Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Tikkaa heittävä apinat

Tikkaa heittävät apinat

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Mitä kuuluisampi asiantuntija on, sitä huonommin hän osaa ennustaa tulevaa. Laaja tutkimus osoitti, että maineikkaimpien asiantuntijoiden näkemykset osuvat eniten harhaan.

Kokemus ei auta asiantuntijaa, joka yrittää ennustaa tai tulkita todisteita. Berkleyn ylipistossa psykologiaa opettava Philip Tetlock on osoittanut sen varsin perinpohjaisella selvityksellään.

Tetlock on tutkinut ihmisiä, jotka saavat ennustamisesta tai spekuloinnista elantonsa. He ovat usein asiantuntijoita, jotka esiintyvät tiedotusvälineissä. Heitä kutsutaan kertomaan näkemyksiään erilaisiin aivoriihiin, valiokuntiin ja konklaaveihin.

Tetlockin mukaan nämä arvostetut ammattilaiset ovat yhtä surkeita ennustajia kuin kaikki muutkin. Heitä vain harvoin kovistellaan jälkikäteen vääristä arvauksista. Eivätkä he itsekään yleensä myönnä erehtyneensä.

Vika oli vain ajoituksessa. Tai kenties jokin täysin ennakoimaton käänne sotki kuviot. Selityksiä riittää.

Tetlock väittää, että mitä arvostetumpi asiantuntija on alallaan, sitä epäluotettavammaksi hänen ennusteensa tulevat. Itse asiassa kuka tahansa tiedotusvälineitä seuraava tavallinen ihminen pystyy arvaamaan tulevat tapahtumat yhtä hyvin kuin ennustamisen ammattilainen.

Veikkaan, että monilla olisi houkutus leimata Philip Tetlockin näkemykset huuhaaksi. Mutta ikävä kyllä hänen mielipiteensä perustuvat harvinaisen perusteelliseen, lähes 20 vuoden pituiseen tutkimukseen.

Hankkeeseen valittiin 284 asiantuntijaa, jotka ennustivat ammatikseen poliittisia tai taloudellisia trendejä. Heiltä pyydettiin arvioimaan paitsi oman alansa tulevaisuutta, myös sellaisia asioita, joissa he eivät olleet spesialisteja.

Kun tutkimus päättyi vuonna 2003, asiantuntijat olivat tehneet huimat 82 361 ennustetta!

Tulokset olivat kaikkea muuta kuin mairittelevia.

Kun asiantuntijoiden piti ennustaa tulevien tapahtumien todennäköisyyksiä, he pärjäsivät hommassa huonommin kuin tikkaa heittävät apinat. Arpomalla olisi syntynyt parempia tuloksia.

Mitä kuuluisampi ammattilainen näkemyksiään esitti, sitä komeammin arvaukset menivät metsään.

Tässä onkin jokaiselle asiantuntijaporukan johtajalle hiukan miettimistä, etenkin jos koko firman strategia perustuu heidän ennusteisiinsa.

Vankka kokemus synnyttää perusteetonta itseluottamusta. Mitä paremmin asiantuntija syventyy alaansa, sitä enemmän hän löytää mitä tahansa näkemystään tukevia tietoja. Lisäksi hän suhtautuu hyvin kriittisesti päinvastaisiin todisteisiin.

Lähde: The New Yorker, Everybody’s An Expert – Putting predictions to the test, Louis Menand 5.12.2005

3 vastausta

  1. Pitää huomauttaa, että *kaikkein parhaimmat* eivät lankea tähän perusteettoman itseluottamuksen sudenkuoppaan.

    Tilanne on hieman sama kuin usein akatemiassa. Kokenut tutkija löytää helposti (vääräksi osoitetulle) teorialleen — johon on saattanut huveta koko elämä — perusteita ja saattaa vieläpä saada muut uskomaan itseään.

    Erinomainen tutkija myöntää olleensa väärässä.

  2. Aivan. Lasse(kin) osuu oikeaan. Toisaalta kun ihmisellä on tietoa päässään kovasti paljon niin tyhmäksi heittäytyminen ei ole ihan helppoa. Meillä mainoshommissa tuo taito on kuitenkin elintärkeä.

    Itse uskon siihen että ensivaikutelma kertoo eniten. Ihmisellä on sisäsyntyinen kyky tehdä tiedostamattomasti hyvinkin monimutkaisia arvioita. Uskon että tämän vuoksi asiasta tietämätön, mutta fiksu henkilö ”ennustaa” parhaiten (tutkija on ensivaikutelman kadottanut usein jo vuosia sitten).

  3. Monta vuotta saman teknologian kimpussa: rakastunut siihen eikä näe metsää puilta muutenkaan. Teknologiaa voisi hänen mielestään käyttää lähes mihin tahansa eikä ymmärrä miksei ihmiskunta ota sitä jo käyttöönsä.

    Auta armias jos joku ”rookie” tulee, tutkailee aihepiiriä ja tekee siitä kahden viikon jälkeen kiteyttävän ja kansalaiselle ymmärrettävän referaatin. Ko. referaatilla ei ole MITÄÄN arvoa ja ko. rookie on täysi pelle kun uskaltaa arvioida tuolla kokemuksella…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Vinkit kriisijohtamiseen
Minna Elomaa

Nesteestä nosteeseen – TOP 10 vinkit kriisijohtamiseen

Tuotteistuksen kolme vaihetta on lupaus, lunastus ja paikkaus. Paikkausvaiheeseen päästään, jos jotain menee pieleen. Kokosin omista kokemuksistani vuosien varrelta kriisitilanteen haltuunottoon vinkit, joita olen arjessa

fossiili-3
Jari Parantainen

Valtuutetun vaarallinen johtamisvinkki

Päätä ensin tavoitteet ja vasta sitten resurssit. Jos annat resurssien ohjata tavoitteita, organisaatiosi päätyy muiden fossiilien seuraksi aika pian.

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.