Vain kasvuyrittäjä kelpaa, osa 3

6.10.2008    Jari Parantainen   8 kommenttia

Suomessa on nähty viime vuosina monta kertaa, mikä saa yrittäjät innostumaan. Se on raha. Ikävä kyllä moinen motiivi on suuren enemmistön mielestä aivan sietämätön.

Miksi joku haluaa kasvattaa yritystään? Sehän merkitsee kovaa työtä. Mikä siis potkii eteenpäin?

Tässä muutamia yleisimpiä syitä:

  1. Yrittäjä haluaa näyttää menestyksensä muille. Onnistuja saa valtaa ja mainetta. Se tekee hyvää itsetunnolle. Koulukiusattu pääsee kuittailemaan riivaajilleen. Menestyjä voi myös nousta sosiaaliryhmästä toiseen.
  2. Firman kasvattaminen saattaa olla jo sinänsä hauskaa. Se on vaikea projekti ja pelien peli. Innokas puurtaja pääsee ratkomaan loputtomasti toinen toistaan hankalampia ongelmia. Moni saa tyydytystä älyllisistä haasteista. Vielä ripaus kilpailuhenkeä, niin kasvuyrittäjähän se siinä.
  3. Kasvu saattaa tuottaa paljon rahaa. Seteleillä on hyvä kuitata edellisen laman velat. Euroilla voi ostaa hankalan yhtiökumppanin ulos. Hillo tuo turvallisuutta ja lisää vaihtoehtoja. Sillä saa kaupasta palkintoja. Flaksikin petraantuu kummasti.

Mihin näistä kolmesta motiivista poliitikko voi vaikuttaa?

Toisten ihailua mahdollisimman paljon janoavia narsistisia yrittäjiä on vaikea tehtailla. Eikä bisneshenkilöiden arvostus kohene käskemällä.  Taitaa olla siis tekemätön paikka.

Sama pätee toiseen vaihtoehtoon. Vain harvat todella nauttivat peleistä ja riskeistä kaukalon ulkopuolella. Useimmat ovat kuitenkin penkkiurheilijoita ja perässähiihtäjiä. Sellaista terapialaitosta maahamme tuskin syntyy, joka voisi muuttaisi suomalaisen ominaispiirteitä tai temperamenttia.

Sen sijaan kolmanteen linjaan ministeri voi vaikuttaa. Hän voi palkita menestyviä yrittäjiä rahalla. Eikä millä tahansa valuutalla.

Houkuttimena on käytettävä nimenomaan veroporkkanaa.

Käytännössä menetelmää on testattukin. Kuvio toimii oikein hyvin.

Vuoden 1993 alusta yritysten voittoja alettiin verottaa merkittävästi aikaisempaa kevyemmin. Pääomatuloprosentti putosi 25:een.

Seurauksena oli muun muassa se, että vuonna 1995 osakeyhtiöistä kertyvät valtion verotulot kasvoivat jo 10 miljardiin euroon. Summa kaksinkertaistui vuodesta 1998, jolloin verokanta oli vielä ankara 50 prosenttia.

Pian uudistuksen jälkeen verottaja huomasi järkyttävän ilmiön: tuhannet ammattilaiset siirtyivät vaivihkaa yrittäjiksi. Suomeen syntyi lukuisia pieniä yhtiöitä, jotka alkoivat tarjota palvelujaan suuremmille putiikeille.

Eri alojen asiantuntijat ryhtyivät toimimaan loogisesti. Pienten osakeyhtiöiden omistajat pyrkivät muuttamaan palkkatulojaan pääomatuloiksi, jotta he selviäisivät pienemmillä veroilla.

No sehän ei tietenkään käynyt päinsä. Kansan kateus nosti päätään. 

Verovirasto päätti, että moinen keinottelu täytyy suitsia välittömästi. Niinpä se alkoi purkaa osakeyhtiöitä tavalla, jota moni piti suorastaan lainvastaisena. Miljoonamätkyjä paukahteli sinne tänne melko satunnaisen tuntuisesti.

(Keskustelu tästä samasta asiasta on virinnyt viime aikoina uudelleen. Syynä ovat olleet yksityiset lääkäriasemat, jotka ovat alkaneet maksaa osakkailleen osinkoja tavallisen palkkatulon sijaan.)

Vuosituhannen vaihteessa oli vuorossa uusi näytös. Silloin lukuisat äkkirikastuneet it-miljonäärit saivat opetuslapsia. Jokainen teekkari oli perustamassa omaa puljuaan, koska vaurastuminen alkoi tuntua todelliselta vaihtoehdolta.

Tuorein esimerkki rahan voimasta on WinCapita-pyramidihuijaus. Kun appiukko alkoi yhtäkkiä haalia kymppitonnien tuottoja ”valuuttakaupasta”, pakkohan vävyn oli seurata esimerkkiä. Tutuille kuin tyhjästä tupsahtanut varallisuus oli suorastaan sietämätöntä.

Lähihistoriasta on siis näyttöä siitä, että raha saa laiskankin liikkeelle.

Mikä sitten mättää? Jos uusia yrittäjiä olisi näin helppo kannustaa, miksei sitten vokotella veroetujen voimin vaikka kaikki suomalaiset pienyhtiöidensä toimitusjohtajiksi?

Luulisi nimittäin, että firmoja kannattaisi käynnistää niin paljon kuin mahdollista. Siten niistä jalostuisi myös mahdollisimman monta kasvuyritystä.

Kyllähän se muuten, mutta kun ihmisen pää ei toimi niin. Lue juttu nimeltä Tulos ei koskaan ratkaise.

Esimerkki kertoo, mistä on kyse. Edelleen liian moni suomalainen on sitä mieltä, että muut eivät saa saada enemmän kuin hän itse. Ei vaikka siinä pelissä kaikki saattaisivat voittaa. Eikä sittenkään, vaikka yrittäjäksi heittäytynyt kuinka puurtaisi enemmän tai riskeeraisi omaisuutensa.

Vastaavasta asenteesta on tuore esimerkki Etelä-Euroopasta. Ammattiliitoilla oli kaksi vaihtoehtoa syyskuussa Italiassa. Joko kansallinen lentoyhtiö Alitalia menisi konkurssiin. Tai sitten 3000 työntekijää pitäisi sanoa irti.

Ay-väki valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon. Mieluummin kaikille potkut. Muuten toiset olisivat saattaneet saada enemmän kuin toiset.

Suomalainen saa lisää kasvuyrityksiä heti, kun hän on valmis sietämään naapurin menestystä.

 (0)
Aiheet:



8 kommenttia

  1. kuka lie kirjoitti:

    Näin se valitettavasti on; huomaan itsestänikin kyseiset piirteet:
    KATEUS.
    Vaikka olenkin mm. leveyssuuntaan kasvava yrittäjä,
    välillä huomaan kahdehtivani muita.
    Tästä tuli mieleen positiiviset ja negatiiviset kannustimet;
    monelle on isompi asia menettää 1 euro kuin saada 10 euroa;
    ja moni ottaa mieluummin varman 1 euron kuin 20 % todennäköisyydellä 10 euroa.
    Kateellisia ja laiskoja me ollaan. Valitettavasti.

     (0)
     (0)
  2. Mari Koo kirjoitti:

    Mainioita ajatuksia läpi kirjoitussarjan! Vaikka itse olen yrittäjänä vasta alkutaipaleella, niin eipä tässä ole kyllä missään vaiheessa ole tullut mieleen kasvua tavoitella. Ja se kateus... Kunpa sen jotenkin saisi käännettyä sille mallille, että kateus saisi yrittämään itse vähän enemmän. Toisaalta minua viisammat ovat sanoneet, että jos joku sinua kadehtii, niin sehän on vain merkki siitä, että varmasti olet tehnyt jotain oikein :)

     (0)
     (0)
  3. Lasse Rintakumpu kirjoitti:

    Pidän itseäni *suht* immuunina kateudelle. Enkä sano tätä siksi, että haluaisin esittää julkisesti olevani parempi eli narsistisempi kuin muut.

    Sanon tämän siksi, että olen sen verran itsekäs, etten yleensä näe muiden menestyksen olevan itseltäni pois. Kaiken lisäksi minusta on mukavaa, jos ihmisillä menee hyvin.

    Mutta koskapas joku poliitikko sanoo vastaavaa? Taitavat mennä nämä puheet usein päinvastoin. Eli jos raha on selkeä kannustin, mutta kateus este, on jälkimmäisellekin *ehkä* mahdollista tehdä jotain.

     (0)
     (0)
  4. Outi kirjoitti:

    Kateus on inhimillistä ja saattaa olla vahva voimavara. Valitettavasti se voi myös olla todella lamauttavaa, kuten artikkelista tulee esille.

    "Edelleen liian moni suomalainen on sitä mieltä, että muut eivät saa saada enemmän kuin hän itse."

    Tässä taitaa osittain olla kyse siitäkin, että kadehtija TIETÄÄ, että voisi saada itsekin haluamansa kun vain ryhtyisi tekemään jotakin, mutta kun se tekeminen voi vaatia MUUTTUMISTA ja kasvamista (nyt en puhu euroissa mitattavasta kasvusta). Muutoksen pelko saa junttautumaan hyväksi havaittuun "kuoppaan" ja jotta muiden kasvu ja muuttuminen ei tuottaisi paineita omalle muuttumiselle, yritetään pitää muutkin samassa montussa.

     (0)
     (0)
  5. Aki Kakko kirjoitti:

    Loistava ja provosoiva kirjoitus taas, mutta...

    Muutama asia jäi kuitenkin hiertämään.
    Osassa 1 ja 2 pohdit lobbausta kasvuyrittäjyyteen - tähän on mielestäni erittäin yksinkertainen tilastollinen syy:
    Nro. 1: Kasvuyritykset kansainvälistyvät lähes 100% enemmän kuin ei kasvavat! Merkitys Oy Suomi Ab:lle tietysti ilmeinen. Vai mitä?
    Nro. 2: Kasvuyritysten työllistävyysvaikutukset erittäin merkittäviä suhteessa ei kasvaviin yrityksiin.
    Nro. 3: Kasvuyritykset ovat keskimääräisesti erittäin hyviä veronmaksajia.

    Yritystoimintana ns. ei kasvuyrittäjyys ei ole tuomittavaa, mutta tuskin lobbauksen arvoista. En ainakaan kannustaisi poliitikkoja siihen tämän valtion osakkeen omistajana. Eikä tätä tule kannustaa esim. verohelpotuksilla!

    Aivan toinen asia on mitä oikeasti on kasvuyrittäjyys?
    Ehkä se on puhtaimmillaan orgaanista ja kannattavaa kasvua?
    Mutta yritystä voi toki kasvattaa myös rakenteellisesti ja johonkin pisteeseen myös kannattamattomastikin... Ja silti tehdä myöhemmin hyvää tulosta tai vaikka exitin - jossa tasearvon ylittävä preemio arvioidaan yleensä pääsääntöisesti tulevien kassavirtojen mukaan, jolloin kasvava käyrä on mielestäni paremipi kuin laskeva. Myöskään kovin pientä yritystä varsinkaan ei kasvavaa on haastavaa myydä, jollei myyntikohteena ole yrittäjän työpanos. Eikö tämä mahdollisuus myydä tuo sitä vapautta yrittäjälle? Mielestäni tuo.

    Sitten tähän kirjoitukseen:
    Kateuden lisäksi - myös yrittäjänä epäonnistumiseen liittyvä julkinen nöyryytys (ei pelkästään onnistumiseen - jota myös paljon tapahtuu) ja osittainen ihmisarvon riistäminen - ei välttämättä ole myöskään omiaan luomaan riskinottoa arvostavaa yrityskulttuuria, jossa myös onnistumiset ovat sallittuja. Kateus ei ole valitettavasti ainoa syy.
    Elinkautisrangaistukset ovat yleisempiä yritystoimissa, kuin ne ovat millekkään rikollisryhmälle Suomessa. Tarkoitan tässä rangaistuksen pituutta, en sen laatua.

    Yleensä kasvuyritys perustetaan kasvuyritykseksi - yrittäjyyden voisikin keskesteluiden alussa jakaa vähintään kasvu-, perhe-, yksityis-, elämäntapa- ja sarjayrittämiseen. Joista toki elämäntapa- ja sarjayrittäjyys liittyvät vahvasti muihin, mutta kertovat hyvin mistä hommassa on kysymys.

     (0)
     (0)
  6. Jari Parantainen kirjoitti:

    Kiitos Aki, erinomaista pohdintaa!

    Olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä syistä, joiden vuoksi poliitikkojen kannattaa puhua kasvuyrittäjyyden puolesta.

    Lobbareiden myyntipuheet ovat kuitenkin heikkoja.

    Kuvitteleeko joku todella, että jo yrittäjäksi ryhtyneitä kannattaa haukkua pelkureiksi? Saako se jotain hyvää aikaan?

    Moniko myyjä menestyy ammatissaan siten, että hän haukkuu asiakkaitaan vätyksiksi?

    Entä riskeeraako yksikään yrittäjä perheensä toimeentulon siksi, että esimerkiksi isänmaan tulevaisuus niin vaatii?

    (Toki osa yrittäjistä tuntee tarvetta pyydellä anteeksi kasvuhalujaan. Silloin he tulevat hädissään ja paremman puutteessa vedonneeksi yleviin motiiveihin, kuten yhteiskunnan etuun.)

    Kaikki terveet ihmiset ja muut eläimet tavoittelevat välitöntä hyötyä ja huvia käskemättäkin. Mielihyvää ei vain pidä joutua odottelemaan kovin kauan. Harvat poikkeukset jaksavat lykätä täyttymystä vuosikausia, vaikka se olisi lopulta kuinka mahtava.

    Jos kasvuyrittäjiä ei ilmaannu tarpeeksi itsestään, kannustimet ovat väärät. Jos palkinto on sopiva, tilanne muuttuu yhdessä yössä.

    Lobbarit voisivat siis keskittyä mäkätyksen ja sormien heristelyn sijaan miettimään, mitkä ovat toimivia kannustimia.

    Yksinkertaisinta olisi, että verottaja alkaisi suosia itsensä ja muita työllistäviä suorastaan törkeästi.

    Kyllä, sillä olisi varmasti varjopuolensa. Mutta rapatessa roiskuu. Sitä paitsi jos yksi kannustin ei toimi, sen voi aina korvata jälkikäteen jollain toisella.

    Johan se on nähty, miten esimerkiksi vielä hetki sitten rutiköyhä Irlanti vaurastui, kun se ymmärsi ryhtyä suosimaan yritystoimintaa oikein kunnolla.

    Ikävä kyllä yhä suurempi osa suomalaisista kuvittelee, että sähkö tulee töpselistä, maito K-kaupasta ja palkkaraha pankista. Siksi enemmistölle on turha yrittää avata kovin pitkiä syy-seurausketjuja. Kuten sellaista, että todennäköisesti meistä jokaikinen pärjäisi lopulta paremmin, jos suosisimme yrittäjiä aivan poskettomasti.

    Ziljardin euron innovaatio olisi sellainen porkkana, joka a) saisi katkerimmatkin ay-demarit näkemään oman hyötynsä ja b) samalla palkitsisi vähänkään menestyviä yrittäjäksi heittäytyneitä selvällä rahalla niin että tuntuu.

     (0)
     (0)
  7. Aki Kakko kirjoitti:

    Näinhän se on, että kannustimien kautta kaikki tapahtuu, ja kuten totesit näitä esimerkkejä niiden toimivuudesta löytyy maailmalta...

    Ehdottomasti kannatan tätä törkeän suosimisen kaavaa - se on jopa suorastaan ainoa mahdollisuus, millä tämä pieni ja kutistuva, vanheneva sekä syrjäinen, pääomaköyhä, pienen kielialueen omaava ja luonnonvaroiltaan olematon kansakunta säilyttää nykyisen yhteiskuntamuotonsa ja varallisuustasonsa. Mikäli tähän halutaan vielä jonkinlaista kehitystä saada pitää kannustimien olla suorastaan SIKA TÖRKEÄT!

    Tämän puolesta minäkin olen valmis lobbaamaan.
    (Piilottaen sen tietenkin yhteisen hyvän nimeen, oman edun tavoittelun sijaan.)

     (0)
     (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *