Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Laiska kuin suomalainen

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Raskas teollisuus karkaa Suomesta. Onneksi meille jää järkeen ja ahkeruuteen perustuvia tehtäviä. Olemmehan sentään niin hyviä verrattuna Kauko-Idän kehitysmaihin verrattuna.

Vai olemmeko?

Lueskelin joulun pyhinä pitkän artikkelin ”Maailman rankin pääsykoe” (GEO 07/2009). Se kertoi siitä, miten ankaraa kisaa 300 000 intialaista käy paikallisten teknisten korkeakoulujen opiskelupaikoista vuosittain.

Vain kaksi hakijaa sadasta pääsee läpi. Mutta palkintokin on merkittävä. Tutkinnon suorittanut saa hyväpalkkaisen työn. Sen ansiosta koko hänen perheensä loikkaa köyhyydestä keskiluokkaan.

Juttu kertoo nuorista, jotka ovat ikäluokkansa terävintä kärkeä. He valmistautuvat pääsykokeisiin jopa 18 tuntia päivässä. Parhaista parhaiden tavoitteena on Mumbain tai Delhin yliopisto, joihin pääsee koko maasta vain 300 etevintä. Se tarkoittaa promillea pyrkijöistä.

Pääsykoe onkin ehkä maailman rankin lajissaan.

Intialaisen korkeakouluverkoston taso on jotain sellaista, josta suomalaiset Aalto-intoilijat voivat vain haaveilla. The Times -lehti rankkasi joitain vuosia sitten intialaiset kolmanneksi heti bostonilaisen MIT:n ja kalifornialaisen Berkeleyn jälkeen.

Entä mitä Suomeen kuuluu? Nappasin joitain näytteitä lehdistä:

  1. Tekniikan kandidaatti Panu Paukkeri kirjoitti HS:n yleisöosastolle 4.1.2009. Hän valitti, että TKK:ssa monet opiskelijat ovat ylikuormitettuja. Työviikolle saattaa kertyä pituutta jopa 47,5 tuntia!
  2. Torstaina 10. joulukuuta Hesarissa oli juttu turkulaisen kauppaoppilaitoksen pakkolomista. Toimittaja oli kuitenkin löytänyt käytävältä merkinomiopiskelijan, jolle oli edelleen opetusta tarjolla. Katri Taipale oli tyytymätön kohtaloonsa. ”Kyllähän se vähän tuntuu epäreilulta, kun muut saavat olla vapaalla ja itse joutuu käymään täällä”.
  3. Tekniikka & Talous (18.12.2009) kertoi entisen opettajani, Oulun yliopiston professorin Olli Silvénin kehittämästä ryhmäpaineeseen ja jatkuvaan arviointiin perustuvasta opetusmenetelmästä. Tulokset ovat olleet hyviä. Mutta arvostelijat ovat eri mieltä. He pitävät menetelmää simputuksena ja ”kiinalaisena sirkuskouluna”.
  4. Lukiolainen Anne Tikkanen sanoo mielipiteensä HS:n sivuilla 19.12.2009. Ajoittain opiskelija joutuu istumaan koulussa jopa 35 tuntia viikossa + kotityöt päälle. Annen mielestä kouluun joutuu uhraamaan omaa vapaa-aikaa aivan liian paljon.

Listaa voisi jatkaa pitkään. Jo töihin ehtineet tuntuvat keskittyvän lähinnä palkankorotuksiinsa, vaikka koko oma toimiala olisi syöksykierteessä. Yliopistojen tutkijat puolestaan kitisevät vuodesta toiseen, ettei heillä ole riittävästi vapauksia puuhastella mitä milloinkin sattuu mieleen juolahtamaan.

Mitä yritän siis sanoa?

Yhä useammat suomalaiset ovat patalaiskoja, röyhtäileviä vetelyksiä. Muualla maailmassa ihmiset ovat ahkeria, koska heillä on nälkä.

Jos olet alle viisikymppinen köyhästä suvusta, olet kusessa. Et ehdi livistää työelämästä. Ja vaikka ehtisitkin, luuletko tosiaan, että jostain riittää verovaroja eläkkeesi maksamiseen?

Herää jo. Ryhdy asiantuntijaksi ja guruksi. Tarvitset siihen ainakin 10 000 tuntia, eli vähintään 6 täysimittaista työvuotta. Ajan joudut repimään lomailusta ja tv:n töllöttämisestä. Ala totutella 60-tuntisiin viikkoihin.

62 vastausta

  1. Kiitos Jari,
    ja tervetuloa nettiin!
    Toivottavasti rosolli sulaa taas hyvin pyöräilyn merkeissä. Muista nastarenkaat.

  2. Moi Jari! Hyvää uutta vuotta ja kiitokset / onnittelut hyvästä blogista. Olen näitä lukenut jo aika pitkään, nyt luovun kommentointineitsyydestäni:)

    Erittäin hyvä kirjoitus. Jotenkin vaikuttaa kiittämättömyydeltä tämä kotimainen mentaliteetti. Yksinkertaisesti näitä pohjoismaisen hyvinvointivaltion etuja pidetään itsestään selvyyksinä. Kuinkahan moni muistaa ja osaa olla kiitollinen siitä, että saa niin laadukasta opetusta käytännössä ilmaiseksi tai kaikki tuet vielä päälle.

    Tuo entisen kotikylämme proffan, Ollin metodi on sinällään nerokkaan kuuloinen. Samalla tavallahan toimivat tehokkaat myynitiimit ja tuloksekkaat laihdutusryhmät ym. Julkinen tavoite, jatkuva seuranta, ryhmän paine / tuki jne. Käsittääkseni myös kiinalaiset sirkustaitelijat ovat alansa huippuja…

    Muutenkin voisi olla hyvä ajatus jokaiselle ottaa ohjat omassa elämässä ja lakata heittäytymästä ”olosuhteiden uhriksi”. Vaikka onhan se kauheaa, kun joutuu olemaan koulussa 35h / vko;)

    1. Erno, kiitos kommentistasi!

      Olen kanssasi aivan samaa mieltä siitä, että suomalaisten menneiden vuosien menestys on tainnut muuttua saavutetuiksi eduiksi.

      Lueskelin pari päivää sitten erään hyvin pärjänneen englantilaisen (käsityöläis)yrittäjän kirjaa. Hän sanoi, että nuoret ja kokemattomat aliarvioivat aina sen, paljonko menestys edellyttää töitä.

      Toisaalta vanhemmat ikäpolvet tekevät parhaansa pelotellakseen, miten kauheaa töissä on ja kuinka raataminen polttaa joka toisen loppuun jo ennen eläkeikää. Ei ihme, että opiskelijat suorastaan pelkäävät valmistua.

      Yhdistelmä on kaikin tavoin omiaan tappamaan motivaation.

      Siihen kun vielä lisäämme aivan vääriä vertailukohtia (kuten mitätön 35 tunnin työviikko), monet luulevat tehneensä osuutensa, kun monissa muissa maissa on vasta selvitty alkuverryttelystä.

  3. Intiaan on toki kiva verrata, mutta pidetäänpä mielessä että siellä on kansaakin noin kaksi sataa kertaa enemmän kuin täällä, joten huippuyliopistojen kantilta kerman päältä kuoriminen on yllättäen ihan hyväksyttävä ehdotelma. Kyllä täältäkin varmasti löytyy yksi ja puolikas tyyppi vuodessa joka on Mumbain ja Delhin tasoa.

    Tuntimäärällä on tietysti merkitystä, mutta mielestäni myös sillä on merkitystä mihin ne tunnit käyttää. Kutina takapuolessani sanoo, että innovaatioiden määrä on aika vakio vaikka lukiossa istuttaisiin 80 tuntia viikossa. Itä-Aasiassakin on tapana olla työpaikalla 12-16 tuntia päivässä, ilman että tuottavuus on merkittävästi korkeampi kuin täällä.

    Hyväksyn kyllä sen, että asiantuntijaksi tulemiseen tarvitaan hirveä tuntimäärä. Ikävän usein vaan se, mitä koulussa päntätään, ei ollenkaan edesauta tämän asiantuntijuuden kehitystä vaan on lähinnä turhaa näpertelyä, jota tehdään vain muodon vuoksi.

    1. mpx,

      Kiitos kommentistasi! Ikävä kyllä asiakkaiden kannalta on ihan samantekevää, montako kertaa enemmän Intiassa on porukkaa. Sieltä löytyy joukoittain teräviä tuotekehittäjiä, asiantuntijoita ja bisnesihmisiä joka tapauksessa. He ovat fiksuja, ahkeria ja motivoituneita.

      Monet suomalaiset olettavat ihan selvästi, että kun olemme pärjänneet hyvin tähän saakka, niin käy myös tulevaisuudessa. Itse veikkaan, että näin omahyväiselle ja laiskanpulskealle porukalle käy köpelösti ennemmin kuin huomaammekaan.

      Tuosta mainitsemastani GEO-lehden artikkelista pisti silmääni vielä yksi mielenkiintoinen yksityiskohta. Kun pääsykokeisiin lukevilta nuorilta oli kysytty heidän toiveammattiaan, puolet vastasi, että se on yrittäjä.

  4. Hmm. Niin se vain on, että lahjakkuus on monitahoinen asia. Niin kuin on tuloksentekokykykin. Suomesta käsin ihmetellään miten aasialaiset painavat tolkuttomia työpäiviä. Sieltä päin ihastellaan täkäläisiä pitkiä lomia ja väljää olemista. Kumpaankin synnytään ja kummassakin on ihan oikeasti puolensa. Onneksi meitä on kuusi miljardia, ja osapuilleen yhtä monta tapaa osoittaa itselle ominainen erinomaisuutemme. 🙂 Kiitos hyvästä avauksesta.

  5. Joululoman alkaessa kävin yliopistoni kirjastossa etsimässä mielenkiintoista lomaluettavaa. Silmiini sattui Jarin kirja Tuotteistaminen. Luin sen melkein siltä istumalta kun pääsin kotiin. Sen johdattelemana olen nyt joululoman aikana lukenut lähes kokonaan Gurumarkkinointi-, Sissimarkkinointi- ja Pölli tästä -blogit. Haluan kiittää näistä loistavista kirjoituksista ja kommenteista!

    Olen koko pienen (30 vuotta) ikäni halunnut yrittäjäksi. Ideoita piisaa, mutta en ole vielä uskaltanut. Miksi? En itsekään tiedä. Demariduunarivanhempani eivät ainakaan siihen kannustaneet. ”Ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot” isälläni oli tapana sanoa. Ystävilleni jos puhun yrittämisestä, he pitävät minua hulluna. Koska olen kuitenkin aina ollut härkäpäinen vastarannankiiski, aion silti yrittäjäksi ruveta. Vaikka väkisin! Nämä blogit ovat innostaneet minua tavoittelemaan unelmaani ja olen lähempänä tavoitettani kuin koskaan. Voisin jopa sanoa että I’M ON FIRE! (:

    Hehkutuksen jälkeen vielä vähän aiheesta. Meillä kävi yliopistolla juuri ennen lomia luennoimassa intialainen bisnesmies. Hän kertoi tuosta samaisesta ilmiöstä, josta Jari kirjoitit. Hän kertoi kehittämästään Health kiosk -projektista Intiassa. Professori pyysi meitä kuuntelemaan omalla ajallemme (ei siis pakollista luentoaikaa) esitystään projektista. Meillä olisi mahdollisuus osallistua yhdessä hänen työryhmänsä ja kahden jenkkiläisen huippuyliopiston kanssa laajentamaan hänen hankettaan. Minun lisäkseni noin 3 ihmistä kurssilaisistamme tuli kuuntelemaan. Muut kommentoivat tyyliin ”Ei kai se oikeasti kuvittele että meitä kiinnostaa… eihän se kuulu edes kurssiin”. Tiedossa olisi siis ollut kuitenkin lisäopintopisteitä ja mahdollisesti reissu Intiaan keväällä. Kurssilla suurin osa opiskelijoista oli sen vuoksi että sen sai läpi kirjoittamalla 3 sivun esseen. Kyseinen professori harmitteli viikon aikana moneen otteeseen, että miksi me fiksut suomalaiset emme halua yrittäjiksi, varsinkaan kasvuyrittäjiksi.

    Ehkä meillä ei tosiaan ole tarpeeksi nälkä…

    (Miten se menikään… että maistereista ei ole yrittäjiksi – varsinkaan kauppatieteiden maistereista. Lukuun ottamatta allekirjottanutta!)

    1. Johanna, kertomasi esimerkki on mainio!

      Aina toisinaan saamme tänne Edisteelle esiintymispyyntöjä opiskelijoilta. Koska rahaa ei ole yleensä ole käytettävissä, olemmekin toisinaan ehdottaneet vaihtokauppaa.

      Jos me lähdemme töihin, opiskelijat saavat puolestaan tulla tekemään meille esimerkiksi muutaman tunnin kestävän markkinointiprojektin vastalahjaksi.

      Neljä kertaa viidestä hanke kuolee tähän. Ei kiinnosta, ei huvita, ei ehdi tai viitsi. Mukava olisi saada ilmaiseksi apua, kunhan ei itse tarvitse panna tikkua ristiin.

      Onneksi poikkeuksiakin on. Esimerkiksi jyväskyläläisen Tiimiakatemian porukat + heidän hengenheimolaisensa eri puolilla maata ovat motivaatioltaan aivan omassa sarjassaan.

    2. Meitä Jyväskyläläisiä vissiin kertynyt tänne enemmänkin. Olin tuolla samaisella kurssilla (ja vissiin se kolmas noista kuuntelijoista tuolla extra luennolla) ja se mikä jäi kiinnostavana soimaan mieleen olin ko. luennoitsijan nostama esimerkki Intialaisista. Esim. Nokia joutunut perustamaan oman yliopiston sinne jonka kautta kierrättää _kaikki_ työntekijät, koska intialaiset eivät ole kykeneviä työelämään ja esim. heidän ongelman ratkaisu taidot aivan olemattomat. Kyseinen luennoitsija perustanut useita yrityksiä useissa eri aasian maissa sekä jenkeissä ja näytti keksijän vikaakin olevan eli työelämä on tullut tutuksi. Siksi en välttämättä nostaisi sitä työmäärää tärkeäksi yliopistoissa/kouluissa vaan mitä ja miten. Ja kuinka monta kertaa se joka on paras lukutoukka on arvokkain työntekijä yrityksille?

      Samaa sanoi muuten suomen suurimman yliopiston eli yliopistoallianssin johtaja. Sanoi jotakuinkin, että yliopistoista tai tekusta valmistuvat opiskelijat eivät osaa vielä mitään. Perusteluiksi antoi mm., että yliopistossa ei opita toimimaan monella eri alalla yhteistyössä eri ihmisten kanssa ja työelämään mennessä nämä taidot täytyy kehittää alusta asti. Tämä on ihan täysin ymmärrettävää kun yliopistoissa nykyään sulkeudutaan omiin lohkoihin ihan täysin ja ei edes osata valmistumisen aikoihin puhua muiden kun oman alan experttien kanssa.

      1. Niko, kiitos valaisevista taustatiedoista!

        Otetaan älykäs suomalainen ja yhtä älykäs intialainen. Lähetetään molemmat samaan huippuyliopistoon.

        Kumpi heistä tulee menestymään paremmin? Suomalainen, joka alkaa tuskastua 40 tunnin työviikoista. Vai intialainen, joka paiskoo nurkumatta 60-tuntisia viikkoja?

        Suomalaisilla on mielestäni outo illuusio siitä, että he ovat jollain salaperäisellä tavalla niin paljon muita kansoja älykkäämpiä, että se jotenkin korvaisi työtuntien määrän.

        Ettemme nyt vain olisi jopa hiukan rasisteja – ylimielisyydestä puhumattakaan?

        Suomalaisten huima tuottavuus saattaa kuulua siihen samaan myyttien sarjaan, kuten että suomalaiset olisivat jotenkin erityisen rehellisiä, väkivaltaisia tai epäsosiaalisia.

      2. Jari, tuo kyseinen kurssi josta oli puhetta oli Business in Asia ja siihen pohjautuen uskaltaisin väittää että riippuu tehtävästä.

        Aasialaisessa kulttuurissa kun eletään ryhmissä ja ne on tärkeitä sekä tuo ongelman ratkaisun taito pohjautuu paljolti kulttuuriin. Aasiassa vältetään tekemästä itse ratkaisua ja aina kysytään esimiehiltä(ja se taas kysyy esimiehiltänsä jne) jos semmoinen löytyy. Taustalla myös tuhansia vuosia vanha kulttuuriero. Tästä johtuen intialaiset saattavat olla ahkerampia, mutta kuten tuo luennoitsijamme sanoi (itse siis intialainen syntyjään), tällä hetkellä Aasiaan ei kannata viedä mitään muuta kun liukuhihna hommia. Tämä siksi koska siellä yksinkertaisesti ei löydy taitavia ihmisiä riittävästi ja heidän mentaliteetillaan he ovat parhaimmillaan yksinkertaisissa asioissa. Kulttuuri on myös hidas muuttumaan, koska heidän pitäisi päivittää koko koulutus systeeminsä ja irtautua vanhasta kulttuuristaan.

        Tosin siinä olet oikeassa, että ei heitä pidä aliarvioida. Intiassa ja Kiinassa on molemmissa enemmän pitkälle erikoistuneita opiskelijoita kun mitä länsimaista löytyy opiskelijoita ja aikuisia yhteensä. Ja ku viel lisätään et vuoden 2010 top 10 tarvituinta työtä ei ollu olemassakaan 2004 niin Aasian mahdollisuus muuttua on ”hieman” suurempi kun länsimaissa. Eli tuskin menee montaa vuotta, että Aasia alkaa vaikuttamaan enemmän ongelmalta tänne puolelle maailmaa.

        Lisäksi esimerkiks Kiinalla on tällä hetkellä luokkaa 2 000 miljardia USD ylijäämää… Sillä rahalla saa tarvittaessa aika paljo aikaan plus jos ne sen jälkee ottaa ees vähän velkaa verrattuna jenkkeihi niin sillä summalla pystyy vaikuttamaan jo globaalissakin mittakaavassa talouteen.

        Tuo sinun vika kommentti oli muuten hauska. Kysyin thaimaalaiselta opiskelijatytöltä miksi tykkää enemmän suomalaisista miehistä kun thaimaalaisista niin vastasi että thaimaalaiset on ryyppääviä laiskoja uhkapelaajia verrattuna suomalaisiin…

      3. Niko, taidan muistaa sinut kurssilta. Fiksut ajatuksesi ja yrittäjähenkisyytesi tulivat kyllä esille kurssin aikana. Mahtavaa, että meistä tulevista maistereista löytyy kaltaisiasi yksilöitä. Itse olen vielä henkisellä matkalla yrittäjyyteen…

        Jyväskylän Tiimiakatemiasta voin muuten todeta samaa Jari – loistavaa porukkaa. Vastavalmistuneet ovat paljon paremmin työllistäneet itsensä joko itse tai muiden palvelukseen, verrattuna muihin ammattikorkeakoululaisiin. Itsekin JAMK:sta valmistuneena (tosin toiselta alalta) ihailen ja hieman kadehdinkin heitä.

  6. Tulokset syntyvät henkisestä ponnistuksesta ja ajankäytöstä. Näkisin mielelläni suomen maana, jossa jokainen painaa töissä 8 tuntia täysillä ja rentoutuu sitten perheen parissa. Työstä pitäisi pystyä kantamaan energiaa kotiin ja kotoa töihin.

    Tällä hetkellä tuntuu, että töissä käydään möllöttämässä ja kotona töllötetään telkkaria. Ponnistelua vältetään töissä ja kotona. Mistään positiivisen energian kierteestä on noilla tottumuksilla turha haaveilla. Opiskelukin on parhaimmillaan silloin kun työhön ja huviin panostetaan rankimman mukaan.

    Ennen ihailimme Japanin menestystä salarymanien painaessa pitkää päivää. Nyt Japania ei enää kehdata mainita maan rämmittyä 20 vuotta uinuvan talouden kanssa. En ole ollenkaan vakuuttunut, että pelkästään työlle omistautumalla voidaan rakentaa kestävää menestystä.

    Psykologien mielestä uutta voi omaksua tehokkaasti n. 6 tuntia päivässä. Tuo kannattaa guruksi haaveilevan muistaa. Telkkarin katsomisesta saa 3 tuntia illassa guruiluun, lopun 3 tuntia voi tehdä muun työn ohessa tai hieman pidemmän päivän muodossa.

    1. Japani oli vielä vuonna 2008 maailman kolmanneksi suurin talous, jonka edellä oli vain EU ja USA (ks. tilasto).

      Nyt Kiina on ilmeisesti kirinyt jo ohi ja vienyt kolmospaikan. Mutta tuo piskuinen saarivaltio on silti edelleen uskomattoman menestynyt, etenkin kun sillä ei ole ollut tukenaan mitään merkittäviä raaka-ainevarantoja tms.

      1. Ostovoimakorjatulla bkt:lla mitattuna Suomi pärjää kuitenkin tällä hetkellä paremmin kuin Japani. Eli joku voisi sanoa, että teemme kovemmin töitä. Muita pohjoismaita tarkastellessa voidaan myös todeta leppoisan tyylin tuottavan aika mukavaa tulosta.

        Nopean talouskasvun vaihe kuuluu kaikkien kehittyvien talouksien elinkaareen. En olisi siis laskemassa tuota nopeaa kasvua pitkien päivien tuotokseksi. Japani ei kykene enää kasvamaan 10 %:n vuosivauhtia vaikka kansa muuttaisi töihin asumaan. Kehittyvien maiden kohdalla kiinnostavampaa on pysyä kiinni järkevässä kasvuvauhdissa, mikä on kai pitkän välin keskiarvona 3 %:n luokkaa.

        Kaikkein kiinnostavinta mielestäni on, millä panostuksella voidaan kasvaa 3 % vuodessa seuraavat 1000 vuotta. Onko ratkaisuna aina vain pitemmät työpäivät vai pitäisikö meidän saada enemmän irti nykyisistä tunneista? Tuntien lisäämisellä on selkeä raja, mutta tuntien tuottavuudella taas ei ole.

        Yrittäjän kannattaa pohtia, johtuuko menestys pitkistä päivistä ja kovasta työstä vai siitä, että pitkän päivän ansiosta pystyy samaan aikaan tienaamaan kassavirtaa ja oppimaan uutta sen 6 h päivässä, eli lisäämään seuraavan viikon työtuntien tuottavuutta?

    2. Otan tähän taas vanhan rakkaan yhtälön ihmeteltäväksi:

      Tulos = Laatu x Määrä x Suunta

      Intialaisia on paljon ja he ovat pirun motivoituneita. He paiskovat töitä paljon. Määrä syntyy siitä.

      Isosta joukosta seulotaan lahjakkuudet. Myös korkeakoululaitos on maailman huippua. Laatu on kaikesta päätellen oivassa kunnnossa.

      Suunta tarkoittaa sitä, että panokset pitäisi sijoittaa oikeisiin asioihin. Se onkin vähän vaikeampi arvioitava. Ovatko intialaiset esim. taitavampia priorisoimaan asioita kuin suomalaiset?

      1. Intialaiset ovat valinneet suunnaksi tekniikan. Valinnalla on paljon vahvuuksia:
        – Tekniikka on länsimaissa hyljeksitty ala. Opiskelijat vierastavat vaikeita aineita, kuten luonnontieteitä ja matematiikkaa. Intialaisilla on siis paremmat mahdollisuudet pärjätä. Suomalaiset ovat ehkä insinöörimäisintä kansaa, joten meistä saattaa tuntua hassulta ettei muualla insinörttiyttä nähdä niin kiehtovana.
        – Tekniikka on kansainvälistä. Laki, lääketiede ja monet muut länsimaiden suosimat aineet soveltuvat heikosti ’vientiin’.
        – Tekniikalla on selkeimmät sovellutukset ja insinööriporukka työllistää helposti tehtaallisen väkeä.

        1. Sivustahuutaja, tuo oli hyvä pointti! Valintoja on siis tehty ja ne tuottavat hedelmää.

          Huippuosaajien virta Intiasta rapakon taakse kertoo omaa tarinaansa. Suomalainen aivovienti tai -vuoto taitaa olla enemmän toiveunta kuin totta.

  7. Tästä olen huolestunut minäkin. Ulkomailta takaisin muuttaessa työmääräni fyysisesti putosi alle puoleen. Suomalaisilla ei ole kiire kuin puoli viideltä kotiin. Jotain kertoo sekin, että liikenneruuhka edellisessä kotimaassa alkoi tuntia myöhemmin. Työpäivä oli siis keskimäärin tunnin pidempi, se tekee 20 tuntia tehokasta työaikaa viikossa lisää. Työtahti oli ihan oikeasti yli kaksinkertainen, joten kyllä sillä tekee tulostakin toisella tavalla ja on varaa maksaa hyviä palkkoja.

    Missään ei kai saa yhtä vähän läksyjä kuin Suomessa, näin olen kuullut monesta suunnasta, joten löysäily opitaan varhain. Ennemmin tai myöhemmin intialaiset ja kiinalaiset näyttävät täälläkin miten töitä kuuluisi tehdä. Siinä vaiheessa on viimeistään herättävä unesta. Ilmeisesti on opittu pääsemään niin helpolla kun ei ole ollut kilpailua, ettei edes nähdä sitä, että koko touhu on toivottoman hidasta. Yhteenvetona työelämä Suomessa tuntuu laiskalta, kunnianhimottomalta ja tehottomalta, joten osuit aika oikeaan.

  8. Kiitos Jari. Erinomainen ja tärkeä avaus vuosikymmenelle. Lisäisin tähän vielä tuloksentekokammoisuuden. Meille on ”siunaantunut” sosiaalitanttakonsulttien (voi olla myös miehiä) salaliittokomppania. Tämä voittamisvastainen porukka käy yrityksissä työtyytyväisyyden varjolla voivottelemassa, että ”voi kauhea miten tuloskeskeistä tämä teidän työntekokulttuuri on” ja ”voi miten hirveää, että tämä kilpaileminen” ja opettaa, että ”kyllä on tärkeää oppia rentoutumaan ja nauttimaan hetkestä”. Projektin jälkeen sosiaalitanko jättää opetuslapset kylmään maailmaan tasapainoilemaan tuloskeskeisyyden, kilpailun ja hetkestä nautiskelun kanssa.

    Milloin ymmärretään, että tosiasioita ja välttämättömyyksiä kieltämällä ei tyotyytyväisyyttä voi lisätä? Milloin ymmärretään, että suuret tavoitteet vaativat suurta intohimoa ja paljon työtä? Toisaalta; milloin yritysjohto ymmärtää, että ihmisillä on tarve toteuttaa myös itseään ja työtä on kehitettävä siten, että sen oman uniikin potentiaalin esilletuominenkin on mahdollista?

    1. Cristina, kiitos napakasta kommentistasi!

      On tosiaan aivan samantekevää, mitä mieltä me täällä Suomessa olemme tuloskeskeisyydestä tai kilpailemisen kauheudesta. Muualla maailmassa sosiaalitanttakonsultit heitetään niskapersotteella pellolle ja painetaan hiileen niin perkeleesti.

      Siinä saa suomalainen piipittää ihan rauhassa pitkien lomiensa perään. Kiinalaiset, intialaiset, japanilaiset ja muut kilpailijamme menevät sillä aikaa ohi oikealta ja vasemmalta.

      Ei tänne pohjoiseen kukaan lähetä appelsiineja, iPodeja ja Audeja hyvää hyvyyttään. Tarvitsemme niitä varten täsmälleen samoja vientikaupasta kertyviä dollareita, joista kaikki muut kansat taistelevat kanssamme verissä päin.

  9. Olen jo pitkän aikaa lukenut Jari sun kaikkia blogeja ja moniin asioihin olen täysin samaa mieltä kanssasi, mutta viime aikoina sun kirjoituksissa on ilmeentynyt yllättävän paljon elämässä olevan ajan käyttämistä lähinnä työelämään ja jättämään mahdollisimman pieneksi. En tiedä onko sinulla perhettä, mutta itsellä on pieni 8-kuinen lapsi, koulut viimeistä vaille valmiiksi, vastaperustettu yritys ja lisäksi käyn illat ja viikonloput töissä. En ole laskenut paljonko mulle jää viikossa vapaa-aikaa, mutta se aika mikä jää, uhraan suoraan perheelleni. Mutta omasta henkilökohtaisesta vapaa-ajasta ei ole tietoakaan. Todellakin kaipaisin lomaa. Olisi kivaa kun saisi nukkua yöt hyvin heräämättä lapsen itkuun yöllä tai nukkua joskus aamulla pitkään.

    En tosiaan tiedä sinusta Jari, mutta minun mielestä et tunnu hirveesti antavan arvoa pattereiden lataamiseen. Intia-jutussakin tunnuit antavan vain yhden näkökulman asiaan. Ihan kuin koko Intian kaikki miljardi ihmistä olisivat maailman ahkerimpia yksilöitä. Meidänkin koulussa on Intiasta vaihtoon tullut oppilas ja hän kertoi miten onnekas on koulupaikastaan ja hän opiskeleekin ahkerasti. Mutta samalla hän kertoi myös intialaisesta mentaliteetista ja kulttuurista. Siellä arvostetaan perhettä ja vapaa-aikaa. Se, että onko töissä 8 vai 15 tuntia päivässä voi olla hyvinkin suhteellista työn laadun kannalta. Olen monessa työpaikassa tehnyt niin että oon spurtilla vetänyt parissa tunnissa koko päivän kaikki työt pois alta ja sitten vaan rentoutunut päivystystöihin. Toki voisi jakaa ne päivän työt koko päivälle, mutta minusta tuntuu että on tärkeämpää saada työt pois alta nopeasti. Toisaalta olin silloin töissä julkisella puolella ja olin sieltä ahkerimmasta päästä siellä.

    Mutta ehkä se 35 tuntia viikossa opiskeluun ei oo hirveesti, mutta kun lasket mukaan pari tuntia päivässä läksyihin, projekteihin, raportteihin, jne plus muut työt, parisuhde, perhe ja kotityöt, ni kummasti sitä ihmettelee miten tukka on harmaantunut jo alle kolmikymppisenä.

    1. Gustav, viettäisin mielelläni lomaa 365 päivää vuodessa. Tosin ehkä tekisin lomallani samoja asioita kuin nytkin. Mutta sitten siihen ei olisi mitään taloudellista pakkoa.

      Ehkä muista tähän keskusteluun kirjaamistani kommenteista näkyy, miksi olen viime aikoina yllyttänyt ihmisiä ahkeroimaan. Suomalaisilla ei koskaan ole ollut näin paljon vapaa-aikaa kuin nyt. Samaan aikaan maamme talous on romahtamassa.

      Nyt ei todellakaan ole oikea aika uskotella itsellemme, että pärjäisimme kanssamme kilpaileville älykkäille ja hyvin koulutetuille intialaisille, kiinalaisille ja monille muille kansoille jotenkin rentoutumalla ja menneiden aikojen saavutuksilla.

      Tiivistettynä: Yritän lietsoa kriisitunnelmia parhaani mukaan. Vain paniikki saa ihmiset lopulta muuttamaan käytöstään.

  10. Erikoista verrata toisiinsa sivistysvaltiota ja kehitysmaata joka ei pysty edes väestönkasvua rajoittamaan. Suoraan wikistä: ”Suurkaupunkien ympäristöön on syntynyt köyhien asuma-alueita, slummeja. Asuinolot ovat niissä kurjat, taudit leviävät siellä helposti. Suuri osa intialaisista elää hyvin vaatimattomissa oloissa, jopa köyhyydessä ja ajoittain nälässäkin. Nopea väestönkasvu, noin 20 miljoonaa ihmistä vuodessa, hidastaa köyhimmän väestön elinolojen parantamista.”

    Jos kaikki energia menee edes jonkinlaiseen selviytymiseen niin tottakai on luonnollista että motivaatio on korkealla kun tarjolla on parempaa. Raataa voi vaikka kuinka paljon ja käyttää kaikki mahdolliset työtunnit mutta tulosta ei välttämättä synny. Ei ainakaan jos syö ötököitä ja juo vettä johon naapuri on kakannut.

    Entä sitten kun se intialainen huippuyksilö on koulunsa käynyt? Ikävä tosiasia on orjuuten verrattava työpaikka glopaalin suuryrityksen yksikössä, jossa nero polttaa itsensä loppuun kymmenessä vuodessa 1000-2000 euron kuukausipalkalla. Se on siellä paljon mutta oikeuttaa vain keskiluokkaan. Menestyjiäkin on mutta tienaaja loppupelissä on kuitenkin se 80-90 luvulla innovaation saanut jenkkinörtti joka ei ole koulussa ollut kuin kääntymässä. Suuryritykselle koulutettu ihminen on pakollinen polttoaine ja mitä halvemmalla se saadaan niin sen parempi.

    Tämän keskimääräisen 85-vuotta voi käyttää monella tavalla ja myös siten että on onnellinen. Paljon voi tehdä ja jotkut menestyvätkin mutta se mitä siihen käyttää työtunteja ei ole mikään mittari tai osoita että ihminen on laiska. Ja vaikka olisikin niin antaa sen olla 😉

    1. Vähän samoilla linjoilla. Kukin tehköön niin paljon työtä kuin pystyy. Jarin heittelemät suuret tuntimäärät ovat mahdollisia vain, jos oikeasti rakastaa sitä mitä tekee. Muuten palaa loppuun vuodessa.

      Kuravettä juova kehitysmaalainen rakastaa tietenkin mitä tahansa työtä, joka takaa kylläisen masun, eli se on varmasti ihan totta ettei meillä ole tarpeeksi nälkä – ainakaan vielä 😉

  11. ”Herää jo. Ryhdy asiantuntijaksi ja guruksi. Tarvitset siihen ainakin 10 000 tuntia, eli vähintään 6 täysimittaista työvuotta. Ajan joudut repimään lomailusta ja tv:n töllöttämisestä. Ala totutella 60-tuntisiin viikkoihin”. Olihan toi kohta tarkoitettu vitsiksi? Olihan..?

    1. Mikko, kiitos kysymyksestäsi!

      Loppukaneettini oli kaikkea muuta kuin vitsiksi tarkoitettu. Jos aiot edetä jollain alalla huipuksi, jostain ne kymmenen tuhatta tuntia on revittävä, eikö niin? Vai mikä olisi vaihtoehto?

      1. Olen täysin samaa mieltä siitä, että eihän kukaan synny guruksi. Sehän nyt olisi täysin tyhmää ajatella niin. Tietenkin pitää tehdä töitä oman paikkansa eteen, Mutta itse teen hyvinkin paljon sellaista näkymätöntä työtä. Telkkari on useimmiten päällä kun teen kotona kirjoitustöitä. Eli tavallaan teen kahta asiaa yhtä aikaa. Mutta 10 000 tuntia voidaan myös laajeentaa useille vuosille. Esim. itse työskentelen elokuvamaailmassa ja oman ”uran” aloitin 7 vanhana isäni vhs-kameralla. Näin 29-vuotiaana mulle on kertynyt tunteja enemmänkin kuin 10 000 kyseisen asian parissa. Toki voisi ajatella, että myös telkkarin katsominenkin olisi jossain määrin sitä työtä, mutta niin kiva kuin se ajatus olisikin niin se ei ole totta. Telkkari on tarkoittu niille, jotka haluavat laittaa aivonsa narikkaan. On helpompaa olla ajattelematta ja katsoa muiden elämää kun itse ei sitä jaksa tai osaa elää.

        Ehkä vain hieman hämmennyin tuosta loppukaneetista, koska sitten kun on käyttänyt sen 10 000 tuntia ja on tullut guruksi ja asiantuntijaksi niin mitä sitten? Onko seuraavia askeleilta?

        1. Mikko, ensinnäkin onnittelut: aika harvat lopulta pystyvät tuohon kymppitonniin! Sitä paitsi olet ehtinyt paneutua asiaasi jo mukavan nuorena.

          Mitä alansa huipulle ehtineet yleensä tekevät seuraavaksi? Aika usein he alkavat jakaa oppejaan muille ja monistavat osaamistaan. Se tosin ei sovi kaikille.

          Itse en usko, että 10000 tuntia takaa muuta kuin pääsylipun A-divariin. Sinne asti päässyt alkaa ymmärtää, miten vähän hän ymmärtää. Siitä se todellinen työ taitaa vasta alkaa.

          1. Olisiko meillä tuudittauduttu uskomaan, että koulutus on yhtä kuin osaaminen? Se, että kehittää jonkun taidon tai asiantuntemuksen huippuunsa vaatii todellakin ihan valtavan työn – tuon kymppitonnin tunteja plus huikean määrän ajatonta sisäistämistä, asian kanssa elämistä ja sellaista uppoutumista, joka ylittää arkisen töhöämisen.

            Kehitysmaista kun puhutaan. Toissavuonna GlobeForumissa Fredrik Hären päätti puheensa näyttämällä kuvan tulevaisuudentekijästä: aasialaisesta naisesta läppärin kanssa. Hären kyselystä kehitysmaissa ja Ruotsissa. Kysyttiin: ”uskotko, että maasi kehittyy seuraavien vuosien aikana”? 90% kehitysmaiden vastaajista uskoi, että maa kehittyy. 35% ruotsalaisista uskoi, että maa kehittyy.

            Developing countries develop – developed countries are developed. (piste) Kehittynyt ei kehitystä kaipaa. Siksi aasialainen nainen läppärin kanssa on voittaja.

            Meiltä puuttuu unelmat. Siitä oli tämän aamun hesarissa ekasivulla. Meiltä puuttuu tahto. Meiltä puuttuu hinku tehdä kovasti työtä – koska ei ole mitään minkä takia tehdä työtä, paitsi jokapäiväinen leipä ja ehkä uudempi auto jonain päivänä. Ei herätä intohimoja.

            Suomi on maa, jossa innovaatio on institutionalisoitu! Tämä on kummallinen juttu! Miten innovaatio voi edistyä innovaatioviraston avulla? Kysykää, miksi kymmeneen vuoteen ei ole tullut mitään merkittävää innovaatiota? Siksi, että menneen ajan innovaatioiden cash-out on ollut ihan tarpeeksi täyttämään mahaa ja tuomaan kivoja seminaarikutsuja. Ei ole tarvinnut kehittyä eikä luoda.

            Tämä maa on henkisesti pysähtynyt. Hengettömänä ei työntekokaan onnistu.

            Kiitos Jari, että provosoit. Olet vaan vieläkin liian kiltti.

          2. Cristina, esitit hyvän kysymyksen: uskotaanko meillä, että koulutus on yhtä kuin osaaminen?

            Vastaus on ehdottomasti myönteinen. Sen näkee konkreettisesti esimerkiksi siitä, että säännöllisin väliajoin Hesarin yleisönosastolla julkaistaan (tyypillisesti nimetön) marina.

            Siinä joku kaksoistutkinnon hankkinut tohtori kitisee, että hän on joutunut olemaan työttömänä jo vuosikausia. Hän suorastaan edellyttää, että jonkun pitäisi tehdä jotain, että hänellekin järjestyisi koulutusta vastaavia hommia.

            Siis koulutusta vastaavaa, ei osaamista vastaavaa työtä!

            Vielä jonain päivänä yritän selvittää toimituksen kauttaa yhden tällaisen uhrin yhteystiedot. Sitten pidän hänelle lyhyen työhaastattelun. Olen nimittäin aika saletti, että jo ekan varttitunnin aikana selviää todellinen syy siihen, miksei töitä ole järjestynyt.

  12. Lainasit mielipidekirjoitustani blogissasi. Blogisi laittoi ajattelemaan syvällisemmin suomalaista työntekokulttuuria ja elämäntapaa yleensäkin, kiitos hyvästä provosoinnista!

    Kyseenalaistaisin, ketä hyödyttäisi, jos Suomessa yleisesti raadettaisiin niska limassa 50-60 tuntista työviikkoa? Eikö taloudellisen hyvinvoinnin tavoittelussa ole mitään rotia? Ymmärrän toki, että se on joskus välttämätöntä esim. yrittäjille, joksi itsekin jossain vaiheessa ryhtynen. Kohtuullisen työviikon vaatiminen ei kuitenkaan todellakaan automaattisesti merkitse laiskuutta!

    Toisekseen, onkohan kuitenkin niin, että Suomessa ylenpalttisen työnteon yleisin syy on ahneus ja/tai oman maineen ja kunnian tavoittelu, ei ahkeruus? Epäitsekkäitä työn raatamisen kannustimet harvoin lienevät.. Ainakin omalla kohdalla olen tämän joutunut itselleni vastentahtoisesti myöntämään!

    Ihan heittona vaan, olisiko tässä kiireen täyttämässä oravanpyöräyhteiskunnassa kuitenkin arvokkaampaa ja parempaa keskittyä työnteon sijasta enemmän asioihin, jotka ovat elämässä oikeasti tärkeitä ja saavat ihmiset onnellisiksi? Näillä asioilla en missään nimessä tarkoita itsekästä itsensä hemmottelua vähemmän fiksuilla kulutusyhteiskunnan vapaa-ajanviettotavoilla, kuten shoppailulla tai erilaisella viihteellä!

    Tarkoitan epäitsekkästä läheistemme, esim. yksinäisten vanhustemme (eli tammenlehväsukupolven, jota saamme suurelta osin
    tästä taloudellisesta hyvinvoinnista kiittää) auttamista ja ajanviettoa heidän kanssaan.

    1. Kai Panu tiedostat, että kaikki tekosi ovat itsekkäitä? Olet läheistesi, esim. yksinäisten vanhusten, kanssa vain siksi, että se tuottaa sinulle hyvän mielen, koska ”teet oikein”. Se ei ehkä näytä aluksi siltä ja se on hyvin piilotettua itsekkyyttä, mutta sitä itseään se silti on. Itsekkyys ei siis minun mielestä ole mitenkään paha asia, sen sijaan itsekeskeisyys on. Onneksi niillä kahdella on vissi ero.

      Alkuperäiseen aiheeseen liittyen minun työyhteisössäni haetaan juuri sitä tasapainoa työn ja vapaa-ajan välillä. Ryhmässä luomme painetta tuloksille ja sitä vastaan annamme vapautta tehdä niitä asioita, jotka oikeasti kiinnostavat. Joillekin se tarkoittaa 40 tuntista työviikkoa ja joillekin tuota 60 tuntista työviikkoa. Olennaista ehkä kuitenkin minusta on se, että mitä sillä ajalla tehdään. Tehdäänkö asioita oikein vai oikeita asioita?

      Tarkoituksenamme on kuitenkin oppia toisiltamme ja kannustaa toisiamme koko ajan entistä parempiin suorituksiin. Jaamme kokemuksia ja yritämme oppia myös muiden kuin itsemme tekemistä virheistä. En todellakaan koe tätä mitenkään simputuksena tai kiinalaisena sirkuskouluna. Tämä johtuu ehkä siitä, että kyseessä ei ole ylhäältä johdettu työyhteisö, vaan mahdollisimman litteä organisaatio, jossa opimme kunnioittamaan kaikkien mielipiteitä ja aidosti kuuntelemaan toisiamme.

      Mielenkiintoinen teksti Jarilta ja hyviä kommentteja ihmisiltä.

    2. Panu, kiitos vain itsellesi ajatuksia herättäneestä mielipidekirjoituksestasi – ja tästä kommentistasi myös!

      Kymmenisen vuotta sitten yhtiökumppanini totesi arkisen tosiasian mielestäni erittäin osuvasti:

      ”Niin kauan kuin firmallamme riittää rahaa, kaikki ongelmamme ovat aika pieniä. Mutta kun raha loppuu, pienistäkin asioista alkaa kehittyä isoja riitoja.”

      Hän oikeastaan tiivisti vain sen, että monet hienot asiat ovat vauraiden (yritysten tai esimerkiksi valtioiden) ylellisyyksiä. Sellaisia ovat esimerkiksi sananvapaus, demokratia, vanhuksista huolehtiminen, laadukas terveydenhuolto, toimiva oikeuslaitos jne.

      (Tosin vauraus ei ole noiden asioiden tae, sen voi kuka tahansa käydä lomalennolla toteamassa vaikkapa Dubaissa.)

      Uskon aika pitkälle Kärpästen herra -kirjan kuvaamaan tarinaan. Sivistys on aika ohut kerros, jonka alta löytyy paljon ikäviä asioita. Esimerkiksi ihmisoikeudet tuntuvat kestävän vain niin kauan kuin asiat ovat hyvin.

      Monet mittarit viittaavat siihen, että Suomen talous on romahtamassa. Vientikauppa on pahasti jäissä. Valtion velka kasvaa hurjaa vauhtia. Työttömyys kasvaa kevään aikana huippulukemiin. Huoltosuhde heikkenee nopeasti.

      Pian saatamme olla tilanteessa, että monien saavuttamiemme ylellisyyksien aika on pitkäksi aikaa – tai jopa lopullisesti – ohi. Saattaa olla, että jälkikäteen vuosituhannen vaihdetta muistellaan hetkenä, jolloin elintaso saavutti Suomessa kaikkien aikojen huippunsa.

      Ehkä kunnon kriisi todella tarvitaankin. Ilman sitä suomalaiset eivät usko, että nyt on tosi kyseessä.

      Joka tapauksessa mielestäni nyt on aivan väärä aika haikailla lyhyempiä työpäiviä ja leppoisampia oloja.

  13. Tyydymme liian pieniin tuloihin, ja samalla kärsitään raha ongelmista. 80% ihmisitä rahat loppuu ennen palkkapäivää.

    Meidän perheessä elämiseen menee ilman luksusta noin 5000e joka kuukausi. Jos ihmiset tyytyy pieneen palkkaan ja ainaiseen rahapulaan…ei synny yrittäjähenkisyyttä.

    Noin 100 000e tuloilla täällä elättää kunnolla perheensä. Mutta kuinka moni edes yrittää tavoitella asiallisia tuloja?? Nämä 35 tunnin miehet ei ainakaan.

    Mun mielestä ammatinharjoittajat saavat vain itselle hyvän palkan, yrittäjä saa palkkansa lisäksi osingot.

    Koko suomalainen yhteiskunta pyrkii nujertamaan rikastumaan pyrkivän yrittelijään kansalaisen. Siksi on hylättävä sdp-opiskelija, virkamieselämä jos haluaa elää ilman sossun tukia.

    Miten saisi nämä demarit heräämään että pitäisi tehdä työnsä tuottavasti??? Ajatelkaa kuinka unelma olisi jos omat työntekijät pyrkisivät olemaan niin tuottavia että heille voisi maksaa vaikka 80 000e vuodessa!! Siinähän saattaisi itsekkin rikastua samalla?

    Ediste-hunajapurkki-gurut varmaan toimii asiantuntijoiden kanssa, mikä toimis suomalaiseen raksamieheen?

  14. Erinomainen teksti ja osuu mielestäni aikalailla naulankantaan – itse en voi väittää olevani jotenkin erilainen, omien juttujen puuhastelu tuntuu usein mielenkiintoisemmalta kuin ainainen puurtaminen.

    Ihmisiltä puuttuu usein riittävästi tietoa siitä millä tasolla maailmalla toimitaan; itse opiskelen tällä hetkellä Ruotsissa ja olen yhteistoiminnassa vaihto-oppilaiden kanssa runsaasti. Valitettava tosiasia on, että esim. intialaiset ovat aivan eri kaliiberia tiedoiltaan kuin pohjoismaiset opiskelijat; kova hakuprosessi näkyy tasossa. TOSIN: intialaiset ja sirkuskouluistaan pullahtaneet kiinalaiset ovat hyviä tietyillä aloilla; jos haluat huipputarkan lääkärin tai fyysikon niin palkkaa intialainen. Mutta näillä ihmisillä on erittäin rajoittunut huumorintaju ja sosiaaliset taidot länsimaisella mittapuulla, eivätkä he ole kovinkaan hyviä luovissa tehtävissä. Vastikään eräillä rekrytointimessuilla en voinut kuin nauraa miten kehnosti he pärjäävät loppujen lopuksi esim. markkinoidessa itseään potentiaalisille työnantajille – istuessaan tietokoneensa ja tutkimuksensa ja oppikirjansa ääressä sen 18 tuntia päivässä, heiltä nimittäin jää luontevuus ja itseluottamus kehittymättä.

  15. Pitäisi ehkä pysähtyä miettimään mitä työ on? Tuntuu, että työllä useimmiten viitataan yksinkertaiseen tehdastyöhön tai johonkin muuhun fyysistä ponnistusta vaativaan, jota sitten ”painetaan niska limassa”.

    Intiaa ja Kiinaa ei tosiaan pidä aliarvioida. Taannoin Jorma Ollila ehdotti, että Suomesta pitäisi tehdä suuri insinooritoimisto – se ei ole hyvä idea. Aasiassa meitä korkeampaa insinööriosaamista on yllin kyllin.

    Fredrik Hären puhui näistä asioista mielestäni todella hyvin pari vuotta sitten: https://www.youtube.com/watch?v=C0jDJ-wsMYI&feature=related luento on kolmessa osassa.

    Intialaisia tai kiinalaisia tai mitään muutakaan ihmisryhmää ei pitäisi luokitella jonkinlaiseksi. Kaikkialta löytyy kaikenlaisia. Mutta suuremmasta massasta löytyy enemmän niitä oikein hyviä kuin pienestä porukasta.

  16. Jari,

    jutussa mainitsemasi Berkeleyn yliopiston kasvattina muistan helpon tavan motivoida itseään tekemään töitä. Joka torstai luennolla professori antoi aiheet, josta piti kirjoittaa vähintään 15 sivun analyyttinen esitys. Palautuspäivä oli maanantai ja kello 15.00. Jos et pystynyt palauttamaan esseetä siihen mennessä, niin proffa kertoi että ensi syksynä alkaa uudestaan sama kurssi. Ja kurssimaksu oli sama, joka piti maksaa uudelleen. Syyksi ei kelvannut kuume, yskä, poika/tyttöystävän vierailu, sukulaisen hautajaiset.

    Ei ihme, että kyseinen yliopisto on tuottanut yli 40 Nobelistia, joista vieläkin opetusrosterissa on sellaiset 10. Samat proffat aina kertoivat että vaikka yhdestä tentistä saikin hyvän arvosanan, niin seuraavana päivänä piti oma paikka auringossa uudelleen ansaita.

    1. Antti, kiitos erinomaisesta kiteytyksestäsi! Pakko on paras muusa.

      Totta kai jokainen paineessa työtä tehnyt tietää, että ratkaisut usein pulpahtavat pintaan joutilaalla hetkellä. Mutta ei sen luovan tauon tarvitse tarkoittaa muuta kuin juttutuokiota, seisaaltaan hotkaistua välipalaa, vessareissua tai lyhyitä nokosia.

      En usko pätkääkään sellaiseen työn tekemiseen, että päivästä ja kuukaudesta toiseen pitäisi saada ajelehtia ja odotella inspiraatiota ilman selkeää päämäärää. Totta kai sellainen elämä olisi kivaa monen mielestä. Mutta kuka on valmis maksamaan heidän haaveilunsa?

  17. Tosi mielenkiintoinen kommentti Antilta – meininki muistuttaa nimittäin omasta kokemuksestani asepalveluksessa erikoisjoukoissa laskuvarjojääkärinä. Mottona nimittäin oli että baretti täytyy ansaita joka päivä uudestaan – ei riitä että on kerran hyvä. Armeijassa paine syntyi palveluksen keskeyttämisestä syntyvästä häpeästä, omasta ylpeydestä ja luutnanttien simputuksesta – Berkeleyssä motivaation lähde oli osittain sama, mutta myös taloudellinen. Intialaista opiskelijaa piiskaa nälkä kuten Jari mainitsi. Täällä Suomessa ja Ruotsissa opiskelijat elävät sellaisessa ”oliivilehdossa”, että on loppujen lopuksi aika se ja sama miten ja milloin opiskeluaan suorittaa. Jotenkin en jaksa uskoa että kansantasolla motivaatiota pystyttäisin saavuttamaan sillä, että motivaatio syntyisi pelkästään ihmisissä itsessään – tarvitaan jotain kannustimia.

    1. Lassi, olen kannustimista kanssasi samaa mieltä. Yleensä ihmiset alkavat haikailla niitä esimerkiksi valtiolta.

      Ikävä kyllä valtio on vain Suomi-nimisen yrityksen äärimmäisen kankea ja konservatiivinen hallinto-osasto. Siellä työskenteleviltä kamreereilta on turha odotella innovatiivisia kannustinratkaisuja.

      Yritän kuitenkin pitää itseni kurissa ja välttää virkamiesten ja edustajiemme mollaamista – vaikka en siihen aina pystykään. Jonkun nekin työt on hoidettava, enkä esimerkiksi itse olisi valmis hyppäämään ohjaimiin. Sikäli tässä ei ole varaa rutista.

  18. Pitipä minunkin tulla aukaisemaan sanainen arkkuni, sillä tekstisi on jälleen sitä vankkaa asiaa. Suomalaisilla nuorilla ja nuorilla aikuisilla on aivan liian ruusuiset kuvat työelämästä. Työssäni törmään kaiken aikaa tilanteisiin, joissa nuori uskoo saavansa johtotason työpaikan puolipäivän työajalla suuryritysjohtajan palkalla… Eräskin nuori kaveri sanoi ihan tosissaan, että hän ei ota vastaan yhtään työpaikkaa alle 5000€/kk käteen – eikä sitä koulutusta tietenkään mihinkään ole.

    Kukahan olisi se, joka toisi tuonne koulumaailmaan (yläaste, ysille) elämän tosiasioita tältäkin osin? Elämäntaitoja; itsetuntoa, yhteiseloa, työelämän tosiasioita jne. Miten voi olla mahdollista, että ne puuttuvat pakollisista opetussuunnitelmista? Tunti-pari ei riitä, vaan koko yläasteen läpi nämä asiat säännöllisessä ohjelmassa iän mukaisesti painotettuna…

    1. Nettimuori, kiitos kommentistasi!

      Muistan kerran, miten eräs arvostamani henkilöstöjohtaja kertoi esimerkin juuri tuollaisesta tapauksesta. Hänen eteensä oli marssinut koppava nuori pojankloppi, joka oli aivan pokkana pyytänyt ministerin liksaa – ja autoetua päälle.

      Johtaja oli vain hymyillyt kohteliaasti ja miettinyt hiljaa itsekseen: ”Voi vittu, että vihaan tätä työtä.” *

      Jonkin ajan kuluttua hän päättikin lähteä sapattivapaalle.

      * Anteeksi kiroiluni, mutta tämä oli sanatarkka sitaatti.

  19. Moi Jari,

    Kiitos osuvasta artikkelista. Syötiin näköjään samat aamupuurot.

    Kritisoin samaa ilmiötä tuotekehityksessä, jossa länsimaista laiskuutta on myös havaittavissa: Agilen kantapää

    Osaamisen pirstaloituessa koulussa tai työelämässä kerran hankittu osaaminen ei riitä vaan jatkuvan opiskelun merkitys korostuu.

    Ammattilaisen tärkein ominaisuus on oikea asenne, joka mahdollistaa nykytilanteen kyseenalaistamisen ja säännöllisen kehittymisen. Ilman sitä saatamme joskus havaita olevamme Aasian ulkoistettua halpatyövoimaa.

    1. Lare, kirjoituksesi nostaa esiin tärkeän asian. Nimittäin monet itseään ammattilaisina pitävät lukevat säälittävän vähän. Tai oli opiskelumenetelmä mikä hyvänsä, siihen kuluu mitätön määrä aikaa vuosittain.

      Jos joku lukee alansa kirjoja vain kolme vuodessa, hänen sietäisi hävetä!

      Toinen juttu on sitten se, että yllättävän moni kokenut konkari on aivan säälittävä räpeltäjä, kun pitäisi ryhtyä soveltamaan uusia oppeja tai ideoita käytäntöön. Sikäli se ei vielä riitä mihinkään, että tuli luetuksi pino kirjoja. Tiedon pitäisi muuttua vielä toiminnaksikin.

      1. Hyvä pointti Jari.

        Amerikkalainen lukee keskimäärin yhden ammatti- tai muun kirjan vuodessa. Kolme ammattikirjaa vuodessa lienee siten keskimääräiselle suomalaiselle varsin realistinen tavoite. Kuten sanoit, enemmänkin kannattaa tietysti lukea, jotta osaaminen pysyy iskussa.

        Toisaalta pelkkä lukeminen ei riitä. Kun pää on täynnä uutta teoriaa ja konsepteja, olisi oppeja tärkeää päästä testaamaan ja kultivoimaan omassa työssään.

        Kiinnittäisin huomiota syyhyn ja seuraukseen: Kun ammattilaisella on oikea asenne, seuraa siitä “automaattisesti” mielenkiinto oman alan jatkuvaan opiskeluun. Ammattimaisen asenteen kautta uudet menetelmät ja haasteet näkee mahdollisuuksina uhkien sijaan, joka helpottaa ihmisten ja organisaatioiden kehittymistä.

  20. Tässä kirjoituksessa kehotetaan ihmisiä ryhtymään asiantuntijoiksi ja guruiksi. Minua jäi kuitenkin pohdituttamaan se, millä ihmisiä tähän motivoidaan.

    Raha tai yhteiskunnallinen asia ovat huonoja motivaattoreita. Ei niiden avulla saa tehtyä luovaa huippuosaajaa. Osaaminen lähtee sisältä kumpuavasta intohimosta: siitä, että on kiinnostunut omasta alastaan, pitää siitä mitä tekee ja kokee tekevänsä jotain oikeasti tärkeää.

    Ahkeruus on toki hyvä asia, mutta se ei yksin riitä, jos motivaatio ahkeruuden takana on ainoastaan hyväpalkkainen työ ja yhteiskunnallisen aseman korottaminen. Valmistuttuaan ja päästyään töihin haluamiinsa huippuvirkoihin nämä ”osaajat” painavat varmasti pitkää päivää, mutta eivät silti välttämättä pysty tuottamaan uusia luovia innovaatioita.

    Olin syksyn 2007 vaihdossa University of Hong Kongissa, joka tuolloin oli ainakin jossakin listauksessa maailman 50 parhaan yliopiston joukossa. Siellä – ja monien puheiden mukaan myös muualla kiinassa – opiskelijat olivat ahkeria, mutta siellä myös korostettiin paljon massakulttuuria ja porukan mukana menemistä. Luovat yksilöt olivat harvemmassa. Minulle ei tullut sellaista kokemusta, että siellä koulutettaisiin tulevaisuuden suunnannäyttäjiä.

    Amerikkalainen Google tarjoaa työntekijöilleen mahdollisuuden käyttää työajastaan 20% omien projektien tekoon. Tulokset ovat olleet hyviä ja antavat viitteitä siihen suuntaan, että parhaita tuloksia ei saavuteta painamalla pitkää päivää, vaan antamalla tilaa työhönsä intohimoisesti suhtautuvien yksilöiden luovuudelle

    Minusta kenenkään ei kannata ryhtyä laskemaan, kuinka monta tuntia on nyt käyttänyt tullakseen guruksi. Sen sijaan kannattaa pyrkiä tekemään sellaista työtä, joka tuntuu niin kiinnostavalta, ettei haittaa vaikka tekeekin siihen liittyviä asioita myös vapaa-ajalla, eikä edes tee mieli laskea tunteja. Silloin motivaattorina on jokin aivan muu kuin raha, eikä silloin polta itseään loppuun, kuten moni 12-16 tuntia päivässä paremman tulevaisuuden eteen raatava tulee varmasti polttamaan.

    1. Juho, olet varmasti aivan oikeassa tuosta intohimon merkityksestä. Pari kommenttia kuitenkin pohdittavaksi:

      1. Googlen koko alkuperäinen idea perustuu hakukoneen yhteyteen rakennettuun mainoskoneeseen, joka edelleen tahkoaa firmalle miljarditulot vuosittain. Siksi googlelaisilla on varaa sijoittaa valtavia rahasummia tuotekehitykseen ja kokeilla villejä ideoita. Tässäkin siis pätee, että ensin piti ansaita hillot. Sitten on varaa irroitella ja puuhata kaikkea kivaa.

      2. Vaikka intohimoa ja luovuutta riittäisi kuinka paljon, lähes poikkeuksetta idean kaupallistamisvaihe on kaikkea muuta kuin rattoisaa puuhaa. Se edellyttää tylsää, kurjaa ja monin osin täysin mekaanista raatamista vuosikausia. Turpaan tulee sata kertaa matkalla. Siinä puuhassa vain sitkeimmät ja ahkerimmat jääräpäät pärjäävät. Yleensä he ovat ihan eri ihmisiä kuin (ainakin omasta mielestään) luovat tyypit.

      Viime aikoina olen muutamaankin otteeseen saanut kokeneita asiantuntijoita hämmentymään. Olen vain kertonut käytännön esimerkkejä, kuinka kauan yksittäisen palvelun tuotteistamiseen tyypillisesti menee aikaa. Yleensä mitään valmista ei synny alle kahden vuoden, vaikka taustalla olisi isokin organisaatio. Viisi vuotta ei ole mitenkään harvinainen yhden palvelun hiomiseen kuluva aika.

      Asiakkaani ovat itse ajatelleet, että homma olisi valmis viimeistään parin kuukauden päästä. Kokeneillakin ammattilaisilla on siis usein aika ruusuiset käsitykset tarvittavasta työpanoksesta ja tuntimääristä.

      1. Toki idean tuotteistamisvaiheessa tarvitaan kovaa työtä, eikä se ole aina kivaa. Mutta se idea on pitänyt keksiä sitä ennen, ja jos luovuutta ja intohimoa ei löydy, ei ideaakaan välttämättä synny, eikä ahkeruudesta ole silloin iloa. Jos taas intohimoa riittää, tulee todennäköisesti myös tehtyä ahkerasti niitä vähemmän kivoja asioitakin, tunteja laskematta. Ahkeruus syntyy motivoituneisuudesta ja intohimosta, ei toisin päin.

        1. Juho, olemme luultavasti aivan samaa mieltä. Mutta silti urputtaisin vielä sen verran vastaan, että monet loistoideat ovat ihan hirmuisen raatamisen takana.

          Olen nähnyt tosi monta kertaa saman ilmiön: idea paljastuu vasta, kun matkaa on tehty jo pitkään. Tavallaan on kyse siitä, että seuraavan kukkulan taakse on mahdollista nähdä vasta, kun edellinen rinne on kavuttu.

          Niinpä useimmiten ideat näyttävät syntyvän vaiheittain niin, että edelliset askeleet ovat välttämättömiä. Eikä kenelläkään ole mitään varmuutta, että se idea edes löytyy juuri valitun reitin varrelta.

          Sama ilmiö näkyy myös toisella tavalla. Nimittäin työpaikkahaastatteluissa on ruuhkaa ihmisistä, jotka ovat mielestään hirmuisen luovia ja ideoita riittää. He saattavat jopa sanoa, että heille sopii parhaiten ideointi, ei niinkään toteutusvaiheen tylsä pakertaminen.

          Pääomasijoittajat ovat tuskissaan näiden tyyppien kanssa. He kun tietävät, että idealla ei ole mitään arvoa sinänsä. Vasta sen kaupallistajilla ja toteuttajilla on jotain merkitystä.

          Ideoista on ylitarjontaa. Niiden tuotteistajista on huutava pula.

  21. Teollisuusmaiden insinööreillä on muutama lähtökohtainen etu puolellaan. Muksut varttuvat ja tottuvat tietynlaiseen elinympäristöön ja tekniikkaan ja kaikki kasvatus antaa uniikkeja eväitä kovaan työmaailmaan. Itse olen naputtanut omat 10 000 tuntiani harrastelijaohjelmoiden, rakentaen tätä internettiä ja kolvaten muinaisia tietokoneita noin 5-vuotiaasta lähtien. Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin ymmärrän aika hyvin muinaisen leikkiympäristöni rajoitteet ja mahdollisuudet. Jotenkin epäilen, että pääsykoepänttäys valmentaisi täkäläisen arjen ja ajatusmaailman ongelmiin kovinkaan hyvin.

    Kuilu länsimaiden, Aasian ja kehitysmaiden välillä tulee vain kasvamaan entisestään. Se ei tarkoita, että elintaso tms. ”paremmuus” kasvaisi lännessä muun maailman kustannuksella, vaan eri maailmankolkkien kehitys tulee kulkemaan eri suuntiin pureutuen erilaisiin ongelmiin. Toki promillessa intialaisista on huippuasiantuntijoita enemmän kuin koko Suomessa, mutta sen promillen on myös ratkaistava sen 99,9 % muiden intialaisten ongelmista tai lähdettävä länteen kultaa vuolemaan.

    Kyllä mun mielestä on ihan kiva, että mun viihteen tuottaa vauvaiästä suomalaisessa ja länsimaisessa kulttuurissa marinoituneet ja mua ymmärtävät tyypit ja että lentokoneet on suunnitelleet tyypit, jotka eläessään ovat joskus niillä lentäneetkin. Ja sitten kun intialainen kaveri myös kirjoittaa sen oppikirjan, jota promille kansasta lukee 18 h/päivä, niin hyvinpä tästä voisi itsekin muuttaa sinne palmupuiden alle kehityksestä ja elintasosta nauttimaan. Mä en jotenkin jaksa uskoa, että 10 tunnin työpäivä on mitenkään laskennallisesti tehokasta/kannattavaa 90 %:ssa duuneista.

  22. Olen katsellut Intialaisten työntekoa ja heillä on vielä paljon oppimista meistä suomalaisista.

  23. Onneksi luin tämän tekstin kommentteineen vasta nyt, viimeisenkin pyhäpäivän jälkeen, hyvin laiskoteltuani. Muuten olisin tullut loppiaisena töihin.

    Tekstit saivat taas ottamaan itseäni niskasta kiinni ja tarttumaan toimeen. Hyvä aloitus uudelle vuosikymmenelle!

    Andre Agassi löi 22 miljoonaa kertaa tennispalloa voittaakseen Wimbledonin. Andren isä uskoi vain lukuihin. Andre löi seitsemän ikäsestä alkaen 2.500 palloa päivässä. Isä laski, että noin miljoona palloa vuodessa tekisi pojasta voittamattoman.

    Jos haluaa olla paras, tai edes hyvä, täytyy olla valmis tekemään uhrauksia. Yleensä se tarkoittaa myös vapaa-ajan uhraamista, halusi tai ei.

    Olen päässyt seuraamaan aitiopaikalta ammattiurheilijan uhrauksia uransa eteen ja olen lukemattomia kertoja sanonut, että minusta ei olisi koskaan ollut samaan. Olisin lyönyt hanskat tiskiin jo monta kertaa. Ensimmäisen kerran jo ihan uran alussa.

    Toivottavasti pystymme joskus vielä hyödyntämään kyseisen urheilijan motivaation ja halun yrityksessämme. Sellainen motivaatio on yritykselle mahdollisesti kaikkein arvokkainta.

    Mussutukset sikseen ja töihin!

  24. Ohoh, uusi vuosi on käynnistynyt ja Jari on päässyt tökkimään herhiläispesää. Ei ole tainnut tämänkaltaista keskustelua olla Pölli tästä -blogin tai Sissimarkkinoinnin aikana. Sellaista se taitaa olla, että kun vähän suomalaista näpäyttää, niin johan ollaan suu vaahdossa.

    Ei kai kukaan kiistä vapaa-ajan merkitystä. Juttu on vain niin, että jos toinen painaa duunia – on se sitten työn teknistä suorittamista tai lukee alaan liittyvää kirjaa tai tekee ihan mitä vaan työuraa ja osaamista parantavaa – ja toinen katselee telkkaria, niin toinen näistä kehittyy työssään ja toinen ei.

    Kyse on valinnoista: jos kantti ei kestä vaan vaatii sitä, että saa rauhoittua päivässä 3 tuntia, niin sitten rauhoittuu sen 3 tuntia. Mutta jos siitä voi käyttää vaikka tunninkin oman osaamisensa parantamiseen ja pärjää 2 tunnin rauhoittumisella, niin luultavasti tämä tyyppi osaa enemmän – ja luultavasti se siirtyy rahaksi. Jos taas kokee, että ei kaipaa niin paljoa rahaa vaan arvostaa enemmän vapaa-aikaa, niin tuskinpa kukaan siitä tulee syyttämään. Mutta valinnat ovat valintoja.

    Voihan sitä tietysti keksiä, että ei niistä intialaisista ja kiinalaisista mihinkään ole, koska vaikka olisivat kuinka kovia insinöörejä, niin niiltä puuttuu ryhmätyökyvyt/jotainmuutamitä. No, voi olla, mutta veikkaanpa, että kyllä sieltä tulee muutama sellainenkin, joilla niitä ryhmätyökykyjä on. Totuus on, että tietyt alat kilpailevat globaaleilla markkinoilla, myös työntekijäpuolella. Silloin kannattaa toivoa, että se oma ryhmätyökyky sitten päihittää sen intialaisen osaamisen. Muuten voi olla oma työpaikka vaarassa.

    Voimakkaimmat eivät selviydy, vaan ne, jotka sopeutuvat parhaiten, taisi sanoa jo Charles Darwin aikoinaan.

  25. Tässä keskustelussa vertaillaan aasia ja eurooppaa varsin lyhyellä horisontilla. Tähän asti kaikki nopean kehityksen vaiheeseen päätyneet maat ovat noudattaneet kasvussaan s-käyrää. Tuon kasvukäyrän loppuosa on kuitenkin kasvunopeudeltaan suurempi kuin mitä tilanne on ollut aiemmin satoja ja tuhansia vuosia.

    Japani ei varastanut suomalaisilta hyvinvointia, eivätkä Kiina tai Intiakaan sitä tule tekemään. Nuo maat tulevat kasvamaan ja tulemme käymään noiden maiden kanssa kauppaa. Vähitelleen kustannuserot tasoittuvat ja lyhytaikaiset häiriöt tasoittuvat.

    Työ ei lopu tekemällä ja ihmisten tarpeille ei ole mitään rajaa maailmassa. Nuo seikat takaavat, että fiksulla työllä tulee aina tienaamaan leipänsä. Jos joku tekee omat hommat halvemmalla, niin se tarkoittaa vain halvempia hintoja sitten kun on vaihtanut muihin hommiin.

  26. Olipa jälleen hyvä kirjoitus Jari, kiitos!

    Tuntuu niin hassulta, että meillä tosiaan nuoret valittavat koulutuksesta, vaikka ovat etuoikeutettuja sen suhteen. Yhtä älyttömältä tuntuu vaatia palkankorotuksia ikään kuin perusoikeutena.

    Jostain kumman syystä itsekin, kun tein Joulun välipäivinä hommia, koin hieman syyllisyyttä – nythän pitäisi lomailla. Miksi ihmeessä? Tai pikemminkin, miksi pitäisi pyydellä anteeksi sitä, että panostaa aikansa vapaaehtoisesti työntekoon?

    Pitää tosiaan olla se hinku ja halu, motivaatio ja tahtotila tehdä uusia juttuja. Mutta toisaalta: jos kerta toisensa jälkeen törmää byrokratian seinään ja kommentteihin, miksi innovaatio ei onnistu, niin ei se vika kokonaan siinä pienessä ihmisessäkään ole.

    Hyvää ja yritteliästä alkanutta vuosikymmentä kaikille!

    1. Heli, erittäin hyvä pointti! On tämä maailmamme mallillaan, kun ahkeran täytyy potea huonoa omatuntoa.

      Monesti yrittäjien pitkiä päiviä taivastelevat eivät ymmärrä, että itse itsensä työllistävät tekevät tunteja paljon aivan vapaaehtoisesti ja mielellään.

      Jopa näistä motivoituneista yrittäjistä saattaa olla joskus hienoa kehuskella pitkillä päivillään jälkikäteen. Siitä saa ilmaiseksi marttyyrin sädekehän, vaikkei pakertaminen tuskallista olisi ollutkaan.

  27. Keskeinen huomio huippuosaamisessa on myös oppimismotivaatio. Yksin ahkeruus ei riitä, jos motivaatio polkee pohjamudissa. Ja on vaikea uskoa, että kukaan jaksaisi puskea kymppitonnia kasaan alalla, jonka kokee vastenmieliseksi.

    Kenties Pohjoismaiden lintukodossa ongelmana onkin, että siinä kun nälkä on onnistuttu menestyksekkäästi poistamaan motivaattorilistalta, ei tilalle ole tarjottu uusia mahdollisuuksia.

  28. Onneksi mun ei tarvi osata näitä pääsykoelaskuja, voin postata toimeksiannon elance:en ja joku intialainen tekee sen mulle dollarilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Crazy chemist with a failed experiment, explosion in laboratory
Jari Parantainen

Vain supertähtien tuotteistaminen unohtui

Jopa maailman tunnetuimpien gurujen asiantuntemus muuttuu rahaksi hyvin nihkeästi – ainakin, jos palvelujen tuotteistaminen unohtui. Freakonomics-kirjan toinen kirjoittaja Steven D. Levitt kertoi hiljattain omasta firmastaan, joka ei menestynyt.

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Selkopuhe voitti asiantuntijan jorinan

Rooger Doodley pohti Neuromarketing-blogissaan jo kauan sitten, miksi Donald Trumpin viesti tuntuu uppoavan äänestäjiin. Uusimmassa tekstissään (Trump Surprise: Four Neuromarketing Takeaways from the 2016 Election) hän käy läpi muutamia

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Karisma kumpuaa vikkelyydestä

Harvard Business Review (3/2016) kirjoitti Queenslandin yliopiston professori William von Hippelin tutkimuksesta (juu ei, nimi ei ole aprillipilaa). Tulokset kertoivat, että mitä vikkelämmin koehenkilön pää toimii,

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.