Mitä Retoriikan kesäkoulu opetti?

Retoriikan kesäkoulu kuuluu jokaisen puhetaidosta kiinnostuneen pakolliseen ohjelmaan. Reissusta Hämeenlinnan Verkatehtaalle on selvästi tulossa jonkinlainen toistuva kevätkauden päätös. Vain suvivirsi jäi puuttumaan.

Estradille loikkasi toinen toistaan parempia puhujia. Opettajamme antoivat paljon kotiläksyjä. Tiivistän nakkilistani vain muutamaan tärkeimpään kohtaan.

1. Asiakas kertoo firmasi tarinan

Veikkaan, että päivän avannut Juhana Torkki valitaan parhaaksi puhujaksi kolmannen kerran peräkkäin. On se nyt kumma, että tuollainen kiltin tuntuinen heppu pyörittää (muka) kovapintaisia bisnesihmisiä ihan miten haluaa.

En tietenkään ole niin nössö, että olisin ratkennut pillittämään. Mutta monet ympärilläni niiskuttivat epäilyttävästi. Itse kärsin vain allergiasta tai jotain.

Toisaalta Juhana nauratti yleisöä. Hän kertoi, mistä ei kannata kalastaa hyviä tarinoita. Niitä ei löydy ainakaan verkkosivujen välilehdeltä, jonka otsikkona on ”Yrityksemme tarina”.

Miksi firmojen tarinat ovat niin säälittäviä?

Ensinnäkin paras tarinankertoja on asiakas. Se ei ole yritys tai sen toimitusjohtaja – ei sittenkään, vaikka hän olisi itse Steve Jobs.

Lisäksi tarina on vain seurausta siitä, että joku tekee ensin jotain kertomisen arvoista. Ei tarina muuten leviä.

Juhana kysyikin kuulijoilta pari kysymystä, jotka tiivistän näin:

1. Milloin viimeksi kiitit jotakuta, joka on tasoittanut tietäsi jossain vaiheessa elämääsi?
2. Milloin olet tehnyt jotain sellaista, josta joku (toinen) voisi edes periaatteessa kertoa tarinan (puolestasi)?

Juhanan pahat kysymykset palauttivat mieleeni viisauden, joka on monille harmaille yritysjohtajille tuskallinen: yritys voi olla vain niin mielenkiintoinen kuin sen ihmiset ovat.

2. Selvitä etukäteen, kenelle puhut

Päivän kolmas puhuja oli puhetaidon seitsenkertainen Euroopan mestari John Zimmer, joka esiintyy tämän jutun otsikkokuvassa. Hän muistutti kiinalaisten vanhasta sotaopista: kaikki taistelut voitetaan jo ennen itse kahinaa.

Zimmerin mielestä puhujat syöksyvät liian hätäisesti hinkkaamaan powerpointejaan. Sen sijaan pitäisi panna kone kiinni ja ajatella hetki.

1. Ensin kannattaa selvittää maasto. Mitä porukkaa yleisösi on? Missä tilanteessa he ovat? Mitä he tietävät aiheestasi?
2. Mikä on tavoitteesi? Miten kuulijoiden pitäisi toimia toisin sen jälkeen, kun olet sanottavasi sanonut?
3. Miten tiivistäisit viestisi yhteen lauseeseen?
4. Miksi yleisö piittaisi pätkääkään siitä, mitä heille aiot kertoa?

Tunnustan heti, että liian harvoin todella mietin vastaukset puhujamestarimme kysymyksiin. Erityisen karusti se näkyi juuri ensimmäisessä Retoriikan kesäkoulussa. Silloin puhujaksi vielä pääsi kaltaisiani sönköttäviä säätäjiä.

Paasasin hyvin tylysti rahasta joukolle, josta aika moni oli esimerkiksi hämeenlinnalaisia virkanaisia.

Toki myös julkisen puolen ammattilaiset painivat raha-asioiden kimpussa päivät pitkät. Silti esitykseni olisi voinut olla paljon parempi, jos olisin tutustunut kohderyhmääni kunnolla etukäteen.

Jälkikäteen pohdin, miksi niin harva noudattaa John Zimmerin neuvoja. Vastaus on ilmiselvä.

Puhujalla pitäisi olla empatiataitoja.

Useimmat meistä lilluvat omien nerokkaiden ajatustensa lumoissa niin, ettei siinä ehdi miettiä mitään jonninjoutavia vastaanottajien näkökulmia. Minkä suupaltti sille mahtaa, jos hänen yleisönsä koostuu taas kerran kovakorvaisista älykääpiöistä.

Jos haluat yrityksellesi kiinnostavan tarinan, tee jotain yllättävää. Moitteettoman säädyllinen prosessikoneesi ei kiinnosta ketään.