Tutkijat ovat osoittaneet lukemattomia kertoja, että valinnanvapaus pitää ihmisen terveenä. Mutta aivan päinvastaisiakin tuloksia on kirjattu. Mistä ne saattaisivat johtua?
Monet lääketieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että hoidon tulokset paranevat, jos potilas saa itse osallistua hoitomenetelmiä koskeviin päätöksiin.
Ratkaisevaa on sairastuneen oma (vaikka valheellinenkin) tunne, että hän on saanut päättää omasta kohtalostaan.
Eräässä tapauksessa tutkittiin ylipainoisia lapsia. Puolet heistä sai valita yhden kolmesta hoidosta. Toiselle puoliskolle oli tarjolla vain yksi vaihtoehto.
Menetelmien etukäteiskuvaukset olivat tarkoituksellisesti niin epämääräisiä, että todellisuudessa kaikki lapset saivat huomaamattaan saman kuurin.
Oman hoitonsa (näennäisesti) valinneet lapset laihtuivat enemmän kuin ne, joilta ei asiaa lainkaan kysytty.
Entä terveet ihmiset, toimivatko he samoin?
Kyllä, sama mekanismi näyttäisi toimivan riippumatta siitä, onko koehenkilö sairas vai elämänsä kunnossa.
Vapaaehtoisen joukon jäsenet saivat valita omaan harjoitusohjelmaansa kuuluvat kuntoilumuodot. Toisessa ryhmässä harjoitteleville kerrottiin, että heidän ohjelmansa sisältö on sattumaa.
Kuuden viikon seurantajakson aikana sattumaryhmän jäsenet osallistuivat harjoituksiin aina vain laiskemmin kuin itse oman ohjelmaansa vaikuttaneet.
Tämä kaikki käy järkeen. Totta kai ihmiset ovat tyytyväisiä, jos he saavat päättää omista asioistaan. Päinvastainen tilanne on monille tuttu työpaikoilta.
Omaa kohtaloa koskevat päätökset tehdään jopa jossain muussa maassa. Niihin ei ole käytännössä mitään mahdollisuutta itse vaikuttaa. Eräänä päivänä vain tulee ilmoitus, että yt-neuvottelut alkavat.
Seurauksena on voimattomuuden tunne. Se on erittäin stressaava.
Mutta onko selvää, että omat vaikutusmahdollisuudet olisivat aina hyväksi?
Kanadalaisen Victorian yliopiston tutkijat Jennifer A. Veitch ja Robert Gifford tekivät 1990-luvun puolivälissä kokeen, jossa he selvittivät työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksien vaikutusta heidän työtuloksiinsa.
Osa tutkimukseen osallistuneista sai vaikuttaa siihen, miten hänen työpisteensä oli valaistu. Osalle sellaista mahdollisuutta ei tarjottu.
Mitä enemmän koehenkilöt saivat vaikuttaa, sitä huonompia heidän työsuorituksensa olivat. Etenkin luovuutta vaativien tehtävät sujuivat huonosti.
Näin kävi siitä huolimatta, että tutkitut itse kertoivat olevansa tyytyväisiä vaikutusmahdollisuuksiinsa. Outoa, eikö totta?
Selitys saattaa kuitenkin olla yksinkertainen. Tutkijat arvelivat, että eräiden aikaisempien tutkimusten tulos toistui. Koehenkilöt pelkäsivät omien ratkaisujensa seurauksia:
Entä jos epäonnistun valintojeni vuoksi? Tuleeko pomolta risuja? Joudunko naurunalaiseksi omaa syytäni?
Näin luultavasti kävi myös kanadalaisten tutkimuksessa, vaikka osallistujien työoloja koskevista päätöksistä ei edes ollut luvassa mitään palautetta jälkikäteen.
Päätelmä on linjassa sen havainnon kanssa, että monet sairastuneet eivät missään tapauksessa halua ottaa vastuuta omasta hoidostaan. He pelkäävät seurauksia.
Sekin on ymmärrettävää. Kuvittele, että olet kuolemansairas. Sitten lääkäri utelisi sinulta, mitä ihmettä seuraavaksi pitäisi tehdä.
Toisaalta asiakkaasi haluaa kontrolloida itseään koskevia päätöksiä. Toisaalta hän pelkää niiden seurauksia. Hyvä asiantuntija ottaa ohjat, poistaa pelot – mutta antaa asiakkaan vaikuttaa ainakin näennäisesti.
