Kenen on vastuu, osa 3

30.4.2008    Jari Parantainen   8 kommenttia

Jos ovat pomot usein kusipäitä, kyllä työntekijätkin osaavat ällistyttää. Esimiesaikoinani olisin maksanut riemusta kiljuen huippuliksaa, jos olisin löytänyt vastuu-käsitteen ymmärtäviä ammattilaisia riveihimme.

Olin mainostoimiston vetäjänä hetken 1990-luvun puolivälissä. Nuori graafikkomme tuli juttusille. Hän oli hiukan hermostunut. Lopulta selvisi, että palkkaa olisi pitänyt saada lisää.

Eipä siinä mitään. Kysyin perusteluja.

Syy oli tietenkin se, että harjoittelijamme elämiseen meni niin paljon rahaa, ettei hänelle tahtonut jäädä mitään kouraan.

Yritin siinä sitten selittää elämän tosiasioita. Tiedustelin, mistä hän kuvitteli palkkarahojemme tulevan.

Pääsimme yhteisymmärrykseen, että hillot taitavat ilmestyä asiakkailtamme. Kellarissamme ei suinkaan ollut setelipainoa, josta voisimme tilata käteistä kassan tilkkeeksi.

Entä suostuisivatko asiakkaamme maksamaan mainostoimistomme palveluista enemmän siksi, että eräs työntekijämme kuluttaa ansionsa kalliiseen kämppään ja mustiin merkkivaatteisiin?

Totesimme, etteivät mainostajat taida välittää sellaisesta perustelusta pätkän vertaa.

Sovimme, että palaamme asiaan heti, kun juniorimme tuottavuus olisi noussut niin paljon, että se näkyisi myös laskutuksessamme.

Vastuun käsite on hämärtynyt muuallakin. Aikuiset ihmiset kieltäytyvät hyväksymästä, että heidän teoillaan olisi joitain seurauksia. Esimerkkejä riittäisi loputtomasti. Tässä niistä vain muutamia:

  • Toimihenkilöunioni haastoi Stora Enson oikeuteen heinäkuussa 2007. Paperimiehet olivat pahoittaneet mielensä siitä, ettei työnantaja halunnut palkita laittomaan lakkoon osallistuneita vielä bonuksillakin.
  • Nokialaiset puolestaan ottivat herneen nenään, kun tulospalkkaa ei tullut vuoden 2006 jälkipuoliskolta. Se ei tuntunut vaikuttavan asiaan, että etukäteen sovitut tulostavoitteet jäivät saavuttamatta.
  • Kodakin vuonna 2007 tekemän tutkimuksen mukaan vain joka neljäs työntekijä pitää sitä varastamisena, että hän käyttää työnantajansa tulostimia omiin tarkoituksiinsa. Syykin on selvä: värikasetit ovat niin kalliita.

Vuosituhannen vaiheessa eräässä ohjelmistoyrityksessä sovittiin, että sihteeri Mirja (nimi muutettu) alkaisi huolehtia koodareiden tuntikirjauksista. Hänen tehtävänsä oli kerätä tuntilistat kuukausittain ja välittää ne ajoissa etukäteen palkanlaskijalle.

Eräänä päivänä ionipipot tulivat toimitusjohtajan luo. He kysyivät huolestuneina, miksei liksoja näkynyt tilillä. Palkkapäivä oli ollut jo aikoja sitten.

Pomo alkoi selvittää tilannetta. Hän kysyi palkanlaskijalta, oliko maksatuksessa ollut jotain hämminkiä. Ei kuulemma ollut mitään ongelmaa. Tosin yhtään palkkaa ei ollut maksettu, koska ei ollut tuntilaskelmiakaan näkynyt!

Tilanne ei kuitenkaan häirinnyt tätä taloushallinnon ammattilaista niin paljon, että hän olisi alkanut kysellä kadonneiden palkkatietojen perään.

Seuraavaksi toimari uteli Mirjalta, mihin tuntilistat olivat joutuneet. Sihteeri oli äimänä. Eihän hänellä ollut asian kanssa mitään tekemistä. Hän oli ollut juuri sinä päivänä flunssassa!

Kumpikaan dynaamisen duon jäsenistä ei siis näyttänyt ymmärtävän lainkaan, mitä vastuu tarkoittaa. Heidän mielestään oli yhdentekevää, että puolet firman työntekijöistä jäi ilman palkkojaan.

Kun olin vielä esimies, huomasin, että moni vastuunpakoilija oli helppo tunnistaa jo ennen kuin hänestä edes ehti tulla työntekijämme. Kaikkein omituisinta lajia ovat ns. ammattilaiset, jotka tulevat työpaikkahaastatteluun myöhässä.

Jos ensitapaaminenkaan mahdollisen uuden työnantajan kanssa ei ole hakijan mielestä riittävän tärkeä syy olla ajoissa, mikä sitten olisi?

Aikanaan tapanani oli kuunnella luovat selitykset ja hyvästellä myöhästyjät jo firmamme ulko-oven kynnyksellä*. Kiitin käynnistä ja toivotin hyvää loppuelämää.

Työntekijän koulutus ja kokemus on nollan arvoista, jos hänelle ei voi antaa vastuuta. Selvitä todellinen tilanne heti koeaikana. Jos tulokas on jo silloin innokas syyttämään laiminlyönneistään kaikkea muuta kuin itseään, tilanne tuskin paranee myöhemmin.

*Kaikkia en halunnut edes ovellemme. Jos työpaikanhakija alkoi tentata loputtomasti ajo-ohjeita tai bussireittejä puhelimessa, totesin jo siinä vaiheessa, ettei hän taida soveltua meille töihin. Jos nimittäin täysi-ikäinen ei löydä tulevan työnantajansa toimistolle ihan itse, tuskin hänelle voi antaa kovin vaativia työtehtäviä muutenkaan.

 (0)
Aiheet:



8 kommenttia

  1. Vesa kirjoitti:

    No rupesiko sen mainostoimiston juniorin tuottavuus kasvamaan?
    Jos tuottavuus nousi, niin nostitko myös palkkaa kuten lupasit?

     (0)
     (0)
  2. Jari Parantainen kirjoitti:

    Olimme samassa työpaikassa enää niin vähän aikaa, etten ehtinyt vaikuttaa asiaan.

    Mutta sen tiedän, että kyseinen juniori löysi aika pian sen jälkeen tosi hienon keinon erikoistua ja erilaistua. Se johti myös aivan toisenlaisiin palkkioihin kuin perinteisessä mainostoimistotyössä olisi ollut todennäköistä.

     (0)
     (0)
  3. Samuel Hovi kirjoitti:

    Kyllä kirpaisi. Itse nimittäin saavuin juuri viikko sitten työpaikkahaastatteluun hikisenä, hengästyneenä ja rutkasti myöhässä, jouduinpa vielä soittamaan ja kysymään ohjeita perille.

    Joka tapauksessa sain työpaikan. Suunnistajat erikseen ja it-ammattilaiset erikseen. Toisaalta, en sentään syyttänyt ketään muuta, vaikka olisin voinut syyttää Turun paikallisliikenteen umpisurkeata reittikarttaa, teiden huonoa nimeämistä jne. Itsepähän eksyin.

    Opin myös, että jos kysyy suttuisesti tatuoiduilta, krapulaisen näköisiltä rahaa pummaavilta pitkätukilta (olen kyllä itse varmaankin aika samannäköinen) tietä, voi varautua siihen että ohjeet eivät ole ihan luotettavimpia.

     (0)
     (0)
  4. Antti kirjoitti:

    Hei Jari. Arvostan mielipiteitäsi ja johtamiskokemustasi. Voit olla oikeassa myös rekrytoinnissa - olisi tyhmää valita hakijoista se vastuuttomin. Takuulla olet oikeassa puhuttaessa ammattiliitoista. Mutta mietitään hetki tuota ohjelmistoyrityksen esimerkkiä.

    Tulkitset tilanetta melko yksipuolisesti tai sitten kirjoitat tarkoituksella kärjistäen.

    Ensinnäkin, vastuu ei ole äidinmaidosta saatava ominaisuus, vaan se opitaan. Jokainen meistä voi aika helposti kertoa mistä on oppinut vastuullisuutta (esim. perheeltään, armeijassa jne.). Valitettavasti kaikki eivät saa mahdollisuutta oppia vielä työelämässäkään.

    Toiseksi, vastuu lienee tilannesidonnaista. Tästäkin voi löytää esimerkkejä hyvin läheltä. Herää kysymys miksei Mirjaa kiinnostanut palkka-asiasta huolehtiminen.. Olisin yllättynyt jos hän olisi yhtä vastuuton esim. lapsistaan huolehtiessaan.

    Eikö sinusta ole hassua, että ko. toimitusjohtaja on muistanut kertoa tuollaisesta tapauksesta, mutta ei varautua siihen, miten toimitaan jos sihteeri sairastuu?

    Voi olla, että parin kymmenen vuoden päästä huomaan sinun olleen oikeassa, mutta toivottavasti en.

    P.S. Annan toimitusjohtajalle sijoitusvinkin, jonka ROI hipoo pilviä: taskupeili (n. euron Tiimarista). Kun käy niin kuin esimerkissä, niin kaiva peilin esille. 30sekuntia riittänee useimmille. Tämän jälkeen voi hyvillä mielin lähteä pyörimään toimistoon sormi ojossa.

     (0)
     (0)
  5. Jari Parantainen kirjoitti:

    Antti,

    Kiitos hyvistä kommenteistasi. Tässä muutamia niistä heränneitä ajatuksia:

    1. Vastuullisuus on todellakin opittu ominaisuus. Kirjoitan joskus myöhemmin siitä, mitä tutkimukset sanovat asiasta.

    Olen kuitenkin havainnut, että ihmiset muuttuvat aikuisina äärettömän harvoin vastuuttomista vastuunsa tunteviksi tai päinvastoin. Käytännössä työnantaja ei voi laskea sen varaan, että esimies onnistuisi moisessa koulutustehtävässä.

    2. Mirja oli saanut tehtävän siksi, että hän pyysi itselleen vastuullisempia töitä. Hänellä oli myös varahenkilö. Mutta M kuvitteli, että influenssavirus vapauttaa hänet vastuusta. Mielestäni hänen olisi pitänyt olla koomassa tai kuollut, että näin olisi tapahtunut.

    3. Kokeneille esimiehille on tuttua, että heidän alaisensa yrittävät aina tiukan paikan tullen delegoida saamansa vastuut takaisin pomolleen. Se on syynä siihen, miksi monet liian kiltit esimiehet horjuvat koko uransa sydänkohtauksen partaalla.

    4. Esimerkkini esimies ei varmasti ollut täydellinen hänkään. Mutta tietääkseni hän ei koskaan selitellyt tai yrittänyt vierittää vastuutaan jonkun toisen niskoille.

     (0)
     (0)
  6. Antti kirjoitti:

    Hyviä huomioita. Tässä vielä pari mietettä miksi pidän 'mekaanista' suhtautumista työntekijöihin jopa vaarallisena yrityksen kannalta.

    Harva voi käsi sydämellä sanoa sitoutuneensa yritykseen, jossa on palkansaajana. Usein sitoudutaan työtovereihin, esimieheen tai asiakkaisiin. Yrityksen tulos lienee lähinnä verottajan ja velkojan sydäntä (yrittäjän jälkeen). Tämän vuoksi voisi olla järkevää etsiä keinoja vastuun jakamiseen vähän eri näkökulmasta.

    Ja keinojahan on. Esimerkkinä heitän yhden tutkimuksen (valitettavasti en muista nimeä näin lonkalta), jonka mukaan ihmiset ovat valmiita menemään huomattavan pitkälle asioissa, joita he ovat julkisesti ja vapaaehtoisesti ilmoittaneet tukevansa. Ei ole kallis temppu, mutta jo se voi riittää.

    On jotenkin huolestuttavaa yrityksen kannalta jos esimiehen ensimmäinen lääke on potkujen antaminen. Tietysti joskus on paras päästää kumpikin pahasta.

    Tuo ennen ulko-ovea käännyttäminen on varmasti ajan käytön suhteen tehokasta, mutta rohkenen epäillä saako sillä keinoin koottua parhaita tekijöitä. Rimaa kun voi pitää korkealla monella tavalla.

    Työhaastatteluista puhuminen ei ole mitenkään tavaton puheenaihe kaveriporukoissa. On helppo ajatella että siinäpähän puhuuvat, mutta asiaa pahentaa se, että sama tyyppi todennäköisesti päätyy samalle alalle töihin. Olisi oltava aika hyvää tekemistä säästyneille minuuteille.
    Mutta, varmaan sivuat tätä vielä myöhemmin.

     (0)
     (0)
  7. Kotikonsultti kirjoitti:

    Nokian esimerkkiä on pakko kommentoida. Ensinnäkin on aivan luonnollinen reaktio "ottaa nokkiinsa" jos sattuu työskentelemään ko. yrityksessä ja menettää bonarinsa. Nokian palkkauksen kilpailukyky on täysin sidottu bonusjärjestelyihin, jos niitä ei tipu niin yhtähyvin voisit hakeutua kilpailijalle töihin.

    Lisäksi on alalla yleisesti tunnettu fakta että bonukseen oikeuttava menettely vaihdetaan vuosittain niin että sen saaminen olisi todella hankalaa. Jos osastossa tehdään vuosi kovasti töitä edellisvuoden bonusehtojen täyttämiseksi niin yllätys on suuri kun tulee ilmoitus että tänä vuonna palkanlisää saakin eniten kertakäyttökahvimukeissa säästäneelle osastolle.

    Maksoin oppirahani Nokialla enkä kusekkaan ko. yritykseen enää ikinä.

     (0)
     (0)
  8. Sau kirjoitti:

    Työpaikkahaastattelu on hakijan kannalta kuin tärkeä asiakastapaaminen. Niistä ei pidä myöhästyä.

    Toisaalta ne jotka myöhästyvät, myös tekevät jotain. On nimittäin helppo olla ajoissa palaverissa, jos sitä ennen ei ole mitään tekemistä. Kokemukseni mukaan myöhästyjien lisäksi on olemassa odottajien joukko, joka ei muuta teekään kun on ajoissa paikalla.

    Tämän porukan tunnistaa siitä, että palaverin tärkein päätös on seuraavan palaverin sopiminen. Ja kun pyydät ottamaan selvää jostain asiasta, he kysyvät vaikeroivalla äänellä "Miten?".

     (0)
     (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *