Etsi kirjoituksia
Close this search box.
AvidXX0-jarrukahva

Miksi huono kuva on niin hyvä?

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Tietokirjailija Petteri Järvinen kirjoitti mainioon blogiinsa hiljattain jutun Kuka jatkossa ottaa valokuvat.

Petteri on selvästi innokas valokuvauksen harrastaja. Se käy ilmi hänen monista aikaisemmista kirjoituksistaan. Ei ihme, että hän kärsii nykymenosta:

”Digikuvaus on totuttanut meidät huonoihin valokuviin ja yleiseen laaduttomuuteen.”

Olen eri mieltä. Väitän, ettei ihmisten silmiin satu. Ei heillä ole mitään totuteltavaa.

Päinvastoin, he nimenomaan haluavat nähdä ”huonoja” kuvia. Siihen on vissi syy.

Huonot kuvat vaikuttavat aidoilta. Ne eivät näytä lavastetuilta.

Yhä useampi meistä on kyllästynyt siihen, että kaikki meille kaupattava on puleerattu, viilattu ja viimeistelty. Siihen liittyy selvästi pelko siitä, että samalla joku viilaa linssiin.

Kuten jotkut blogini lukijoista muistavat, myyn ajoittain tavaroitani nettihuutokaupassa. Koska kilpailu on veristä, päätin jossain vaiheessa panostaa valokuviin.

Eivät ne tietenkään mitään ammattilaisten otoksia olleet. Mutta parempia kuitenkin kuin kilpailevien ilmoitusten pokkariruudut. Tässä esimerkki kohtalaisen siististä kuvasta:

Sigma105-2.8EX
Panostin kuviin sen verran, että hankin kunnon taustakartongin ja valokuvaukseen tarkoitetut valaisimet.

Sitten aloin saada yllättäviä viestejä huutokauppaan osallistuvilta.

Jotkut toivoivat, että lisäisin jonnekin potretteja, jotka olen ottanut tuotteesta ihan itse!

Toisin sanottuna ostajaehdokkaat ajattelivat, että olin pöllinyt valmistajan mainoskuvia netistä. Sellaiset eivät tietenkään kertoisi, missä kunnossa myyntiin laittamani laite olisi.

Ratkaisin ongelman niin, että aloin ottaa kuvat oikeasti pokkarilla. Päädyin siihen alun perin siksi, että kameran asetuksista löytyi kuvaan tulostuva päiväys ja kellonaika.

AvidXX0-jarrukahva
Nyt alkaa näyttää aidommalta. Kuvassa on aikaleima, joten se tuskin on ammattilaisen ottama. Varjojakin risteilee jarrukahvan ympärillä vähän miten sattuu.

Lisäksi saatoin jättää kuvan osittain epätarkaksi. Enkä edes yrittänyt puhdistaa tavaroita kaikesta pölystä. Puhumattakaan, että olisin retusoinut naarmut pois taustasta.

Kas kummaa, kukaan ei enää kysellyt parempien kuvien perään. Huutokauppa veti entistäkin paremmin.

Tätä ammattikuvaajien on aivan mahdotonta sulattaa. Miten asiakkaat voivat olla niin tyhmiä, että he suostuvat kuluttamaan umpisurkeita kuvia?

Onneksi visuaalisen puolen ammattilaisten ei tarvitse kärsiä yksin. Toimittajat ovat aivan yhtä äimänä.

Kyse on tietenkin sosiaalisesta mediasta. Kuka tahansa turo saattaa hankkia valtavan yleisön jutuillaan, jotka eivät noudata alkeellisimpiakaan journalistien pyhiä sääntöjä.

Jälleen ihmiset etsivät vaistomaisesti merkkejä siitä, onko kirjoittaja oikea ihminen vai jonkin ison korporaation palkkaama paskanjauhaja.

Sopivan amatöörimäinen ilme, minä-minä-näkökulma, puhekielinen ilmaisu ja pienet kielivirheet saavat tekstin vaikuttamaan aidolta.

Saarnaan pienyrittäjille usein, ettei heidän välttämättä kannattaisi apinoida isoja, hienoja yrityksiä ihan kaikessa. Liian komea toimisto, viileä logo tai huippumoderni verkkosivusto saattaa olla vain haitaksi.

Epätäydellinen vaikuttaa aidolta.

17 vastausta

  1. Tuttu juttuhan tämä on. Mietin että voisiko tätä huonon kuvan ideaa yleistää niin, että se toimii vain ja ainoastaan käytettyjen tuotteiden kohdalla?
    Ei voi, koska muistin että autoa myydessäni otin ammattikameralla hienosti valaistut kuvat ja kuvasin kaupan päälle vielä top gear tyylisen videon. Tein autosta 1500€ voiton 1.5 omistusvuoden jälkeenkin. Tässä tapauksessa video ja kuvat toivat asiakkaan mielen sen kuvan, että pidän autoa kuin kukkaa kämmenellä. Myyntitekstissänikin painotin kuinka pesen auton aina käsin ja huollatan sen vain ja ainoastaan merkkipiireissä tunnetulla korjaamolla. Voila!

    Myös muotimaailmassa on otettu ”huonoja” kuvia ”suoralla salamalla” muotinäytöksissä jo monta vuotta. Tämä taas antaa mielikuvan että tuote on aito ja että kuva on otettu juuri siinä ja silloin. Sama kuin esimerkissäsi.

    Toisaalta, on ihanaa että esim. kaikki kebabpaikat eivät ota kuvia vaan käyttävät internetistä kopioituja. Tässä tilanteessa on totuttu siihen, että tuote ei vastaa kuvaansa, mutta se ei haittaa.

    Eli voisiko tämän yleistää niin, että huonolla kuvalla ei aina pärjää, mutta kun oikeasti tuntee ostajan päässä klikkaavat ajatukset voi ottaa kuvat sillä tekniikalla mikä tälle toimii parhaiten.

    Uskoisinkin, että esimerkiksi tuolla laittamallasi objukuvalla sait parhaan hinnan (jos siis myit sen), koska kuva aistii sitä että olet ”oikea” kuvaaja ja panostat sekä kuviisi että kalustoosi. Et siis pidä objua sukan sisässä pölyltä vaan kalliissa kameralaukussa originaalissa satiinipussukassa.

    1. Valokuvat on vain yksi esimerkki, jossa ihmisten aitouden kaipuu näkyy. Lisäksi he etsivät
      – aitoa maitoa, josta ei siis ole poistettu ihmiselle vaarallisia mikrobeja,
      – lisäaineettomia ruokia,
      – rahisevia vinyylilevyjä,
      – umpipuusta valmistettuja huonekaluja ja
      – kuluneita (eli hiekkapuhallettuja) farkkuja.

      Toisin sanottuna aitoa pitäisi saada myös ihan uutena.

      Yrityksetkin kiinnostavat asiakkaita, jos niillä on ”aito” omistaja tai vetäjä. Aidon tunnistaa siitä, että hän on sopivasti epäsovinnainen Persoona. Esimerkkejä riittää sekä kotimaasta (Jari Sarasvuo, Kirsti Paakkanen,…) että ulkomailta (Richard Branson ja satoja muita).

      Vaikka mainitsemiasi ”autenttisia” kuvia on varmasti aina tehtailtu myös tarkoitukselliseti, sitä ihmettelen, miten harvat suomalaiset ammattilaisvalokuvaajat ovat opetelleet ottamaan aitoja, eli hyvin mietittyjä huonoja valokuvia. Tai miten harvat yrittäjät loppujen lopuksi tekevät firmastaan sympaattisen reppanan näköisen ihan tarkoituksellisesti.

  2. Petteri on rutkutuksessaan osittain oikeassa mutta pointti lienee hänellä taas kerran hukassa, anteeksi vain asenteellisuuteni.

    Olen itse tyypillinen hyvä huono kuvaaja. Otan 200 digikuvaa joista 3-4 ovat onnistuneita. Eli osumatarkkuuteni on luvattoman huono ja oikea kuvaaja varmasti nauraisi partaansa. Digiaikana ei kuitenkaan tarvitsee välittää kustannuksista ja huonojen kuvien deletointi käy vauhdilla.

    Aika moni muukin ajattelee samalla tavalla ja varmasti ”huonoja” kuvia on roppakaupalla enemmän kuin ennen digiaikaa.
    Valokuvauksellisesti hyvien kuvien määrä ei silti ole ainakaan laskenut, päinvastoin. Ne vain hukkuvat kaamean potaskaläjän sekaan.

    Sama tilanne on käynyt musiikkiteollisuudessa: 80-luvulla levyttämään päässyt bändi oli välittömästi ainakin Soundin ja Rumban otsikoissa. Nykyisin kaikki harrastelijapoppoot tekevät ääniteknisesti täysin kuunneltavia tallenteita perus-Macbookilla + GarageBandillä ja julkaisevat tuotokset itse mutta lehtiin tai radioon pääsee vain murto-osa näistä.

    1. Olen eri mieltä kanssanne. Itse itselleni ottamat kuvat ovat aina loistavia, aivan samoin kuin juttunikin. Kun tämä sama asia siirretään kaupalliseen maailmaan, niin miksi tyytyä keskinkertaisuuksiin tai amatööripuuhasteluun? Reppanaltakin voi ostaa huonoista kuvista huolimatta, jos perustuote on kunnossa ja palvelu vastaa tai ylittää odotuksia.

    2. ”Digiaikana ei kuitenkaan tarvitsee välittää kustannuksista ja huonojen kuvien deletointi käy vauhdilla.”

      Tätä minä en ole koskaan ymmärtänyt.. Kenen mielestä kuvaamisessa se filmi on pääkustannus? Jos ammattilainen ottaa hyvän kuvan mallista käyttämällä 10 ruutua ja amatööri tarvitsee siihen 200, niin kyllä silloin puhutaan käytetystä ajasta. Näin ollen amatöörin tarvitsee olla 1:20 hintainen jotta on halvempaa käyttää amatööriä.

      On sitten eriasia jos asiakkaalle riittää se paras kymmenestä amatöörin kuvasta.

  3. Hieman asian vierestä, minusta tuntuu, että valokuvaajat ja muut luovan alan työntekijät ovat usein aivan ulalla siitä, mitä bisnes on. Ei ole ensimmäinen kerta, kun on tullut vastaan ”Digikuvaus tuhoaa kunnon valokuvauksen! Umpipaskat digipokkarikuvat vie meiltä duunit! Ilman rahaa ei voi saada laatua!”-ulinoita.

    Sinälläänhän ne ovat totta. Ei digipokkarilla otettu näpsy ole yhtä hyvä kuin ammattikuvaajan ammattikalustolla ajan kanssa ammattimaisesti otettu kuva.

    Ja sitten se yllätys: sillä ei ole mitään väliä.

    Vaikka ammattilaisten kuvat ehkä sinällään ovatkin parempia, ne eivät välttämättä ole kuitenkaan NIIN paljoa parempia, että ihmiset olisivat valmiita maksamaan siitä.

    Kyse ei siis ole niinkään siitä, ettei ihmisiä laatu kiinnostaisi. He eivät vain ole valmiita maksamaan siitä itseään kipeäksi, kun itsekin voi ottaa ”ihan tarpeeksi kelvolliset” kuvat.

    Useimmat ihmiset kun eivät firman nettisivuilla kiinnitä huomiota siihen, onko henkilön naama ehkä hivenen ylivalottunut tai heijastuuko joku varjo ehkä vähän huonosti, kunhan henkilö on kuvasta tunnistettavissa. Tai ehkä ei edes niin, vaan: kunhan tietää, että toisessa päässä on joku oikea henkilö.

    Kuvausbisneksessä toteutuu raadollisen tehokkaasti ”täydellinen on riittävän hyvän pahin vihollinen”-mantra käännettynä: riittävän hyvä on täydellisen pahin vihollinen.

    1. Jussi, osut jälleen asian ytimeen! Tässä muuten aivan mainiota kouristelua aiheen ympäriltä. Tarkoitan siis itkupotkuraivararireaktioita, joita Tarmon postaus ja mm. oma kommenttini herätti.

      Jotkut valokuvaajat ovat kuin prototyyppejä vanhentuneen bisnesmallinsa mukana pohjaan uppoavista yrittäjistä ja yrityksistä: ”Mistä ihmeestä valokuvaaja voisi saada rahaa, jos ei valokuvista!?”

      1. Meinasinkin linkittää kommenttiini Jore Puusan blogin, tällä kun oli muutama päivä sitten lähtenyt mopo käsistä oikein kunnolla – mutta tämä oli näköjään itsekin käynyt tuolla Tarmon blogissa avautumassa aiheesta.

        Varmaan tuo Tarmon blogaus itse asiassa sen Puusan julistuksen aiheuttikin…

        Mutta joo, juuuri näin: ei nähdä _eikä haluta nähdä_ niitä uusia mahdollisuuksia, vaan ripustaudutaan siihen, miten bisnes on joskus ennen toiminut.

        Se on äärimmäisen vaarallista. Toki haasteita tuollaisessa tilanteessa on ties kuinka paljon eikä muutos ole helppo. Esimerkiksi musiikkibisneshän on vasta nyt, noin 15 vuotta Napstereiden sun muiden tulon jälkeen, onnistunut jotakuinkin mukautumaan Internetin olemassaoloon ja siihen, mitä se merkitsee musiikkibisnekselle.

        Varmaan valokuvaajilla on sama tilanne. En ihmettele, että pelottaa.

    2. Laadukkaiden valokuvien tarve ei ole mihinkään kadonnut, rinnalle on vain tullut ”huonot” kuvat ja ne elävät sulassa sovussa keskenään. Jos halutaan myydä polkupyörää netissä tai halutaan johonkin lehteen/netti uutisiin nopeasti dokumentoiva kuva jostain uutisesta, niin en näe mitään tarvetta ammattimaisiin valokuviin.

      En näe huolimattomasti räpsittyjä kännykkä kuvia kovinkaan suurena riskinä valokuvaajille jotka kuvaavat henkilö- tai ruokakuvia esim. laadukkaisiin life style-lehtiin. Tuskin on myös vaaraa, että joku National Geographicin kaltainen julkaisu alkaisi säästää ja korvaisi kuvansa tuhruisilla kännykkä kuvilla, samaan hengenvetoon pitää todeta, että Time julkaisi kännykkäkuvan etusivullaan, mutta kuva onkin ammattilaisen ottama ja hyvä sellainen.

      Joten hyville kuville on edelleen kysyntää, mutta ei niitä kannata joka paikkaan tunkea. Jos kaikki kuvat olisivat hyviä, niin sitten ei enää olisi hyviä kuvia.

  4. Kuvan laatu on osa kuvan kieltä. Se on usein vaan aivan liian itsestäänselvästi katsojan silmien edessä, että sen olemassa olon huomaisi tai sitä ymmärtäisi analysoida.

    Kuva ei välttämättä ole huono, vaan erilainen. Huono se on tietyn ajattelutavan, tyylin tai fänsin akateemisesti sanottuna paradigman mukaan, mutta jos kuvan katsoja ei seuraa samaa ajattelutapaa ei voi enää puhua huonosta kuvasta. Siksi pitääkin miettiä kenelle kuvaa tekee ja miksi. Haluanko puhutella egoani vai hiukan suurempaa yleisöä? Millaista yleisöä? Haluanko esitellä omia taitojani vai saada kuvan katsojan tuntemaan tai tekemään jotain (esim. sen, että hän pystyisi kuvassa näkyvällä objektiivilla varmasti ottamaan niin paljon paremman kuvan kuin mitä objektiivin myyjä on onnistunut räpsäisemään)?

    Samaahan pitää miettiä kun luo tekstiä. Ei kuva siitä oikeastaan mitenkään eroa.

    1. Kiitos Pekka, tuo ”erilainen” on hyvä tarkennus. Tuntuu siltä, että suuri osa kuvaajista määrittelee hyvän kuvan niin samoin, että heidän on mahdotonta erottua kilpailijoistaan – ainakaan tavallisten asiakkaiden näkökulmasta millään oleellisella tavalla.

      Kun he eivät erotu, tietenkin ainoaksi puheenaiheeksi jää hinta. Kuten tunnettua, keskustellessa hinta harvemmin nousee. Se vain laskee. Kurjuuden kierre alkaa.

      Samassa tilanteessa on monta muutakin ammattiryhmää, kuten vaikkapa arkkitehdit. Monet heistä laskuttavat työtunnistaan alle puolet putkimieheen verrattuna.

  5. Hyvä kysymys. Näinhän ne poliitikotkin vastaavat aina, kun eivät tiedä. Minä en oikein osaa sanoa, edes millainen on huono kuva. Pitäisi olla itse ensin mahdottoman taitava valokuvaaja, ennen kuin olisi kanttia arvioida toisten kuvia huonoiksi.

  6. Jari on asian ytimessä – riittävä laatu kelpaa. Vuosia sitten kyselin valokuvaajalta kuvia meidän verkkokauppan tuotteista. Vastaus oli sen suuntaista että kuvaus 50 €/tuote + 0,5 h Photosoppia eli about. 100 €/kuva.

    Ostin muutaman satasen järkkärin, pari lamppua ja valkoisen A2-paperin taustaksi. Vakioasetukset koneeseen, laukaisu, rajaus/värien säätö iPhotolla ja työnnetään kuva semmoisenaan verkkokauppaan. Ovat olleet sen verran hyvä, että kuvia on kopioitu kilpailijoiden verkkokauppoihin…

    1. Niin, Jussi pistää rahaa kalustoon pari sataa, sitten rupeaa kuvaamaan ja kohta voikin ihmetellä että mihin se työpäivä meni… vaiko ihan päätoimisesti toimit kuvaajana k.o yrityksessä? Pienyrittäjän klassinen virhe on yrittää tehdä kaikki ihan itse, sitten voikin parin vuoden päästä miettiä että mistä se vatsahaava tuli 😛

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Sakkojen tuotteistaminen
Tommi Elomaa

Kannattaisiko sakot tuotteistaa?

Matkailijan matka katkesi koneesta poistamiseen Pariisissa. Avoimeksi jää, millainen lasku tuosta lankeaa – jos lankeaa. Olisiko sakkojen tuotteistuksella mitään vaikutusta?

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Selkopuhe voitti asiantuntijan jorinan

Rooger Doodley pohti Neuromarketing-blogissaan jo kauan sitten, miksi Donald Trumpin viesti tuntuu uppoavan äänestäjiin. Uusimmassa tekstissään (Trump Surprise: Four Neuromarketing Takeaways from the 2016 Election) hän käy läpi muutamia

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Onko tässä kaikkien aikojen paras myyntiesitys?

Monikin tuttavani on viime aikoina viitannut kirjoitukseen, jossa Andy Raskin -niminen konsultti analysoi parasta koskaan näkemäänsä myyntiesitystä. Juttua on peukuttanut jo yli kolmetoistatuhatta lukijaa, joten

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.