Edisonin hiililapio

23.3.2008    Jari Parantainen   13 kommenttia

Maailmassa riittää (omasta mielestään) luovia neroja. Toteuttajia on huomattavasti vähemmän. Silti moni asiantuntija luulee olevansa jotain siksi, että hänellä on hieno tutkinto tai titteli.

Luin sähköosaston ilmoitustaulua joskus 1980-luvun alussa. Eräs saman vuosikurssin heppu sattui viereeni. Osoitin hänelle mielenkiintoista työpaikkailmoitusta. Siinä elektroniikkatehdas tarjosi kesätöitä teekkareille.

Opiskelukaveri tuhahti: ”Siellä joutuu tietysti kolvi kourassa kokoamaan joitain piirilevyjä!”

Näin jo silloin punaista. Niin olen tehnyt sen jälkeenkin aina, kun törmään käytännön töitä halveksiviin snobeihin.

Mielestäni tutkinnoilla ei ole bisneshommissa mitään merkitystä. Vain konkreettisista tuloksista on hyötyä. Niitä taas on vaikea saada aikaan, jos ei ole valmis iskemään käsiään saveen.

Olen muutaman kerran haastatellut työpaikkaa hakevaa tohtoria. Jokainen tuntuu olevan ällistynyt, etten ole kiinnostunut opinnäytteistä sinänsä.

Sen sijaan haluaisin tietää, mitä hyötyä sivistyksestä on käytännössä. Siihen hakijat ovat yleensä tosi huonoja vastaamaan.

Lehtien yleisönosastoista voi lukea oppiarvoistaan ylpeiden kitinää vuodesta toiseen. Tutkintoja riittää, mutta duunia ei löydy sitten millään.

Näille epeleille ei tunnu valkenevan, etteivät asiakkaat osta teorioita. He haluavat ratkaisuja ongelmiinsa. Siksi kirjaviisaan täytyy osata muuttaa oppinsa tuotteiksi tai palveluiksi. Jos se ei onnistu, työpaikka on varmasti kiven alla.

Muutkin kuin tohtorit saattavat olla huvittavan ylpeitä oppiarvoistaan. Pari viikkoa sitten kysyin eräältä asiantuntijalta, onko hän insinööri.

”Ei, olen diplomi-insinööri”, hän napautti tiukasti takaisin.

En yhtään vähättele uusia uria aukovien tiedemiesten merkitystä. Ilman sellaisia aurinko kiertäisi edelleen maata. Mutta heidän lisäkseen työmarkkinoilla haahuilee keskinkertaista porukkaa, jolla on aivan epärealistiset kuvitelmat oman ajattelunsa tasosta.

Tuo joukko voisi ottaa oppia vaikkapa Edisonista. Ehkä kaikkien aikojen tunnetuin keksijä ei koskaan nyrpistellyt nokkaansa, kun piti kääriä hihat ja ryhtyä hommiin.

Hänen yrityksensä (josta tuli myöhemmin yksi maailman suurimmista yrityksistä nimeltään General Electric) myi voimalaitoksia Yhdysvaltain itärannikon kaupunkeihin 1800-luvun lopulla. Kerran Edison sai kutsun bostonilaiseen teatteriin, johon oli juuri asennettu sähkövalot.

Seurue oli arvovaltainen, sillä siihen kuului esimerkiksi paikallinen kuvernööri. Näytös alkoi ja aluksi kaikki näytti sujuvan.

Teatterin omistaja oli ollut poikkeuksellisen rohkea: hän oli purkanut koko kaasulla toimivan valaistusjärjestelmänsä uuden tekniikan tieltä.

Niinpä Edison huolestui tosissaan, kun sähkölamput alkoivat vähitellen himmetä kesken näytöksen. Hän jätti paikkansa ja lähti tutkimaan tilannetta yhtiökumppaninsa kanssa.

Pian muu seurue seurasi katsomaan, mikä naapuritalossa sijaitsevassa voimalassa oli hätänä.

Sieltä he löysivät Edisonin lapioimassa kollegansa kanssa hiiliä boilerin tulipesään. Varsinainen lämmittäjä oli lähtenyt etsimään höyryvuotoa.

Kun voimala oli saatu jälleen käyntiin, herrasmiehet pukivat juhlapukujensa takit ja panivat silinterihatut päähänsä. Sitten he palasivat teatteriin katsomaan loput näytöksestä.

Älä kuvittele, että tutkintosi olisi sinänsä minkään väärti. Se todistaa vain sen, että olet jaksanut pakertaa nenä kiinni kirjassa. Olet työnantajalle arvokas vasta, kun opit soveltamaan oppejasi käytäntöön.

 (0)



13 kommenttia

  1. Samuel Hovi kirjoitti:

    En voisi olla enempää samaa mieltä. Kukas viisas sanoikaan, että "itseoppineet ovat oppineita, muut ovat opetettuja" - uskon, että lausahduksessa on totuuden siemen. Itse en arvosta opiskelua yhtään pätkää, koska se ei ole ikinä antanut minulle mitään, mutta oppimiseen uskon. Joillekin opiskelu toimii hyvänä välineenä oppimiseen, mutta valitettavan useille paperi, tuli se sitten lukiosta tai yliopistosta, on itseisarvo.

    Odottelen edelleen sitä päivää, kun yleinen asenneilmapiiri alkaa kääntyä siihen suuntaan, että ihmisen soveltuvuutta tehtävään arvoidaan taitojen eikä todistuksen perusteella. Se päivä tuskin tulee kovin pian, mutta saahan sitä odottaa, vai?

     (0)
     (0)
  2. Jari Parantainen kirjoitti:

    Samuli,

    Kiitos naulan kantaan osuvasta kommentistasi!

    Käytännön töitä vieroksuvista löytyy toinenkin alalaji, johon törmään aina joskus. Se on joukkio, joka on (mielestään) syntynyt johtamaan.

    Jokainen tuon pelleporukan edustajaan törmännyt kyllä tietää, millaista tuhoa nämä luontaisiin johtajankykyihinsä uskovat kylvävät niin yrityksissä kuin muissa organisaatioissa.

     (0)
     (0)
  3. Tuomo Nevalainen kirjoitti:

    Kolmas alalaji ovat uudet yrittäjät. Jos jossain yrityksessä uranousu ei ole onnistunutkaan toivotussa tahdissa, niin helpompaahan on perustaa oma yritys. Kyllä Herra Toimitusjohtajan titteli kuulostaa aina paremmalta projektipäällikköön verrattuna.

    Dilemma syntyy, kun jonkun pitäisi tehdä töitä ja Hra johtaja on yrityksen ainoa työntekijä. Nerokkaimmat ovat tämän jälkeen myymässä yritystään, vaikka mitään myytävään viittaavaa ei olisikaan syntynyt/synnytetty.

    Onnea matkaan!

     (1)
     (0)
  4. Jari Parantainen kirjoitti:

    Tuomo, olen kanssasi aivan samaa mieltä - kiitos hyvästä näkökulmasta!

    Sattuneesta syystä olen itsekin painanut käyntikorttiini titteliksi "tuotteistaja". Tällaista minikokoista yritystään paapovan tuskin kannattaa pullistella toimitusjohtajan nimikkeellä. Siinä ajautuu helposti tahattoman koomiikan puolelle.

     (1)
     (0)
  5. Jonne Riihimäki kirjoitti:

    Aivan mahtavaa!

    Itsekin törmään päivittäin oppilaitoksessani näihin kavereihin, jotka vain haahuilevat käytävillä ja luulevat saavansa esimiesaseman heti valmistumisen jälkeen, mutta eivät uskalla puhelimeen tarttua soittaakseen asiakkaalle.

    Kuulin vastikään jutun eräästä yrittäjästä erään vauhtielämyspuiston taustalla. Kun hän kävelee katsastamassa yritystään, hän keräilee samalla roskia pihamaalta. Siinä on miehellä asenne kohdillaan!

    Ja miten ihmeessä voisi johtaa, jos ei tiedä millaisia hommia alaiset tekevät?

     (1)
     (0)
  6. Matti Espoo kirjoitti:

    Menestyneimmät, maanläheisimmät ja samalla parhaat esimiehet (tai yrittäjät) ovat oman kokemukseni mukaan olleet aina niitä, jotka eivät pelkää hihojen käärimistä - esimerkillään johtamista. Johtihan Ehrnrothkin aina keulilta...

    Jotkin yritykset ovat kuulemma Suomessakin siirtymässä (ilmeisesti M. Gladwellin, Leimahduspiste, kertoman esimerkin innoittamana) "tittelittömään" käytäntöön, joka juurtanee juurensa Gore Texiä valmistavasta yhtymästä, jossa ei moisia turhuuksia tunneta. Gladwellin haastattelema, ilmeisesti johtotason tekijämiehistöön kuuluva työntekijä ei suostunut määrittelemään titteliään, vaan ilmoitti olevansa henkilö, jonka työnä on "yleinen asioihin sekaantuminen". Ja titteleitä ei siis löydy koko 8000 ihmisen organisaatiosta.

    Ehkä ilmapiiri on siis muuttumassa. Onnekseni olen saanut olla työurani aikana useammassa myyntiorganisaatiossa, joiden työhaastatteluissa siirretään paperit sivuun ja puhutaan asiaa. Tosin työhaastattelussakin on helppo pelata korttinsa oikein, mutta neljän kuukauden koeaika on ko. organisaatioissa helposti tarpeeksi pitkä aika arvioida kaverin tuloksellisuutta.

     (0)
     (0)
  7. jeejee kirjoitti:

    "Suomalaisia johdetaan edestä" -vanha sotilassanonta joka pätee ihan yhtä hyvin liike-elämäänkin.

    Korkeaa koulutusta ei varmaan voi ihan täysin sivuuttaa työntekijän taustaa tutkiessa, se on kuitenkin edes _jonkinlainen_ taustatason mittari (Ja tämä ei ollut mikään akateemisen puolustuspuhe, itsellä on kaikki koulut jääneet kesken tai väliin).

     (0)
     (0)
  8. Samppa kirjoitti:

    Täällä Pohjois-Suomessa on siirrytty monella eri toimialalla arvostamaan ns. heinäntekojärkeä koulutusta enemmän. Kouluttautumisesta ja loppututkinnosta on tullut "välttämätön paha", jossa aukot sallitaan. Ajattelu on kimmonnut jo lamavuosilta, jolloin työnsaanti ei ollut helppoa. Jos onnistuit työllistymään koulun ohella vaikka 15-kesäisenä, saat nykyisinkin poikkeuksellista arvostusta.

    Olen itse noin 120-päisessä firmassa. Tittelit on aikoja sitten heitetty nurkkaan. Tästä seurauksena parempi ja avoimempi kommunikaatio, parempi ilmapiiri, mutta silti selkeät pelisäännöt. Ulkomaan kontakteja varten on sitten pakko lukea käyntikortissa jotain. En voi ymmärtää Ruuhka-Suomen säälittävää hössötystä, jossa tuotepäällikön - ja arvostan toki heikäläisiä alansa asiantuntijoina - tittelillä voidaan olla niin isoa herraa. Kun oikeasti pitää ratkaista ongelmia ja pärjätä määräaikojen kanssa, niin vetelät menee housuun välittömästi. Suurin pelko tehtäviä muokatessa on tittelin menetyksen pelko. On varmaan niin kauhean häpeällistä tulla maininneeksi sukujuhlissa tehneensä uraansa varastopojasta ns. johtajaksi ja edelleen tunnustaa tekevänsä pitkää päivää ja oikeita töitä.

     (0)
     (0)
  9. Virtaska kirjoitti:

    Uskaltaako kysyä omaa koulutustasi?

    Olen seurannut kirjoituksiasi jonkin aikaa ja nostan hattua maanläheiselle ajattelutavallesi. Itse olen kiivennyt pohjalta nykyiseen asemaani ja oppinut kantapään kautta soveltamaan juuri niitä tekniikoita, joista kirjoitat. Minulla ei ole koulutusta eikä titteleitä, mutta en ole niitä koskaan kaivannutkaan. Työnhakijoilta harvoin katson ansioluetteloa, pyydän heitä sen sijaan kertomaan mitä he osaavat. Alaiseni pitävät minua luultavasti aika hulluna, mutta homma sujuu ja firman johto on tyytyväinen saavutettuun tulokseen - ja sehän on pääasia. Olen oikeastaan aika yllättynyt siitä, miten harva ihminen ymmärtää tämän perusasian.

     (0)
     (0)
  10. Jari Parantainen kirjoitti:

    Juu, kysy pois! Koulutukseni ei ole tietenkään mikään salaisuus.

    Olen valmistunut Oulun yliopiston sähköosastolta diplomi-insinööriksi vuonna 1989. Erikoistuin sovellettuun elektroniikkaan ja ohjelmistosuunnitteluun.

    Väänsin aikanaan paperit ulos lähinnä siksi, ettei sisu antanut periksi luovuttaa - vaikka läheltä piti monta kertaa.

    Hyöty opinnoista oli mitätön. Vain muutama opettaja otti työnsä tosissaan. Muut olivat leipäpappeina nostamassa palkkaansa. En muista kuulleeni luennoilla montakaan kertaa mitään, mikä ei olisi tullut käytännön töissä tai kirjastossa vastaan jo aiemmin.

    Joskus muutamia vuosia myöhemmin pohdin, pitäisikö ryhtyä harrastamaan jatko-opintoja.

    Sitten tulin järkiini. Opin paljon tehokkaammin, kun tarkkailen toisten toilailuja, teen itse ziljoonia virheitä ja kannan kaiken liikenevän rahan kirjakauppaan.

     (0)
     (0)
  11. Tiivi kirjoitti:

    Hei Jari!

    Olen itse parhaillaan opintovapaalla työstäni hankkimassa lisää osaamista ja näkökulmaa markkinointihommiin, joita olen tehnyt viimeiset parikymmentä vuotta. Allekirjoitan kyllä edelliset kommentit siitä, että oppiarvot eivät sinänsä ole missään työssä hyödyksi, jos ihmisellä ei ole sydämen sivistystä, viisautta ja käytännön kokemusta monenlaisesta työstä. Tai ainakin halua tarttua erilaisiin töihin, kun tarve vaatii.

    Olen lukenut ilolla uuden Tuotteistamisen kirjasi ja meinaankin törkeästi hyödyntää sitä omassa opinnäytetyössäni, jossa on kehitetään organisaatiomme tuotteistamisosaamista ja suunnitellaan uutta palveluliiketoimintaa. Koska työskentelen oppilaitoksessa, niin meillä luonnollisesti arvostetaan koulutusta ja oppiarvoja, mutta onneksi myös käytännön osaamista. Asiantuntijoita löytyy monelta alalta ja valitettavasti myös niitä, jotka vetoavat heti resursseihin, kun jotakin muuta hommaa pitäisi tehdä kuin mitä työsopimuksessa lukee. Esim. autolla ajaminen paikasta a paikkaan b voi jo olla liikaa vaadittua tai laatikoiden kantaminen messuosastolle.

    Aikaisempi juttusi "olisi edes pyryttänyt" osui naulan kantaan, sillä projektitavoitteiden tai opetussuunnitelmien kääntäminen suomeksi (tai esitteisiin sopiviksi teksteiksi) on aika haasteellista. Tiedätkö mitä tarkoittaa toimiminen työelämäläheisissä oppimisympäristöissä? No, se voisi olla vaikkapa työharjoittelua. Seuraavaksi voisitkin kirjoittaa asiantuntija-suomi-sanakirjan!

     (0)
     (0)
  12. tekstiurakoitsija kirjoitti:

    Jep... Mä en ole koskaan suorittanut minkään valtakunnan akateemista tutkintoa, mutta olen mielestäni silti saanut koostettua itselleni kohtuu tykin opintopaketin vuosien mittaan. Yksityisissä kouluissa on valtiion laitoksiin verrattuna se hyvä puoli että kun opetuksesta maksetaan omasta pussista niin on annettava niille rahoille vastinetta.

    Papereilla sinänsä ei ole tässä tapauksessa senkään verran arvoa kuin akateemisella puolella, mutta eväät työelämään on ihan eri luokkaa. Suosittelen!

    Työ kyllä opettaa tekijäänsä. Silti näkisin että on koulutuksellakin arvoa, hyvinkin paljon. Ikävä kyllä hyöty riippuu myös opiskelijasta itsestään.

    Oppipoka/kisälli -meiningillä uskoisin saavutettavan kaikkein parhaat tulokset. LIsää tukea oppisopimuskoulutuksiin!

     (0)
     (0)
  13. Iiro Kolehmainen kirjoitti:

    Titteli ja paperit ovat sivuseikkoja - Asenne ratkaisee!

    Paperit ja tutkinto ovat perusvaatimustasoa, missä joskus sallitaan jopa heittoja. Niiden tarkoitus on vain näyttää se, että kykenet pitkäjänteiseen työhön etkä ole ensimmäisestä vastoinkäymisestä hyppäämässä puljusta pois!

    Mieluummin palkkaisin kaverin, joka oppii nopeammin ja on asenteeltaan sopiva hommiin, kuin teoriapitoisen tohtorin jolta käytännön työt ovat jääneet väliin (en nyt tarkoita kaikkia tohtorinarvon omaavia) .

    Ominaisuudet kuten tiimityöskentely ja kaverijohtamisen periaatteet ovat tulevaisuudessa kovaa tavaraa. Suomessa on tämäntyyppiset opiskelumahdollisuudet harvassa, mutta tuolta (www.tiimiakatemia.net) sitä kuitenkin löytyy!

     (0)
     (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *