Rinkelivarkaita keskuudessamme

30.9.2008    Jari Parantainen   5 kommenttia

Hyvin pieni yritys voi toimia ilman hävikkiä. Mutta jos toiminta laajenee, tilanne muuttuu. Rinkelikauppias keräsi mielenkiintoisia tilastoja huijaavista asiakkaistaan.

Paul Feldman on taloustieteilijä, joka työskenteli 20 vuotta virkamiehenä. Hän analysoi USA:n laivaston aseiden kustannuksia.

Feldmanilla oli tapana tuoda toimistolle perjantaisin rinkeleitä ja sulatejuustoa.

Rinkelit kelpasivat työkavereille. Pian niitä oli kiikutettava paikalle lähes kaksisataa kerrallaan. Niinpä Feldman toi pöydälle rahalippaan ja toivoi, että jokainen maksaisi syömisensä. Hän saikin tyypillisesti noin 95 prosenttia kuluistaan katetuksi.

Vuonna 1984 osaston pomo vaihtui. Feldman päätti lähteä yrittäjäksi. Hän alkoi kärrätä rinkeleita Washingtonin ympäristössä sijaitseviin toimistorakennuksiin.

Idea oli yksinkertainen. Feldman toimittaisi herkkunsa ja rahalippaan toimiston taukotilaan aamulla. Sitten hän noutaisi maksut ja yli jääneet eineet pois ennen lounasaikaa.

Bisnes kasvoi muutamassa vuodessa niin, että rinkeleitä meni jo yli 8000:n kappaleen viikkovauhtia.

Yrittäjä piti kirjaa liiketoiminnastaan hyvin tarkasti. Niinpä hän kokosi puolivahingossa aineiston, joka kertoo rinkelivarkaista mielenkiintoisia asioita.

Feldmanin vanhassa työpaikassa vain yksi 20:stä anasti perjantaisin. Se johtui todennäköisesti siitä, että kaikki tunsivat maksumiehen. Lisäksi hän oli aina lähistöllä. Kiinnijäämisen riski ja häpeä olisi ollut suuri.

Tilanne ei ollut aivan yhtä auvoinen, kun asiakkaat olivat vieraita.

Tuore yrittäjä huomasi, että yli 90:n prosentin maksutahti oli jo hyvä saavutus. Jos prosentti putosi alle kahdeksankymmenen, bisnes ei enää ollut kovin kannattavaa.

Feldmanin kirjanpidosta kävi ilmi, että pienten yritysten työntekijät olivat rehellisempiä kuin suurten. Useiden satojen ihmisten työpaikoilla rinkelirikolliset iskivät 3-5 prosenttia pienten työpaikkojen väkeä useammin.

Sää vaikutti maksuhalukkuuteen selvästi. Leuto ilma sai kukkaron nyörit höltymään. Kylmä, sade tai tuuli toimi päinvastoin. Tappiot kasvoivat.

Myös juhlapyhät merkitsevät. Jouluviikko on erittäin ankea, sillä silloin varkauksien määrä kasvoi 15 prosenttia. Samoin kävi muina stressaavina pyhinä.

Toisaalta esimerkiksi vapun tienoilla maksuhalut kasvoivat tavanomaisesta. Ilmeisesti se on juhla, joka vaikuttaa vain myönteisesti mielialoihin.

Feldman äkkäsi, että maksutta hotkivien määrä riippui myös työpaikan ilmapiiristä. Varastelu väheni, jos työntekijät tulivat pomonsa kanssa toimeen ja pitivät työstään.

Hupaisaa kyllä, kauppiaan tilastot paljastivat myös johtajista jotain. Nimittäin mitä isompi tappi, sen todennäköisemmin hän jätti maksamatta. Tämä kävi selvästi ilmi yrityksessä, jossa päälliköt työskentelivät omassa kerroksessaan.*

Voit pääsääntöisesti luottaa asiakkaisiisi, jos myyt menestyville yrityksille. Jos sen sijaan asioit suoraan kuluttajien kanssa, törmäät varkaisiin ja huijareihin paljon useammin. Viisas johtaja varautuu myös siihen, että yli 20 työntekijän firmaan mahtuu jo vähintään yksi varasteleva työntekijä.

* Feldman arveli, että johtajat saattaisivat jotenkin ajatella olevansa oikeutettuja pöllimään rinkeleitä. Mutta olisiko selitys ollutkin se, että johtajaksi päätyy todennäköisimmin sellainen uraohjus, joka on valmis huijaamaan muita?

Lähde: Freakonomics: A Rogue Economist Explores the Hidden Side of Everything, Steven D. Levitt & Stephen J. Dubner 2005
 (0)



5 kommenttia

  1. Antti kirjoitti:

    Tuo 20 työntekijää ei taida olla sattuma.

    Muistuu mieleeni tutkimus, jonka mukaan yli 20 mentäessä homma ei pysy yhden yrittäjän hanskassa. Voisiko olla, että rinkelivarkaita ilmaantuu juuri tämän kokoiseen yritykseen johdon puuttumisen vuoksi?

    Ilmeisesti noilla main puljun omistaja ei enää ole kaikille henk. koht. tuttu, mikä laskee moraalia.

     (0)
     (0)
  2. Jari Parantainen kirjoitti:

    Antti,

    Kiitos kommentistasi! Mainittakoon selvyyden vuoksi, että tuo luku 20 tulee tässä tapauksessa vain omasta kokemuksestani. Mutten lainkaan ihmettele, jos sille olisi tutkimuksissakin löytynyt perusteita.

    Tietyssä kasvunsa vaiheessa firma jakautuu joko virallisesti tai epävirallisesti kuppikunniksi. Yksittäisten "heimojen" enimmäiskoko tuntuu olevan parinkymmenen työntekijän hujakoilla.

     (0)
     (0)
  3. jeejee kirjoitti:

    Paljonkohan tuohon vaikuttaa se että johtavaan asemaan päässeet ihmiset tottuvat siihen että monenlaisia asioita ja palveluja ei tarvitse enää maksaa itse?

    Lätkäpeleihin ei tarvitse menne lippuluukun kautta vaan jonkun asiakkaan kutsuvieraana. Auto ei ole oma vaan firman leasing. Rukan laskettelureissut yms tapahtumat on virallisesti seminaarimatkoja.

     (0)
     (0)
  4. karoniem kirjoitti:

    "Voit pääsääntöisesti luottaa asiakkaisiisi, jos myyt menestyville yrityksille. Jos sen sijaan asioit suoraan kuluttajien kanssa, törmäät varkaisiin ja huijareihin paljon useammin."

    Mikä tekstin esimerkeista ja pohdinnoista johti tähän johtopäätökseen? Tämä jäi itselleni epäselväksi. Eikö juuri menestyvissä yrityksissä ole menestyviä johtajia (=rinkelivarkaat)?

     (0)
     (0)
    • Jari Parantainen kirjoitti:

      Kieltämättä sotkin loppukommenttiini myös omia kokemuksiani. Toisaalta lienee aika hyvä lukema, että jopa 80-90 % potentiaalisista varkaista pysyy kaidalla tiellä.

      Sen olen vain itse havainnut, että b2b-bisneksissä huijaamaan sortuvat oikeastaan vain ne epätoivoiset yrittäjät, jotka jo itse tietävät, että firma on menossa nurin. Pari sellaista on tullut vastaani yrittäjävuosieni aikana. Koskaan ei ole tarvinnut huolehtia siitä, että menestyvän firman väki olisi alkanut vedättää.

      Kuluttajapuolella meno on paljon hurjempaa. Eniten ihmiset käyttävät hyväkseen palautusoikeutta. He käyvät hakemassa uuden tv:n urheilukisojen ajaksi ja palauttavat sen sitten kauppaan. Tuulettimet tulevat Stockmannille takaisin, kun pahin helleaalto on ohitse jne. Röyhkeydellä ei ole mitään rajaa.

       (0)
       (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *