Sannan kynä kuumana

2.4.2017    Jari Parantainen   6 kommenttia

Kävin viime viikolla koulutuskeikalla Helsingin Kauppakamarin järjestämässä tilaisuudessa. Paikalla oli ehkä nelisenkymmentä kuulijaa.

Kiinnitin huomiota eturivissä istuvaan nuoreen naiseen. Hän kirjoitti kynä kuumana nelituntisen sessiomme alusta loppuun.

Kerrankin joku on niin kiinnostunut, että hän laatii muistiinpanoja!

Lopetimme neljältä. Marssin innokkaan oppilaani luo ja kysyin hänen nimeään. Luokan priimus oli nimeltään Sanna.

Olin kiinnostunut näkemään, miten hän ehti dokumentoida pajatukseni. Esimerkiksi isävainaani osasi vielä pikakirjoitusta, mutta tuskinpa sitä enää kukaan hallitsee.

Osoittautui, että Sannalla oli aivan omanlaisensa mind map -tekniikka:

Kun tuuttasin kuvan Twitteriin, monikin yritti lohduttaa. Kuulemma tutkimusten mukaan juuri piirtelevät sannat oppivat muita tehokkaammin.


Vedän Kauppakamarin järjestämän hinnoittelukoulutuksen maanantaina 4. syyskuuta 2017 klo 12–16. Käymme läpi käytännön keinoja, joiden avulla saat palvelustasi enemmän rahaa. Ilmoittaudu heti mukaan, niin et sitten jää rannalle ruikuttamaan.


Tässä kauppakamarilaisten keräämät kokulutuspalautteet sensuroimattomana:

Vapaa palaute asiantuntijalle Jari Parantainen:

  • ”Kuten eilen sanoinkin: Hieno mies ja erinomaisen hyvä koulutus yleisesti!”
  • ”Kokeneenakin alan työntekijänä näköalani kasvoi ja löysin taas lisää vipuja millä kyseenalaistaa omia päätöksiä uudestaan ja ehkä nousta seuraavalle levelille! Kiitos siitä.”
  • ”Huikeen hauska heppu :)”
  • ”Jaria olisi voinut kuunnella vielä pari tuntia lisää.”
  • ”Hauska tapaus, jaksaisin kuunnella pitempäänkin. Ja mikä parasta, asiat jää mieleen!”
  • ”Oli hyvä tilaisuus. Helppo soveltaa käytäntöön. Kiva kun olet oma rääväsuinen itsesi.”
  • ”Kanssasi useammasta asiasta samaa mieltä. Korostan itse, että myyjän/palvelun tuottajan paras jälleenmyyjä on tyytyväinen asiakas, case tuoliesimerkki. Uudet asiakkaat – kiva, vanhat asiakkaat – parempi. Oma havaintoni on, että suurin haaste myyjillä ei ole tuotteistaminen tai myynti yleensä vaan annetun palvelulupauksen kurinalainen hoitaminen. Yksinkertaisesti ei palata asiaan sovitusti tai hoideta asioita sovitusti (80/20). Harvalta myyjältä ja asiakaspalvelijalta onnistuu toteutus sovitusti ”palaan asiaan pv klo xx”. Asettaa itse aikataulun ja pitää sen minkä lupaa. Asiaa voisi koulutuksissa pohdituttaa. Kokemukseni mukaan hyvän ja erinomaisen myyjän ero korostuu oman ajankäytön hallinnassa. Ei siinä kenellä parhaat jutut, tietämys yms.”
  • ”Ylitti odotukseni. En ollut ennen häntä kuullut. Selkeä esitys, hyviä vastauksia esitettyihin kysymyksiin.”
  • ”Innostus ja asiantuntemus on lyömätön yhdistelmä.”
  • ”Asiaa!”
  • ”Asiaa, vapaamuotoisemmin esitettynä. Hyvät esimerkit ja omakohtaiset kokemukset täydensivät kerrottavaa hyvin, aika ei tullut pitkäksi, olisin kuunnellut pitempäänkin.”
  • ”Aivan käsittämättömän hyvä koulutus ja mahtava tyyppi. Voin suositella ihan kaikille.”
  • ”Hyvä !!!”
  • ”Taukomusiikki oli liian kovalla. Riittäisi hiljainen että just ja just kuuluu.”

Tilaisuuden paras anti oli:

  • ”Jari”
  • ”Ensimmäinen osio koulutuksesta, josta sai paljon ideoita.”
  • ”Jarin tapa esittää asiat ymmärrettävästi ja huumorilla höystettynä.”
  • ”Hyvä kokonaisuus, kiitos!”
  • ”Selkeys, pelkistys ja hyvä esiintyminen.”
  • ”Sanoma meni perille ilman luennoitsijan omahyväistä pullistelua.”
  • ”Case-esimerkit.”
  • ”Omien ajatusten ravistelu ja uudet ideat.”
  • ”Konkreettiset ajatukset, joita voin heti soveltaa työssäni.”
  • ”Mukava ilmapiiri, uudenlaiset näkökulmat tuttuun tilanteeseen.”
  • ”Törkeä lupaus, dollarisointi ja ideoita tuotteistamisen kehittämiseen vielä paremmaksi.”
  • ”Saada uskonvahvistusta, että nyt rohkeasti eteenpäin + Käytännön vinkit.”

Kehittäisin tilaisuutta seuraavasti:

  • ”Uskon että osaoptimointi ei tuota etua lopputulokseen.”
  • ”Koko päivä ja osa-alueet kokonaisemmin.”
  • ”Vähemmän ”hyppimistä” aiheiden välillä edestakaisin.”
  • ”Loppuosan osuutta käytännön esimerkeistä voisi laajentaa. Tilaisuus olisi mielestäni saanut olla yhden päivän mittainen, sisältöä varmasti riittäisi.”
  • ”Pitäisin sen juuri tuollaisena.”

Pyysin osallistujilta myös heidän suositteluhalukkuuttaan kuvaavat arviot tekstareina. Laskin niiden perusteella Net Promoter Score -pisteet:

  • Suosittelijoita 27 kpl
  • Neutraaleja 10 kpl
  • Ei-suosittelijoita 0 kpl
  • Yhteensä palautteita 37 kpl
  • NPS-pisteet 73 (= vahva suositus)

(NPS on varmaan tuttu, mutta tässä silti kertauksen vuoksi: Huonoimmillaan suositteluhalukkuus ja siis pisteet voivat vajota -100:aan. Parhain mahdollinen arvio saattaa yltää 100 pisteeseen. Nollan ylittävä lukema tarkoittaa jo hyvää suoritusta. Jos pisteitä kertyy yli 50, se tarkoittaa erinomaista tulosta.)

Tekstareissa tuli myös muita palautteita:

  • ”Kannatti tulla!”
  • 7 ”kukaan ei tiedä onko se paljon vai vähän”.
  • ”Tämä neljä tuntia oli liian lyhyt. Olisi ollut kiva kuulla enemmän myös kohdista 2lunasta ja 3paikkaa.. tämä palaute lähinnä kauppakamarille.”
  • ”Hyviä eväitä:-P”
  • ”Aivan loistava koulutus!”
  • ”Liian lyhyt aika. Mielenkiintoista settiä”
  • ”10! Paras koulutus aikoihin :)”
  • ”9 / kiitos! Aika kului todella nopeasti :)”
  • ”Odotukset ylittyivät”

Huhtikuun Pölli tästä -lukupiiri starttaa perjantaina 28. maaliskuuta klo 9:15. Puimme opusta nimeltään The Undoing Project: A Friendship that Changed the World.

Teoksen on kirjoittanut Michael Lewis, joka on julkaissut urallaan jo useita bestsellereitä. Hänen uusin kirjansa kertoo kahden nerokkaan psykologin urasta. Daniel Kahneman ja Amos Tversky loivat yhdessä 40 vuotta sitten joukon merkittäviä päätöksentekoa koskevia teorioita, jotka loivat pohjan lukemattomille käyttäytymistiedettä ja taloustiedettä sittemmin yhdistäneille tutkimuksille. Ikävä kyllä Tversky kuoli syöpään jo vuonna 1996, joten Kahneman pokkasi prospektiteoriasta taloustieteen Nobelin vuonna 2002 yksin.

Kirja taustoittaa mainiosti kaksikon työtä, jonka tulokset tiivistyvät Kahnemanin kirjassa Thinking, Fast and Slow vuodelta 2011. Se taas on mielestäni yksi kaikkien aikojen tärkeimmistä bisneskirjoista. Teos nököttää New York Timesin bestseller-listalla vieläkin nyt 6 vuotta julkaisunsa jälkeen – sattumoisin heti Lewisin uutuutta seuraavana, eli 6. sijalla (tilanne 2.4.2017).

Lukupiiriin kannattaa osallistua, vaikket kirjaa ehtisi lukeakaan. Ja jos ajankohta ei satu sopimaan, pääset myöhemmin katsomaan / kuuntelemaan tallenteen joka tapauksessa.

Ilmoittaudu huhtikuun Pölli tästä -lukupiiriin


Lisää lukupiirin ajankohta kalenteriisi suoraan tästä:

Google-kalenteri  Apple-kalenteri  Microsoft Outlook


 (0)



6 kommenttia

  1. Risto Matikainen kirjoitti:

    Ei tuo kuva näytä avautuvan tuosta mindmapista..

     (0)
     (0)
    • Jari Parantainen kirjoitti:

      Tarkoitatko, ettet näe kuvaa koneellasi? Vai eikö se aukea korviesi välissä? :)

       (0)
       (0)
    • Tumpe kirjoitti:

      Ei avaudu ainakaan iPadillä.. Katsotaan avautuuko pään sisälläkään..

       (0)
       (1)
    • Jari Parantainen kirjoitti:

      Kiitos palautteesta, nyt on päivitetty WordPressin osia ja vähän muutakin! Kuvien pitäisi latautua taas normaalisti myös iPadilla.

       (1)
       (0)
    • Tumpe kirjoitti:

      No onneksi nyt avautui ja avautuu sekä iOS:llä että Windowsilla. Oli useita mindmap-aihioita, olen käyttänyt vastaavaa menetelmää yläasteella!

       (0)
       (0)
  2. Liina kirjoitti:

    Odotahan vain, että tulen kurssillesi neulomaan.

    Lohdutukseksi jo etukäteen kerron, että kun neulon, kuuntelen - ja enimmäkseen kuuntelen vain, kun neulon.

     (1)
     (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *