Hesari julkaisi muutamia päiviä sitten (29.7.2012) nimettömän mielipidekirjoituksen, jonka otsikko oli “Koeajalla erottaminen pitää perustella”.

Työnantaja oli purkanut kirjoittajan työsuhteen koeajan päätteeksi. Se oli epäreilua, koska kaikki oli sujunut palautteen perusteella erinomaisesti.

Kaiken lisäksi yritys oli heti alkanut rekrytoida uutta uhria pois potkimansa tilalle. Se viimeistään todisti, että johtajat pelasivat rumaa peliä koeajaksi palkattujen kustannuksella.

Tilanne on enemmän kuin tuttu. En malta olla spekuloimatta, mitä on todellisuudessa tapahtunut.

Ensinnäkin työntekijät ovat usein aivan pihalla. He luulevat olevansa paljon todellista parempia työssään.

Erityisesti ongelma tuntuu riivaavan keskinkertaisia duunareita. Tosi huonot tietävät itsekin karun tilanteensa. Toisaalta monet parhaista työntekijöistä ovat niin itsekriittisiä, että he vähättelevät osaamistaan.

Lukuisat tutkimukset tukevat väitettäni. Me kaikki olemme taipuvaisia ajattelemaan itsestämme liian myönteisesti. Kaiken lisäksi muistamme myönteisen palautteen paremmin kuin kielteisen.

Professoreista 94 prosenttia on mielestään keskivertoa parempia. Omasta mielestään huonoja autoilijoita ei tunnu olevan olemassakaan. Suurin osa ihmisistä pitää itseään muita ystävällisempänä ja huumorintajuisempana.

Luultavasti tässäkin tapauksessa nimimerkin taa kätkeytyneen purnaajan ego on tehnyt hänelle tepposet.

Toinen mahdollinen ongelma liittyy paskahousuihin, joita myös esimiehiksi kutsutaan. Heistä on tietenkin mukavinta antaa myönteistä palautetta. Kritiikki sen sijaan johtaa riitoihin. Kärhämät pelottavat pomoja.

Lisäksi asiaan vaikuttavat tietenkin henkilökemiat. Vapon hallituksen puheenjohtaja Juho Lipsanen tiivisti asian mainiosti pari vuotta sitten Talouselämän (37/2010) jutussa: 

“Normaalistihan ihmiset palkataan tietojen ja taitojen vuoksi, mutta irtisanotaan luonteen vuoksi.”

Entä miksi työntantaja odottelee kuin kiusallaan aivan koeajan loppuun, jos tilanne on ollut selvä jo ensimmäisistä päivistä alkaen?

Ilmiön tuntevat kaikki muista arkisista tilanteista. Eihän kukaan tee ikäviä päätöksiä ennen kuin on aivan pakko. Pomolle viimeinen mahdollinen hetki tulee vastaan koeajan viimeisenä päivänä.

Itsestään suuria luulevat työntekijät saavat usein pomoikseen pikkusieluisia pelkureita.

7 Responses to Miksi sain potkut?

  1. Yksi olennainen pointti on mahdolliset juridiset seuraamukset. Olen antanut itselleni ymmärtää, että tuossa tilanteessa irtisanovan osapuolen kannattaa pitää suunsa tiukasti supussa, mikäli ongelmia on ollut henkilökemiassa tai missään muussakaan.

    Jotkut haluavat antaa myös koeajalla olevalle mahdollisuuden näyttää vielä kyntensä ennen kuin takaraja tulee vastaan.

    Ja siis itsehän en ole vielä joutunut koeajalla ketään päästämään takaisin vapauteen. :)

    • Vaikeneminen on tosiaan usein viisainta. Miksi antaa työntekijän (liiton) lakimiehelle eväitä rettelöidä mistään syystä. Etenkään, kun vaikkapa henkilökemiaongelma ei taida kuulua niihin mahdollisiin asiallisiin perusteluihin.

      Siinäkin olet ihan oikeassa, että esimihet haluavat aina odottaa, että duunari “paranisi” jo toisena työpäivänä ilmenneistä ongelmistaan. Niinhän ei tietenkään koskaan käy. Mutta päätöstä on ihmeen varalta mukava lykätä niin kauan kuin mahdollista.

  2. Kari Aleksi says:

    Yrittäjän uralla olen oppinut sen verran, että jos kerrankin koeajalla olevan työntekijän sopivuutta miettii, niin vastaus on ettei henkilö ole sopiva. Koeajalla olevasta henkilöstä on tällöin päästävä eroon viimeistään viimeisenä koeajan päivänä. Muuten kaivaa verta nenästään ja muualtakin… kerran en kuunnellut itseäni ja oli hankala ratkaista asia, sen jälkeen olen joutunut toimimaan ylläolevan periaatteen mukaan pari kertaa ja loppujen lopuksi kaikki ovat varmasti olleet onnellisempia.

    • Kokemukseni vastaavista tilanteista on täsmälleen sama. Nimittäin voisi olettaa, että koeaikana jokainen tekee varmasti parhaansa. Kukaan ei taatusti esittele puutteitaan tahallaan.

      Jos epäilyttäviä juttuja kuitenkin pilkistää näkyviin, on luultavaa, että pinnan alla piilee muutakin. Sieltä ne pompsahtelevat näkyviin sitten aikanaan.

      Koko koeajan käsite on jotenkin lipsahtanut pieleen. Suurin osa ihmisistä pitää sitä jonain hassuna muodollisuutena. Kun niin ei olekaan, parku kuuluu taivaisiin saakka.

  3. Vellu says:

    Voihan myös työhön perehdyttämisessä olla hieman korjattavaa. Ja johtamisessa yleensä, jos ei uskalla antaa rakentavaa palautetta koeajalla vaan odottaa ja kyräilee koeajan loppuun.

    • Vellu, kiitos kommentistasi! On se tosiaan merkillistä, jos kokelasta on pidettävä esimerkiksi 4 kuukautta pimennossa. Johtamisongelmasta sellainen tietenkin kertoo.

      Sama pimittämisen käytäntö näkyy muuten jo työpaikkahaastatteluissa. Harva esimies uskaltaa sanoa hakijalle päin näköä, että homma ei jatku. Sen sijaan hän toteaa jotain tyyliin “me ilmoittelemme sitten”. Kaiken lisäksi sekin lupaus unohtuu 5 minuuttia myöhemmin.

      Itse olen yllättänyt rekrytantteja niin, että olen todennut tapauksen toivottomaksi varttitunnissa – ja kertonut sen siinä heti. Reaktio saattaa olla yllättävä. Eräskin olisi halunnut kuitenkin jutella koko tunnin, vaikka olin jo päätökseni tehnyt.

  4. Rekrytoivat esimiehet ovat usein hyviä ihmistuntijoita ja rekrytoivat CV:n ja haastattelun perusteella. Harvardin hemmot ovat kuitenkin todenneet, että pelkän haastattelun perusteella on vain 16 prosentin mahdollisuus tunnistaa huippusuorittaja.

    Kun “hyvän ihmistuntijan” rekrytointi menikin perseelleen, pomo toivoo viimeiseen saakka, ettei kukaan huomaisi hänen tehneen virherekrytoinnin. Koska homma ei muuksi muutu, ainoa mahdollisuus on antaa monoa koeajan päätteeksi.

    Syy on siis rekrytoijassa, ei rekrytoitavassa :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>