Vihdoin toimiva sähköinen kynä

29.1.2016    Jari Parantainen   8 kommenttia

Kulutin monta vuotta Livescriben sähköisiä kyniä. Ikävä kyllä ne olivat aika rasittavia kapineita monestakin syystä.

Esimerkiksi sitä en koskaan ymmärtänyt, miksi helkkarissa rakkine täytyi erikseen käynnistää painikkeesta. Eikö kynä muka pysty tunnistamaan sitä, että joku survoo sen kärkeä paperiin?

Olikin aina yhtä raivostuttavaa todeta, että ensimmäiset kolme turaamaani sivua tulivat kyllä arkille – mutta kynä ei tallettanut siihen mennessä mitään!

Kokeilin viime keväänä Evernoten omaa Jot Script 2 -kynää, jolla voi kirjoittaa suoraan iPadin näytölle.

Yhdistelmä oli kuitenkin pettymys. Kenenkään hermo ei kestä sitä, että jälki laahaa jopa pari sekuntia jäljessä. Ongelma tuskin oli kynässä sinänsä. Käytin tuolloin iPad Air 2:ta. Sen prosessori oli selvästi vielä liian hidas.

Toivo heräsi jälleen, kun Apple julkaisi isolla näytöllä varustetun iPad Pro -mallinsa viime syksynä. Tilasin sen kaveriksi myös Applen oman uuden kynän. Minkään muun tabletin kanssa Apple Pencil ei vielä toimikaan.

Ilokseni voin raportoida, että jo alkoi homma pelittää!

Jälki ilmestyy ”paperin” pintaan niin sujuvasti, että kirjoittaminen vihdoin onnistuu. Viive on vieläkin havaittavissa, mutta ei se enää käytännössä häiritse edes kaltaistani nipottajaa.

Myös näytön päällä makaavan käden tunnistus toimii. Toisin sanottuna kämmen ei jätä tahattomia jälkiä juuri koskaan.

Nykyisin kirjoitankin muistiinpanoni projektien katselmuksissa ja asiakaskäynneillä suoraan Evernoteen. Koska käytän ohjelmiston Premium-versiota, myös tekstihaut toimivat.

Sommittelen pädille kohtalaisen selkeitä tikkukirjaimia joka tapauksessa. Evernoten tekstintunnistus indeksoi käsialani kuin tyhjää vain.

Mutta on systeemissä vielä puutteitakin. Jotenkin olisin kuvitellut, että Apple voisi tehdä kynästään jotain muuta kuin ohuen ja liukkaan sukkapuikon.

Onhan tulos tietysti minimalistisen siisti. Toisaalta on aivan selvää, että tikku saa pian kaverikseen jos jonkinlaista tyylitöntä kumikuorta muilta valmistajilta. Hautausmaalla tarvitaan kuulosuojaimia, koska Jobs-vainaan arkusta kuuluu niin kova kolina.

Kynän ”kumipäässä” on täysin irrallinen, magneetilla paikalleen imeytyvä korkki. Se suojelee Lightning-latausliitintä.

Satanen vetoa, että hattu on hukassa ennen kuin kesä koittaa.

Sitten vielä todella hassu juttu: kynässä ei ole ”kumia”. Olen kuitenkin ehtinyt kehittää itselleni selkäydinreaktion niin, että yritän vähän väliä pyyhkiä tekstejäni kynän väärällä päällä. Ehkä se on peruja jo kansakoulusta?

Totta kai kaiken voi pyyhkiä myös Applen kynällä. Mutta kustakin kirjoitusohjelmasta on aina erikseen valittava, toimiiko kynän kärki kirjoitus- vai pyyhekumi-tilassa. Perinteinen järjestely olisi luontevampi.

Entä mihin kynä olisi tarkoitus laittaa säilöön? Applen omissa iPad-kuorissa ei ole sille mitään paikkaa. Kynä kyllä pysyy iPadin päällä (jälleen magneeteilla), jos tabletti makaa paikallaan pöydällä. Mutta sekin on siinä ja siinä.

Toki muut iPad-varusteiden valmistajat ovat esitelleet jo iPad-suojuksia, joissa kynälle on oma pidikkeensä. Mutta jotenkin tulee mieleen, ettei Jonathan Ive ole tällä(kään) kertaa miettinyt asioita aivan loppuun saakka.

No, joka tapauksessa olen tyytyväinen, että vihdoin voin kirjoittaa muistiinpanoja käsin niin, että ne muuttuvat saman tien sähköisiksi.

Tekniikka tuo mukanaan myös hauskoja bonuksia. Perinteisellä kynällä olisi aika vaikeaa leikata osa muistiinpanoista irti ja siirtää pläjäystä arkilla toiseen kohtaan.

Apple Pencil on ensimmäinen kokeilemani sähköinen kynä, joka toimii myös käytännössä. Lisävarusteeksi tarvitset kuitenkin iPad Pro -tabletin.

 (0)
Aiheet:



8 kommenttia

  1. Jussi Siiriäinen kirjoitti:

    Moro Jari,

    Tämä malli kiinnostaisi kyllä. Oppikirjassa sanottiin jotta muistiinpanoja pitäisi tehdä. Opin niitä tekemään, mutta en vielä lukemaan, koska ne on paperilla. Kuinka tarkkaa tikkukirjainta sinne on suhattava, jotta homma toimii? Irtoaisiko näyte?

     (0)
     (0)
    • Jari Parantainen kirjoitti:

      Täältä löytyy pieni pala eilen katselmuksessa kirjoittamistani muistiinpanoista: https://t.co/QIsXLV3uId

       (4)
       (8)
  2. Pekka Ruokolainen kirjoitti:

    Kiitos käyttäjäkokemuksen jakamisesta. Minulla kyseinen kynä ja iPad on vielä ostoslistalla. Tällä hetkellä käytän piirtämiseen Wacomin Bamboo -piirtolevyä, mutta täydellisesti en sitä ole oppinut käyttämään. Olen aina ollut Ive-fani, tosin joskus tuntuu, että hänen muotoilunsa menee "liian pitkälle". Esimerkiksi apple-tv:een kaukosäädin on niin äärimmäisyyksiin hiottu, ettei sitä aina erota ympäristöstään. Eikä sormituntumakaan ole paras mahdollinen.

     (0)
     (0)
  3. Aleksi kirjoitti:

    Täällä on ollut livescriben kanssa täysin samoja ongelmia. Käytettävyys ei muutenkaan ollut ihan sillä tasolla mitä odotin. Toisaalta en ehkä tiennyt edes mitä odotin tai halusin. Aikoinaan sen tilasin jonkin blogipostauksesi jälkeen sinun ja muiden kehujen saattelemana.

    Nykyinen comboni on Microsoftin surface pro 4 ja sen mukana tuleva kynä. Muuten olen ollut tyytyväinen, mutta softapuolella Microsoftin Onenote vie Evernotea käsinkirjoituksen tuottamisessa. Muutenhan Onenote ei ainakaan omassa käytössä pärjää Evernotelle alkuunkaan.

    Surfacen muuten kynästä löytyy tuo kumi, mihin varmaan viittasitkin. Lisäksi sen saa magneetilla näytön reunaan kiinni kun sitä ei tarvitse, mutta kuljetuksen aikana se siinä harvemmin pysyy.

     (0)
     (0)
    • Jari Parantainen kirjoitti:

      Livescribe oli tietysti parasta aikanaan. Mutta esim. uusinta kolmosmallia en ymmärtänyt enää ollenkaan. Jämähdin kakkosversioon, kunnes siirryin välillä jopa takaisin perinteiseen paperivihkoon.

      Täytyypä varmuuden vuoksi kokeilla, miten OneNote toimii iPad Prossa – kiitos vinkistä!

       (0)
       (0)
  4. Mikael Kemppainen kirjoitti:

    Kiitos taas kokemusten jaosta. Saman haasteen kanssa parhaillaan painin, kun suunnittelen miten tehokkaasti kerätä muistiinpanoja. iPad Pro kynän kera kilpailee Surfacen kanssa, vielä en ole päätöstä tehnyt.

    Vinkkinä kumiviritys Pencilille: https://www.youtube.com/watch?v=yrfXmfFVQMw.

     (0)
     (1)
  5. unga kirjoitti:

    Itse ollut tyytyväinen Samsungin Note-sarjaan (puhelimien) kakkosversiosta alkaen, nyt menossa Note 5.
    Tableteista Note 8 oli jo kelvollinen, seuraajat samoin. S/Pro-sarjat vapaavalintaisella kynällä myös hyvin toimivia.

    Pääasia noiden Samsungin tekeleiden kanssa siis se vanha sääntö, että ei kannata ostaa halvinta koska joutuu kuitenkin hankkimaan sen oikeasti toimivan, malliston yläpäästä olevan mallin.

     (0)
     (0)
  6. Sohvi kirjoitti:

    Oletteko nyt tämän viestittelyn jälkeen havainneet kynällistä tablettia / hybridiä, jossa kynä toimisi saumattomasti? Surface Pro 4:ää kokeiltu, ja hyvältä vaikutti tarjolla olleista. Olisiko jopa paras tällä hetkellä, hintaluokassa 800-1200? Entä mielestänne Samsung Note Pro, saako enää edes mistään? Ja painiiko iPad Pro +kynä samassa sarjassa? Kiitos näkemyksistänne jo etukäteen.

     (0)
     (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *