Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Egokaihi sumentaa näkösi

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Tiistaina se tapahtui jälleen kerran. Koulutukseen osallistuvat alkoivat mekkaloida. Ikea herätti tunteita, kuten sillä on tapana.

Olin vain maininnut ohimennen Ikea-ilmiöstä. Sitä kutsutaan myös munateoriaksi.

Käyttäytymistieteilijät ovat todenneet, että itse kootut kalusteet tuntuvat arvokkaammilta kuin valmiina ostetut.

Palaan itse Ikea-ilmiöön lähiaikona, koska se kuuluu ilman muuta tuotteistajan työkalupakkiin. Sen sijaan ruodin lyhyesti kroonista vaivaa, joka riivaa useimpia asiantuntijoita.

Egokaihi sumentaa ammattilaisen näön. Hän alkaa kuvitella, että hänen oma mielipiteensä edustaa asiakkaiden näkemyksiä.

Jos siis kiireinen ammattilainen ei missään tapauksessa halua koota huonekalujaan itse, se sitten muka tarkoittaa, ettei kukaan muukaan halua.

Enää tarvitsee vain selittää, miten Ikea onnistuu kahmimaan Suomessa kaikki toimialansa voitot. Kilpailijat saavat taistella rippeistä keskenään.

Tuotteistuskoulutuksissa istuu äärimmäisen vääristynyt otos ihmiskunnasta. Osallistujat ovat parhaiten koulutettuja, vauraimpia ja terveimpiä ihmisiä maailmassa. Joukko ei edusta edes tavallista suomalaista millään tavalla.

Olisi tietysti hienoa, jos asiantuntija osaisi asettua asiakkaansa saappaisiin. Sen sijaan hänen egonsa alkaa harata vastaan: oikeastaan asiakkaiden kuuluisi ajatella samoin kuin hän itse.

Äärimmillään egokaihi tuottaa naurettavia seurauksia. Ikävä kyllä vaiva yltyy epidemiaksi nimenomaan johtoryhmässä.

Maamme suurimpiin kuuluvan yhtiön toimitusjohtaja saattaa määrätä, ettei firman verkkosivuilla saa esiintyä punaisiin pukeutuneita ihmisiä. Punainen kun ei ole pomon lempiväri.

Taitava tuotteistaja ymmärtää, ettei hänen egonsa halua ymmärtää muiden ihmisten näkemyksistä yhtään mitään.

2 vastausta

  1. Ammatistani johtuen olen päässyt näkemään useita johtoryhmiä. Tuo epidemiaksi kutsumaasi johtoryhmän vaivaa olen itse kutsunut jo vuosia vakuumiepidemiaksi.

    Kaikki lähtee vetäjän egosta ja miksei myös uskalluksesta palkata ihmisiä, jotka ovat luonteeltaan erilaisia kuin itse on. Näin syntyy heterogeeninen johtoryhmä, joka tietää kaikesta kaiken. Päätöksiä tehdään siis vakuumissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Sakkojen tuotteistaminen
Tommi Elomaa

Kannattaisiko sakot tuotteistaa?

Matkailijan matka katkesi koneesta poistamiseen Pariisissa. Avoimeksi jää, millainen lasku tuosta lankeaa – jos lankeaa. Olisiko sakkojen tuotteistuksella mitään vaikutusta?

shutterstock_52067119
Jari Parantainen

Prompteri auttaa, koska haluat katsoa silmiin

Prompteri on läpinäkyvä näyttö, jonka avulla voit pitää katseesi kamerassa. Siitä on hyötyä sekä videoneuvotteluissa että webinaareissa. Pääset eroon häiritsevästä vaikutelmasta, että vilkuilet jatkuvasti jonnekin katsojan ohitse.

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.