Lottovoittaja kiertää kehää

26.2.2016    Jari Parantainen   1 kommentti

Hesarin hallintopäällikkö Jaakko Lähteenmaa onnitteli itseään kolumnissaan On lottovoitto sairastaa Suomessa (HS 20.2.2016). Hän oli saanut infarktin, jonka hoito maksoi hänelle vain 32,50 euroa.

”Jos tämä kohdalle piti osua niin Luojalle kiitos, että se tapahtui Suomessa.”

Emeritusprofessori Olavi Ylikorkala kommentoi Lähteenmaan tapausta mielipidekirjoituksessaan heti seuraavana päivänä. Hänen mielestään laskussa pitäisi näkyä hoidon kokonaishinta. Näin julkisen sairaalan asiakas ymmärtäisi paremmin, paljonko hänen saamansa palvelut todella maksavat.

Hesari on sen jälkeen nähnyt kovasti vaivaa selittääkseen, että kyllä Lähteenmaa ymmärtää, mistä rahat hänen hoitoihinsa ja tahdistimeensa tulivat.

Itse en ole siitä vieläkään aivan vakuuttunut. Kolumnistimme nimittäin jatkoi hehkutteluaan tähän tapaan (HS 23.2.2016):

”Saamani kustannuserittely vahvisti lottovoittajan oloa. Hus laskuttaa kotikunnaltani Helsingiltä hoidosta 12 183,55 euroa. Minulle tuleva maksulappu kattaa kolme prosenttia kokonaissummasta.”

Ymmärrän, että Lähteenmaa ymmärtää, että Helsinki maksaa viulut. Mutta miksi hän edelleen ajattelee olevansa jotenkin lottovoittaja?

Tuskin Hesarin hallintopäällikkö on pienituloinen. Hän siis maksaa veroja keskimääräistä enemmän. Sitä paitsi myös kuntavero on käytännössä progressiivinen vero.

Toisin sanottuna jos hän sattuu käyttämään kotikaupunkinsa palveluja edes keskimääräisen asukkaan verran, hän on nettomaksaja. Hän ei saa koskaan yhtä paljon rahaa takaisin kuin hän kaupungille maksoi.

Eikä verojen periminen tai niiden jakelu ole ilmaista. Siihen tarvitaan lauma byrokraatteja, joille on maksettava liksaa.

Lähteenmaalta peritäänkin jokaisesta veroeurosta provisioita, joita taloustieteilijät kutsuvat hyvinvointitappioksi. Prosessi nakertaa yhteiskuntamme kokonaisvarallisuutta.

Seuraavan tosielämän anekdootin olen kertonut monesti ennenkin. Mutta nyt se on pakko toistaa.

Kaksi akateemisen koulutuksen saanutta virkamiestä jutteli keskenään. Toinen kauhisteli sitä, että hänen kotonaan (kerrostalossa) alkaisi pian kallis ikkunaremontti. Siihen hänen kollegansa vastasi napakasti: ”Älä huolehdi, taloyhtiöhän sen maksaa!”


Ilmoittaudu seuraavalle Näin voitat tarjouskipailun -kurssilleni. Vedän sen tiistaina 5. huhtikuuta 2016 Rantasipi Airportissa Vantaalla.


 (0)



1 kommentti

  1. KalleMp kirjoitti:

    Suomessa kansalaisuus on kuten sairausvakuutus. Yhteiskunta toivoo ja pyrkii siihen, että mahdollisimman iso osa maksaa veroja ahkerasti. Valtio houkuttelee jopa yrityksiä alueelleen siinä toivossa, että voitosta voisi hyötyä.

    Ne, jotka pysyvät terveinä vanhaksi saakka, auttavat sairaidenhoitomaksuissa. Huomattavasti parempi on, että verot menevät hoitoon kuin sotimiseen.

     (0)
     (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *