Search
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Musta laatikko, osa 1

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Asiantuntija kuvittelee usein, että hänen täytyisi työskennellä mahdollisimman paljon asiakkaan kanssa yhdessä. Mutta juuri siksi tulokset saattavat kuitenkin vaihdella holtittomasti.

Vielä muutamia vuosia sitten kuvittelin asiakkaideni maksavan siitä, että vaivaan heitä mahdollisimman paljon. Se  tarkoitti, että tilaajan joukkojen tuli urakoida tuotteistusprojekteissamme otsansa hiessä.

Mitä enemmän tunteja kului yhdessä ryynätessä, sen oikeutetumpi oli laskuni loppusumma. Ostajan ei ainakaan tarvinnut pohtia, paiskiiko avuksi ostettu tuotteistusryhmä töitä leipänsä eteen vai  ei. Hän näki sen omin silmin koko ajan.

Pian huomasin kokeneille palvelukehittäjille tutun ongelman. Mitä enemmän asiakas on mukana palvelun tuotantovaiheessa, sitä enemmän palvelun laatu (ja lopputulos) riippui asiakkaasta itsestään.

Tuotteistushankkeissamme on aivan pakko jäsentää, karsia ja kirjoittaa paljon. Jos asiakkaamme väki ei  kerta kaikkiaan ollut parhaimmillaan sellaisessa työssä, tulokset saattoivat jäädä aika vaatimattomiksi.

Jossain vaiheessa päätimme, että tehtävät on jaettava toisin. Me teemme sitä, mistä meille todellisuudessa  maksetaan. Asiakas taas hoitaa hankkeesta sen osuuden, johon me ulkopuolisina emme pysty.

Vähitellen yhteiset hetket projektiviikon aikana ovat supistuneet alle puoleen siitä, mistä aikanaan  lähdimme liikkeelle. Tuotosten laatu on vastaavasti vain parantunut.

Ostaja on tietenkin tyytyväinen. Hänen ammattilaisensa ovat poissa omista töistään mahdollisimman vähän. Kukaan ei ole kertaakaan valittanut, että hän olisi halunnut käyttää hankkeeseen enemmän työaikaansa.

Toisaalta tuskin ihan äärimmilleen viritetty Black Box -periaate toimisi. Mutta sitä kannattaa aina pohtia, milloin hyötysuhde on parhaimmillaan.

Mitä "musta laatikko" tarkoittaa?

Esimerkiksi huoltopalvelu on tyypillinen esimerkki sellaisesta. Asiakas kiikuttaa rikkoutuneen tietokoneensa huollon tiskille. Hän kertoo, että kiintolevy on alkanut  kurnuttaa huolestuttavasti. Varmuuskopiot löytyvät, mutta vain viime kesältä.

Sitten poloinen menee kotiinsa pureskelmaan kynsiään ja toivoo parasta.

Lopulta jonain päivänä huoltomies soittaa ja pyytää hakemaan korjatun laitteen pois. Tiedostot saatiin  pelastetuksi – tai sitten otti ohraleipä.

Joka tapauksessa suurin osa huollon palvelusta hoituu siis tilaajalta näkymättömissä kuin mustassa laatikossa.

Asentajan  kannalta tilanne on mainio, koska asiakas ei pääse sotkemaan rutiineja omilla yllättävillä tempauksillaan. Niinpä laatu kiinni vain palvelua tarjoavan omasta prosessista.

Vaivaatko asiakasta vain todistaaksesi hänelle ahkeruutesi? Eikö palvelusi lopputulos riitä vakuuttamaan  tilaajaa? Paranisiko työn laatu, jos veisit siitä nykyistä suuremman osan mustaan laatikkoon?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Sakkojen tuotteistaminen
Tommi Elomaa

Kannattaisiko sakot tuotteistaa?

Matkailijan matka katkesi koneesta poistamiseen Pariisissa. Avoimeksi jää, millainen lasku tuosta lankeaa – jos lankeaa. Olisiko sakkojen tuotteistuksella mitään vaikutusta?

noste_sissit_748-copyright
Jari Parantainen

Nordea jahtaa tosi tyhmiä terroristeja

Nordean asiakas purnasi Hesarissa (23.11.2016), että pankki oli tentannut hänen tallettamansa käteisen alkuperää. Puhelimitse asiaa ei voitu hoitaa. Kamreeri oli komentanut alamaisensa konttorille kuulusteltavaksi nenätysten. Pari päivää

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Haluan Talouselämä-lehteni taksilla

Nyt on katumme postilaatikot ryhmitelty neljän boksin ryppäiksi, jotta jakajan olisi helpompi jättää hommansa hoitamatta. Talouselämä- ja Tekniikka & Talous -lehdet tulivat taas kerran perille

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.