tämä on joko tehtävissä yksityisten rahoittajien kautta tai sitten vaihtoehtoisesti tuella. Yksityiset rahoittajat yleensä joko tulevat mukaan prosentuaalisella osuudella tai sitten vaihtoehtoisesti myyvät mainostilaa elokuvaan.

      Prosentuaalinen osuus tarkoittaa tiettyä osuutta tuotosta, käsittäisin. Koska puhumme pienestä kielialueesta, potentiaalinen tuotto on melko pieni. Tietysti voimme ajatella, että voisimme kisata kansainvälisestikin, mutta suuren luokan blockbustereihin ei ole budjettia ja ei-englanninkielisen elokuvan markkinat ulkomailla ovat yleisesti ottaen kapeat. Voidaan siis kuvitella, että kotimainen elokuva ei ole varsinainen aarrearkku, kun mietitään kirstuja.

      Sitten mietitään sitä, että tuodaan mainostajat mukaan. Mainostajien tuote täytyy tietysti esittää sellaisessa valossa, että mainostaja haluaa elokuvaa tukea. Tämä taas osuu suoraan sisältöön, jolloin päästään niihin keskusteluihin joita linkkasin sinulle sen Gravityn kanssa.

      Molemmat ovat tietysti ihan toimivia ratkaisuja, mutta kaltaisellamme alueella ne vaikuttavat todella paljon siihen, mitä kankaalle heijastuu. Siksi ilman julkista tukea esimerkiksi elokuvakulttuurimme kuihtuisi melko vahvasti pois – ainakaan kukaan ei ottaisi riskejä. Kuten mainiossa opuksessa Writing Movies for Fun and Profit todetaan: ”nuoret käsikirjoittajat tulevat aina mukanaan tarina joka on PAKKO KERTOA. Käy katsomassa huviksesi leffateatterissa pyörivää tavaraa ja kerro minulle että mikä niistä tarinoista on PAKKO KERTOA. Oliko Transformers nelonen PAKKO KERTOA? Ison budjetin elokuvan tärkein tehtävä on viihdyttää.”

      Näin ollen on selvää, että ison budjetin leffat ovat useimmiten tuotemuotoiltuja, eivät varsinaisesti oikeita visioita. Sitä varten meillä on auteur-elokuvataide, henkilöitä jotka ovat yleensä jo jollain tavalla etabloituneita jotta voivat tehdä mitä haluavat. Silloin elokuvataide kiteytyy henkilöbrändiin.

      Esimerkki löytyy vaikka Ukrainasta, jossa elokuvaa ei tueta…eikä niitä kyllä siellä tehdäkään. Mutta arvotammeko kotimaista elokuvaa tarpeeksi, että haluaisimme sen olevan olemassa? Pursiainen ei ainakaan alkuperäisessä tekstissään tehnyt niin.

      Ja sitten mietitään kohtaa 2:

      ”2. Tuen tuloksena täytyisi syntyä jotain, joka on riittävän monen kuluttajan mielestä arvokasta.”

      Totta. Mutta onko se tuotteen vai markkinoinnin vika? Blogisi on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka joku tyyppi ei tajua juttujesi nerokkuutta. Tämän perusteella meidän pitäisi laskea, että juttusi eivät voi olla nerokkaita, koskapa joku ei sitä hiffaa. Tai ajatus, jota tämän jutun kommenteissa sanottiin:

      ”taiteen kuluttajien pitäisi ”kasvaa henkisesti”, jos eivät tajua taidetta.”

      Niin pitäisi. Muussa tapauksessa kyseessä on kuin henkilö, joka kritisoi Täällä Pohjantähden alla -kirjaa epäselväksi ja kehnoksi, vaikka ei osaa lukea. On mystistä, kuinka se, että yleisö ei osaa tulkita asiaa tulkitaan välittömästi _taiteen_ ongelmaksi. No joo, on se sinänsä taiteen ongelma jos sitä ei ymmärretä mutta samalla periaatteella kouluissa ei saisi opettaa korkeammilla luokka-asteilla vaikeampia asioita, koska iso osa porukkaa ei ymmärrä sitä.

      Ja siitä ekasta jutustasi: Taiteen tuoma hyvinvointi voi olla myös ymmärrystä. Sen ei tarvitse välttämättä olla aina pelkkää hyvää vibaa ja fiilistä, riippumatta siitä mitä Roger DeBris sanoo.

      Se, näkeekö sen arvokkaaksi – se on sitten eri asia. Toivoisin, että meillä osattaisiin nähdä myös haastavampien näkemysten arvo.

      1. Siitä olemme ilman muuta yhtä mieltä, että juttuni tuskin ovat kovin nerokkaita. Mutta vaikka olisivatkin, se tuskin näkyisi niin, että saisin kaikki tajuamaan tai ostamaan jotain.

        Omasta mielestäni on vain ostajan / asiakkaan / vastaanottajan asia päättää, mikä on hyvää ja mikä huonoa (taidetta). Kun taiteilijat tai heidän lähipiirinsä päättävät, asetelmassa on jotain ikävän elitististä ja itsekeskeistä. Etenkin jos me kaikki maksamme viulut veroistamme.

        Sama pätee tietysti tuotekehittäjiin. Tuotteen ns. oikean hinnan päättää asiakas yksin.

    3. ”Omasta mielestäni on vain ostajan / asiakkaan / vastaanottajan asia päättää, mikä on hyvää ja mikä huonoa (taidetta). Kun taiteilijat tai heidän lähipiirinsä päättävät, asetelmassa on jotain ikävän elitististä ja itsekeskeistä. Etenkin jos me kaikki maksamme viulut veroistamme.”

      Kun? Erikoista, että pyöräytät taiteilijat joksikin homogeeniseksi ryhmäksi, joka salaa päättää kaikesta.

      Mutta itse asiassa tästä se oikea keskustelu vasta alkaa: on totta, että on asiakkaan asia päättää mikä on hänelle sopivaa taidetta. Sen sijaan jos asiakkaalla ei ole työkaluja arvioida taiteen nyansseja, myöntänet sen olevan ongelma.

      Taiteessa on nähdäkseni kaksi tasoa, on objektiivinen ja subjektiivinen. Objektiivisesti katsottuna voidaan todeta, että esimerkiksi vaikka sinfoniassa täytyy olla tietty määrä asianmukaista osaamista, jotta voi tehdä orkestroinnin. Arvelen ainakin, ettemme kumpikaan osaisi suorilta purkaa osiin vaikkapa jotain Shostakovichin sinfoniaa ja ymmärtää, miksi soittimien äänenvärit ovat tietyt ja niin edelleen.

      Subjektiivisesti voimme todeta, että jokin teos ei puhuttele meitä. Mutta jos siirrymme silkkaan subjektiiviseen kokemukseen ja pidämme sitä pääasiallisena motiivina, niin silloin se ohuin yläpilvi kulttuurista jää tekemättä. Haittaako se?

      No ei varsinaisesti…heti. Mutta kuten mainitsin aiemmin, taide on kulttuurille sitä mitä haute couture vaikka vaatemuodille. Ensin on kehitettävä uusi teoria, uusi malli toimia, joka sitten siirtyy osaksi valtavirtaa. Ja silloin jos valtavirta ottaa mallia vain valtavirrasta, kulttuurin kehitys pysähtyy ja hyvinvointi vähenee.

      Ottaen huomioon, kuinka paljon valtavirran kulttuuri on velkaa niille ajatuksille, jotka ovat peräisin vaikeammin ymmärrettävästä kulttuurista, on perusteltua sanoa, että jotta voisimme subjektiivisesti todeta koskettaako vai eikö, on jonkun ensin rikottava objektiivisia rajoja – mielellään vaikeampaan suuntaan.

    4. Tuomas: Tuo vaatimuksesi taiteen ymmärtämisestä on todella kummallinen. En minä ymmärrä miten iPhoneni A10 Fusion prosessori toimii, mutta pystyin silti arvioimaaan haluanko ostaa iPhone 7:n.

      Taiteen ostaminen ei vaadi taiteen ymmärtämistä. Näin ollen taiteen ymmärtäminen ei ole mikään vaatimus sille, että taidetta voidaan mitata rahassa.

      1. Tuo koko ”ymmärtäminen” viittaa taas kerran siihen, että myyjä kuvittelee omaa ”syvällistä” tietämystään jotenkin arvokkaaksi.

        Tämähän on kovin tuttua kaikista asiantuntijabisneksistä. Taas tänäänkin moni ammattilainen puree rystysiään, kun tolvana asiakas näyttää lankeavan jonkin kilpailevan helppoheikin myyntipuheisiin.

        Jos maailmassa on jokin todella vaikea asia, se näyttää olevan tämä: lopulta vain asiakas yksin päättää tuotteen (tai taiteen) arvon. Hän tekee sen aina täysin omista lähtökohdistaan.

        Jos myyjä (tai taiteilija) haluaa valistaa asiakasta ostamaan fiksummin, siitä vain moukkia sivistämään. Turha siitä on ketään muita syytellä, jos ostajat eivät jotain tajua.

    5. sivustahuutaja: ”Tuo vaatimuksesi taiteen ymmärtämisestä on todella kummallinen. En minä ymmärrä miten iPhoneni A10 Fusion prosessori toimii, mutta pystyin silti arvioimaaan haluanko ostaa iPhone 7:n.”

      Mutta tämä taas viittaa siihen, että kokemuksesi vaikka taulusta on se, että sen sisältö on tietty väri tai sivellin jolla se on tehty. Ja että taide on yhtä kuin teos.

      Vaikka taide on yhtä kuin viesti tai ajatus.

      1. Jotenkin saan sellaisen käsityksen, että taiteessa on kyse viestistä, jota vastaanottajat eivät tajua. Kuitenkin viestin ylivoimaisesti tärkein ominaisuus on ymmärrettävyys.

    6. Jari Parantainen:”Tuo koko ”ymmärtäminen” viittaa taas kerran siihen, että myyjä kuvittelee omaa ”syvällistä” tietämystään jotenkin arvokkaaksi.

      Tämähän on kovin tuttua kaikista asiantuntijabisneksistä. Taas tänäänkin moni ammattilainen puree rystysiään, kun tolvana asiakas näyttää lankeavan jonkin kilpailevan helppoheikin myyntipuheisiin.”

      Miksi vertaat taas myyntiasioihin? Kun mielipide ja viesti on se mikä se on – itse asiassa blogauksesi otsikko on ihan tismalleen mikä sen pitäisikin olla: taiteilijaa ei PITÄISIKÄÄN kiinnostaa asiakkaan mielipide lainkaan. Nimenomaan tässä on se kyse tuotteen ja taiteen välillä: taide on se keskustelunherättäjä ja ravista, taide hankitaan omaan käyttöön. Se on se asia, mitä emme tiedä tarvitsevamme. Se on se perustutkimus, joka nyt selvittää ne teoriat, jotka tulevaisuudessa kaupalliset sovellukset ottavat käyttöön.

      Jos mietit tyypillistä suosittua elokuvaa, niin se yleisesti ottaen ottaa yhden elementin, joka on esitelty taiteessa aiemmin ja sitten rakentaa sen ympärille tutuista asioista turvallisen kuoren. Koska keskimäärin ihmiset eivät osaa taidetta. He kuvittelevat, että sen pitäisi olla jotenkin miellyttävää. Vähän silleen My First Art -henkeen. Ihmiset jotenkin suutahtavat siitä, että heille toteaa, ettei heillä (vielä) ole tapoja käsitellä vaikeampaa taidetta, vaikka se on sama jos sanoisi juuri, että amatööriviulisti ei tee Stradivariuksella juurikaan mitään, koska hän ei ole tehnyt läksyjään.

      ”Jos maailmassa on jokin todella vaikea asia, se näyttää olevan tämä: lopulta vain asiakas yksin päättää tuotteen (tai taiteen) arvon. Hän tekee sen aina täysin omista lähtökohdistaan.”

      Korjaan: vain asiakas yksin päättää tuotteen tai taiteen SUBJEKTIIVISEN arvon. Mikä tarkoittaa sitä, että jos kokijalla ei ole työkaluja käsitellä asiaa, niin silloin sen subjektiivinen arvo on melko lähellä nollaa. Aivan kuten ala-asteelainen ei tee sillä E=mc2:lla mitään.

      Sen sijaan jos katsomme taiteen yhteiskunnallista arvoa, on selvää, että subjektiivisesti sitä ei voi katsoa, koska kyseessä on organismi joka elää ja hengittää ja ylläpitää asioita. Oikeastaan tekisi mieli todeta että juu, poistetaan tuki – sittenhän näkisimme. Sitten muistan, että näitä kokeiluita on tehty muuallakin ja katso: taiteen monimuotoisuus katoaa. SUBJEKTIIVISELLA tasolla se ei tietysti keskimääräistä ihmistä haittaa, mutta kyseessä on asia, jonka katoamista emme osaa näin lyhyellä aikavälillä tunnistaa.

    7. Jari Parantainen:”Jotenkin saan sellaisen käsityksen, että taiteessa on kyse viestistä, jota vastaanottajat eivät tajua. Kuitenkin viestin ylivoimaisesti tärkein ominaisuus on ymmärrettävyys.”

      Ei. Taiteessa on kyse viestistä, jonka vastaanottajat tajuavat kyllä. Me keskustelemme siitä, voiko sellainen henkilö, joka ei tajua viestiä, arvottaa sen hyvyyttä tai huonoutta 🙂

    8. Tuomas: ”Me keskustelemme siitä, voiko sellainen henkilö, joka ei tajua viestiä, arvottaa sen hyvyyttä tai huonoutta :)”

      Sitten tämä on lyhyt keskustelu. Asiakas päättää onko taide ostamisen arvoista. Kaikki muut arviot hyvyydestä ovat aika tyhjää hymistelyä.

      Sehän on tämän koko blogin idea, että ainoastaan ostavan asiakkaan mielipiteellä on väliä. Yhtä taulua voi aivan hyvin vihata 5 miljardia ihmistä, mutta jos huutkauppaan osallistuu 5 miljardööriä, jotka rakastavat kyseistä taulua, niin hinta ’vihatun’ taulun hinta nousee pilviin.

      Taide on tuote siinä missä muutkin. Jos asiasta haluaa jotain syvällisempää sanoa, niin taidetta voi verrata vaikka innovaatioihin. Innovaatioille saa immateriaalioikeuksien suojaa, aivan kuten kirjallekin. Innovaatioita jäljitellään ja uudet innovaatiot pitkälti pohjautuvat vanhojen päälle. Asiakkaat eivät välttämättä ymmärrä innovaatioita sen syvällisemmin, vaikka innovaatioita tutkitaan innokkaasti yliopistoissa.

    9. Sivustahuutaja:”Sitten tämä on lyhyt keskustelu. Asiakas päättää onko taide ostamisen arvoista. Kaikki muut arviot hyvyydestä ovat aika tyhjää hymistelyä.”

      Subjektiivisesti kyllä. Objektiivisesti ei. Tällä voidaan perustella, että esimerkiksi henkilökohtaisesti minulle ei ole hyötyä siitä, että tutkimme vaikkapa taloustiedettä. Objektiivisesti voidaan todeta, että tällaisella tutkimuksella on yhteiskunnallista hyötyä.

      Ja jos ajattelee, että oma asiakassuhde taiteeseen on ”ostan teoksen”, ymmärtää asiat vähän yksinkertaisesti, sillä asiakassuhde teokseen on se, miten taide muokkaa ympärillä olevaa yhteiskuntaa ja koko e2e-putki on paljon pidempi kuin ehkä ajattelee.

      ”Sehän on tämän koko blogin idea, että ainoastaan ostavan asiakkaan mielipiteellä on väliä. Yhtä taulua voi aivan hyvin vihata 5 miljardia ihmistä, mutta jos huutkauppaan osallistuu 5 miljardööriä, jotka rakastavat kyseistä taulua, niin hinta ’vihatun’ taulun hinta nousee pilviin.”

      Se voi olla tämän blogin idea, mutta pitäähän nyt herranjestas voida kyseenalaistaa, jos täällä kirjoitellaan ihan mitä sattuu! Siksi täällä kai kommenttikenttä on? Tällä hetkellä ajatus taiteesta tuntuisi kommenteissa olevan mallia ”sähkö tulee pistorasiasta” eikä ymmärretä kaikkia sen ympärillä olevia muuttujia.

    10. Tuomas: Koulutuksen hyödyistä on empiiristä todistusaineistoa, joten ostaja (valtio) käyttää rahaa koulutuksen tukemiseen.

      Sinun rahasi menevät valtiolle, etkä varsinaisesti päätä rahojesi kohdistamisesta esim- taloustieteeseen. Kärjistäen voisi sanoa, että ostat verorahoillasi valtiolta oikeuden olla suomen kansalainen.

      Valtion rahankäyttöä kuitenkin voi ja pitääkin arvioida kriittisesti, koska otamme koko ajan syömävelkaa ja on ihan perusteltua tarkastella onko valtion pakko työntää rahaa joka paikkaan. Miksemme lopettaisi tukia taiteelle, yrityksille ja maataloudelle, jos emme vaikuta saavan selkeää rahallista hyötyä vastineeksi noille tuille?

    11. Sivustahuutaja:”Koulutuksen hyödyistä on empiiristä todistusaineistoa, joten ostaja (valtio) käyttää rahaa koulutuksen tukemiseen.

      Sinun rahasi menevät valtiolle, etkä varsinaisesti päätä rahojesi kohdistamisesta esim- taloustieteeseen. Kärjistäen voisi sanoa, että ostat verorahoillasi valtiolta oikeuden olla suomen kansalainen.”

      Vaihdetaan termin ”koulutus” paikalle ”taide” ja ollaan jokseenkin siinä, miten asian näen. Taiteenkin edistämisestä on nimittäin empiiristä todistusaineistoa, kun tutkitaan taiteen kehittymistä ja sen vaikutusta yleiseen hyvinvointiin.

    12. Tuomas: Vaikka jokin asia tuottaisi yhteiskuntaan hyötyä, ei sitä silti kannata tukea valtion toimesta, jos markkinat muutenkin tuottavat kyseistä asiaa.

      Esim. Ilmaisen korkeakoulutuksen tarve on erittäin kyseenalainen. Vaikuttaisi siltä, että maksullinen valtion takaamalla lainalla rahoitettava opiskelu olisi parempi vaihtoehto yhteiskunnalle kuin nykyinen ilmainen opiskelu.

      En pitäisi nykyisiä tukia perusteena sille, että tuet kannattaa säilyttää tai että tukia kannattaisi jopa lisätä.

    13. Sivustahuutaja: ”Vaikka jokin asia tuottaisi yhteiskuntaan hyötyä, ei sitä silti kannata tukea valtion toimesta, jos markkinat muutenkin tuottavat kyseistä asiaa.”

      Ei tietenkään. Mutta sitten pitääkin osata erottaa, mikä on vastaavuus. Onko akustinen folk-esitys verrannollinen sinfonian esitykseen? Molemmat ovat kuitenkin musiikkiesityksiä. Toinen huimasti edullisempi toteuttaa kuin toinen.

      En itse ainakaan haluaisi ostopäätöksiä tekemään henkilöä, joka ei erota nyansseja näiden väliltä.

      1. No niin, nyt luulen, että keskustelumme alkaa polkea paikallaan. Jos nyt summaisin, käsittääkseni et olisi valmis antamaan valinnanvapautta meille tavallisille ihmisille.

        Itse olen siinä uskossa, että kaikki asiakkaat ovat lopulta täysin subjektiivisia päätöksiä tekeviä ihmisiä. En oikein ymmärrä, mistä se kaipaamasi objektiivisuus kumpuaisi.

    14. Jari Parantainen: ”No niin, nyt luulen, että keskustelumme alkaa polkea paikallaan. Jos nyt summaisin, käsittääkseni et olisi valmis antamaan valinnanvapautta meille tavallisille ihmisille.”

      Au contraire, annan mielelläni valinnanvapauden kaikille ihmisille. Kysymys onkin poisvalinnasta. Silloin toivoisin todella, että joku tietää mitä tekee. Kun puhutaan, että ”asia joka syntyy jo markkinaehtoisesti”, niin mitä se tarkoittaa? Mikä asia? Mikä vastaavuus?

      Sanotaan että tulen käymään toimistossasi ja hankkiudun eroon kaikista mielestäni tarpeettomista asioista. Jos en ole todella tietoinen siitä, mitä varten mikäkin on, saatan tulla hankkiutuneeksi eroon siitä, mikä oli sinulle tarpeen – asia, mitä et välttämättä tullut huomioineeksi itse ollenkaan.

      Minusta jokaisen tulee valita sellaista taidetta koettavakseen, mitä itse tahtoo. Mutta se, ettei pidä jostain taiteesta, ei tarkoita sitä etteikö se voisi olla merkittävä osa taiteen kokonaisuutta ja arvokas säilytettävänä.

      Luulin tehneeni tämän pointtini selväksi jo ajat sitten, mutta näköjään en.

      1. Sekin on jo moneen kertaan käyty läpi, mitä markkinaehtoisuus tarkoittaa. Se on äänestys, jossa asiakkaat käyttävät eurojaan.

        Jos jokin asiakasryhmä on valmis maksamaan taiteestasi (omalta kannaltasi) riittävästi rahaa, kaikki lienevät tyytyväisiä. Ei siihen tarvita jonkin ulkopuolisen tahon (vero)euroja sotkemaan selvää asiaa.

    15. Tuomas: Jos et ymmärrä, että et voi omin luvin heittää pois toisen omistamia tavaroita, niin voi olla hieman vaikea ymmärtää ostamista ja myymistä.

    16. Jari: ”Jos jokin asiakasryhmä on valmis maksamaan taiteestasi (omalta kannaltasi) riittävästi rahaa, kaikki lienevät tyytyväisiä.”

      Siinä käyttötapauksessa mitä sinä tarkastelet. Ei pelkästään.

      Kiitos keskustelusta. 🙂

  7. Taitelijan pitäisi olla yrittäjä, ja taidetta pitäisi tukea (tai olla tukematta) kuin yrityksiä. Jos taide ei myy, niin se ei ole hyvää. Sitten mennään oikeisiin töihin.

    1. Miksi yrityksiä muka pitäisi tukea? Että sellaiset tuettavat yritykset pyörivät niin kauan kun tulee jotain tukea valtiolta tms julkistaholta ja sitten lopettavat toimintansa, onnistuttuaan vain tilapäisesti viemään asiakkaita paremmin hoidetuilta bisneksiltä.

      Mitä taiteen ”itseisarvoon” tulee niin en useinkaan ole kuullut naurettavampaa käsitettä. Taiteella kerta kaikkiaan ei ole sellaista asiaa kuin itseisarvo. Useimmat taiteilijathan elävät jollain apurahoilla kun tuottavat ”itseisarvoista” taidetta. Taiteella on vain se arvo, jonka se saa jonkun yksityisen tahon käyttäessä rahaansa sen ostamiseen. Jos esim valtio käyttää verorahoja taiteen ostamiseen, niin silloin kyseessä on vain valtion harjoittama ideologinen tuputtaminen, sillä valtion tekemä tiettyyn taiteeseen sijoittaminen toimii kuten yritystuki. Se onnistuu toimimaan vain virtuaalikävelykeppinä taiteelle, joka ei tarjoa kenellekään mitään.

      Jos taide ei tarjoa kenellekään mitään niin, että siitä olisi valmis maksamaan jotain, niin on erittäin kyseenalaista että pitäisikö siihen kuluttaa yhteiskunnan yhteisiä varoja. Omalla rahallaanhan taiteilija saa tehdä tietenkin niin älyttömiä projekteja kuin vain itse haluaa (Esim Marina Abramovic).

  8. Mielenkiintoista keskustelua. Itse olisin laajentamassa ajatusta ”luovan talouden” suuntaan. Suomessa edelleen tämäkin tulkintaan liian suppeasti vrt. Richard Floridaan ja moneen muuhun. Ehkä ”Creative Industry” avaa laajemman tulkinnan. Aina valtionapuja/lainaa/rahoitusta on annettu milloin teollisuudelle (laivojen rakentaminen, Tekesin tuet….). Suomessa on suhteellisen paljon hyviä taidekohteita mm. Taidekeskus Salmela, Serlaciuksen museot, Ateneum, EMMA, KISAMA ja ONNI jne..). Lisäksi Suomessa on hyviä kansainvälisesti tunnettuja taiteilijoita paljon esim. Osmo Rauhala, Soile Yli-Mäyry, Kuutti Lavonen, Oiva Toikka, Johanna Oras, Nanna Susi….etc.). Onneksi näin on ja tulee olemaan. Heidän työnsä on vaatinut/vaatii jatkuvasti opiskelua ja uusien aiheiden työstämistä/markkinointia/galleria-verkostoja/managerointia…). Suomi on täynnä kesänäyttelyjä/galleroita. Yksi innovaatio on museokortti, joka avaa pääsyn useisiin museoihin ja taidenäyttelyihin. Suomessa on erittäin korkeatasoista taiteenkoulutusta mm. kuvataideakatemia (TAIK/ AALTO). Erittäin harva onnistuu lyömään itsensä läpi. Työ vaatii sitkeyttä ja ehkäpä mesenaattejakin. Tiedän muutamia taitelijoita, jotka kutsuvat itseään ”yritystaitelijoiksi” he hankkivat etukäteen rahat taiteen tekemiseen esim. 3-5 vuodeksi ja pystyvät keskittymään taiteentekemiseen.

    Vertailukohdaksi voi ottaa esim. elokuva- ,av- ja media-alan ja musiikin. Elokuva-alan tuotantoihin on panostettu suhteellisen runsaasti viime vuosia ja se näkyy kotimaisten elokuvien tuotannoissa. Tosin aika moni tuotanto on yhteistuotantoja ja kansainvälisiä. Ohjaajat/tuottajat/muut ammattiliset osallistuvat kv-tuotantoihin. Tuotannot ovat monialaisia ja edellyttävät usean alan osaamista insinööreistä, koodareita ja kuvittajia/graafikoita, myyntihenkilöjä….ja taitelijoita. Yksi kasvava ala on peliteollisuus ja sekin on moniosaajien toimintakenttä. Peleistä tehdään elokuvia ja elokuvista pelejä. Nyt on nähty ensimmäiset pörssiin listautumiset. Uudet tekniikat tulevat muuttamaan kenttää jatkuvasti…niin se digitalisaatio (IOT, 3D-tulostamiset, VR, AR). 3D-tulostamiset ovat muuttaneet kenttää jatkuvasti ja nyt ollaan juoksemassa tekijänoikeuksien perään, mutta tekijänoikeudet eivät ole samat kaikissa maissa esim. StarWarsin kypärän saa tulostaa Iso-Britannissa, mutta ei USAssa.

    Taidekohteet ovat myös osa matkailua esim. MoMA, Guggenheim, Ateneum, Ufizzin, Venetsian biennaali, Pompidou ja Taidekeskus Salmela… Itse olen matkustanut yli 30-vuotta ja aina kohteina ovat olleet taidekeskukset/galleriat/luovan talouden keskittymät ja ruoka.

    Eli taiteen tukemista tarvitaan, ehkä hieman sitä voisi uudistaa/jakoperusteita?

    1. Listaat muikean määrän asioita, jotka saavat yhteiskunnan tukea. Mutta eihän se tarkoita, että niitä pitäisi tukea.

  9. Pitkä vuodatus josta sait tulokseksi ”Eli taiteen tukemista tarvitaan”. Minä en saanut.

  10. Ei taiteilija poikkea yhtään muista ammateista; silloin, kun siitä saa rahaa, tehdään juuri sitä, mitä maksaja haluaa, muut asiat voi hoitaa iltaisin ja viikonloppuisin omalla vapaa-ajalla. En minäkään data-analyytikkona kiukuttele, jos asiakas haluaa, että analysoin jotain mikä ei ole minusta kiinnostavaa, vaan minä teen juuri niistä asioista analyysin, mitä asiakas haluaa. Voin sitten vapaa-aikanani puuhastella ja tehdä omasta mielestäni mielenkiintoisia analyysejä.

    Ei Parantainenkaan itse päätä kaikista asioista, vaan hän tekee, kuten asiakas haluaa. Ainoa asia, jonka hän voi päättää, on se lähteekö tekemään tietylle asiakkaalle keikkaa vai ei. Jos ei lähde, ei tule myöskään rahaa. Reilu diili jokaiselle.

    1. Kirstian: Höpsis. Asiakkaan tilaamana tehty taide on kaupallista roskaa. Historia on täynnä karmaisevia esimerkkejä kuten Sikstuksen kappeli, Mona Lisa ja monet muut- Valtion myöntämä apuraha tuottaa parempaa taidetta kuin tilaustyöt tai kaupalliseen myyntiin tarkoitetut, kuten jotkut Picassot ja Dalit.

  11. Taiteen tehtävä on herättää ajatuksia, viihteen supistaa niitä.
    Markkinatalous voittaa lopulta aina: myös ehdottomimmat taidepläjäykset lopulta päätyvät hyödyttämään viihdekenttää. Esimerkiksi musiikilliset kokeilut, joita ostaa ehkä viisi ihmistä voivat päätyä lopulta elementteinä suurimpaan osaan pop-musiikkia ja taide-elokuvat inspiroivat tarantinoja tekemään koko kansalle toimivia kassamagneetteja.

    1. Jose: Jokainen varmaan voi määritellä taiteen tarkoituksen haluamallaan tavalla. Jos tarkoitus ei ole tienata rahaa asiakkaita miellyttämällä, niin tänä päivänä on lapsellisen helppoa esim. jakaa kirjoittamansa runo, romaani, yms. vapaasti käytettäväksi netissä. Tuollojn taide saa olla ihan mitä tahansa.

      Sama pätee myös vaikka keksintöihin. Jokainen voi netissä julkaista keksintönsä vapaasti käytettäväksi. Tuohan on hienoa toimintaa, jos tarkoituksena ei ole keksiä asioita rahaa vastaan.

  12. sivustahuutaja: ”Valtion myöntämä apuraha tuottaa parempaa taidetta kuin tilaustyöt tai kaupalliseen myyntiin tarkoitetut, kuten jotkut Picassot ja Dalit.”

    En oikein ymmärrä logiikkaasi tässä. Miten valtion myöntämä apuraha muka tuottaa parempaa taidetta kuin yksityiset tilaustyöt?

    Valtion myöntämillä apurahoilla tuotettu taide on kutakuinkin sama asia kuin tilaustyönä tehty. Valtio vain saattaa sanoa ”Hölmöile mitä haluat ja kutsu sitä taiteeksi ja valtio kyllä maksaa sinulle siitä.”.

    Lisäksi kun valtio tukee taidetta apurahoilla tms, se pakottaa yksittäiset veronmaksajat tukemaan tuota taidetta. Valtiollahan ei ole lainkaan omaa rahaa. Sanotaan että joku taiteilija tekisi esimerkiksi tauluja hirtetyistä ketuista. Ja valtio tukisi tätä taiteilijaa apurahoilla. Se tarkoittaisi että valtio tukee epämääräistä eläinrääkkäystä ideologiana verorahoilla.

    Siten pidän kommenttiasi hieman erikoisena.

  13. Taiteilijoiden tässäkin keskustelussa usein nostama ajatus siitä, että ”taide herättää keskustelua” ei kestä kriittistä tarkastelua, sillä mikä tahansa herättää keskustelua. Moni asia herättää keskustelua ja todella paljon enemmän kuin taide. Esimerkiksi politiikka, terroriteot, urheilu jne. herättävät keskustelua ja noista jokaisesta varmasti keskustellaan enemmän kuin taiteesta.

    Mitä taasen tulee ajatusten laajentamiseen, niin siihenkään taide harvoin pystyy, mutta aika moni asia pystyy. Väitän, että internet on laajentanut ajatteluamme enemmän kuin yksikään taitelija koskaan. Sama on monen muun teknologian kanssa.

    1. Hyvä huomio! Saattaahan joku taiteilija aina joskus jonkin ajatuksenkin herättää. Mutta kuten totesit, tässä maailmassa riittää kilpailevia virikkeitä yllin kyllin.

      Siinä saa taiteilija pistää parastaan, että hän olisi jotenkin erilainen tai ylivertainen näkökulmien kehittäjä. Puhumattakaan, että sen perusteella taide olisi muka jotenkin itseisarvoista.

    2. Pikkujouluissa housut kintuissa pöydällä tanssiminen herättää varmasti enemmän keskustelua kuin taide, mutta voi olla vähän huono peruste pyytää palkankorotusta. Ja usein nämä keskustelunherättäjät ovat sitten luokkaa kissantappovideot. Ehkä keskustelun laadullakin on väliä, pitäisikö taiteilijan saada parempi hinta siksi että herättää keskustelun omasta mielenterveydestään, sano…

  14. On jotenkin huvittavaa, että suurin osa historian merkkiteoksista ovat olleet tilaustöitä, mutta jostain mystisestä syystä nyt 2010-luvulla taiteen tekeminen tilauksesta tuottaisi paskaa taidetta ja sen tekeminen erilaisilla tukiaisille tuottaisi jotenkin parempaa taidetta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Kuinka kalastat ruutanoita
Tommi Elomaa

Kuinka kalastat ruutanoita?

Miten myyt asiakkaille, jotka säästävät pysyäkseen hengissä? Millaisella syötillä ruutana käy koukkuun kiinni?

Miten opetat itsellesi hyviä asiakkaita
Tommi Elomaa

Miten opetat itsellesi hyviä asiakkaita?

Opeta asiakkaasi kuuden vaiheen kautta kuuliaisiksi ja tottelevaisiksi. Se tekee heidän elämästään helpompaa ja samalla myös parannat omaa katettasi.

Kolme viheliäistä kysymystä yrittäjälle
Riikka Nurmi

Yrittäjän kolme viheliäistä kysymystä

Mitä tehdä, jos asiakas pyytää jotain, mitä en osaa, ja josta en tiedä, miten se tehdään? Miten asetan hinnan oikein, ettei palveluni ole liian halpaa eikä kallistakaan? Mitä vastaan, kun asiakas kysyy miksi palvelusi on niin kallis?

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.